7.2.2024 10.00

Enemmistö Tampereen papeista kannattaa samaa sukupuolta olevan parin vihkimistä

Enemmistö Tampereen seurakuntien papeista on valmis vihkimään samaa sukupuolta olevan parin avioliittoon. Reilu puolet papeista on myös valmis vihkimiseen vastoin kirkon virallista päätöstä.

Vihkisormukset asetettuna sateenkaarilipun päälle.
Tampereen seurakunnissa työskentelevien pappien mielipiteissä samaa sukupuolta olevien parien kirkollisesta vihkimisestä on tapahtunut merkittävä muutos viiden viime vuoden aikana.

Tulokset käyvät ilmi kyselyistä, jotka tehtiin Tampereen seurakunnissa sekä yleisissä tehtävissä toimiville papeille vuonna 2016 ja vuoden 2024 alussa. Anonyymi kysely lähetettiin 77 papille, joista 54 osallistui tutkimukseen. Vastausprosentti oli 70 sekä vuonna 2016 että tänä vuonna.

Tämän vuoden alussa toteutetussa kyselyssä 77,8 prosenttia papeista on valmis vihkimään samaa sukupuolta olevan parin avioliittoon. Papeista reilu viidesosa eli 22,2 prosenttia ei halua vihkiä samaa sukupuolta olevaa paria.

Vuonna 2016 vain reilu puolet papeista eli 54,1 prosenttia vastaajista oli valmis itse vihkimään samaa sukupuolta olevan parin. Kielteisen kannan otti 45,9 prosenttia vastaajista.

Mikä voi selittää pappien mielipiteiden merkittävää muutosta vihkimisasiassa noin viiden vuoden aikana, tuomiorovasti Olli-Pekka Silfverhuth?

– Merkittävin syy lienee siinä, että yleinen suhtautuminen samaa sukupuolta olevien kirkollisiin vihkimisiin on tullut aiempaa hyväksytymmäksi nykyisen avioliittolain myötä. Papistossa on tapahtunut myös paljon muutoksia edellisen kyselyn jälkeen.

– Toisaalta joidenkin pappien kanta on muuttunut oman ajatustyön ja ehkä teologisen pohtimisenkin kautta, lisää Silfverhuth.

Muutoksia asenteissa

Myös pappien mielipide vihkimisestä ilman kirkon virallista päätöstä on muuttunut. Vuonna 2016 vain alle viidennes vastaajista olisi ollut valmis vihkimään ilman kirkon virallista päätöstä. Tänä vuonna reilu puolet eli 57,4 prosenttia papeista vihkisi samaa sukupuolta olevia pareja, vaikkei asiasta ole kirkolliskokouksen virallista päätöstä. Papeista 42,6 prosenttia ei halua vihkiä vastoin kirkon päätöstä.

– Moni pappi on tällä hetkellä turhautunut kirkon virallisiin linjauksiin, joissa ei päästä eteenpäin. Kun kirkolliskokous vasta kerää kolmen neljäsosan enemmistöä, kohtaavat papit jatkuvasti kihlapareja heille tärkeässä hetkessä. Elämä ja rakkaus eivät odota kirkon päätöksentekoa, sanoo Silfverhuth.

– On kuitenkin huomioitava, että monille papeille myös kirkon virallisilla päätöksillä on merkitystä, ja sen takia kynnys vihkimiseen on tässä tilanteessa korkea.

Kyselyssä papeilla oli myös mahdollisuus kirjoittaa vapaasti ajatuksistaan vihkimisasiasta.

– Tampereen seurakuntien papeilla vaikuttaa olevan vahva halu edistää avoimuutta, tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja moninaisuuden hyväksymistä, summaa tuomiorovasti.

– Kysely nosti esiin myös kysymyksen omantunnonvapaudesta samaa sukupuolta olevien vihkimisten kohdalla. Osa toivoi selkeämpiä linjauksia ja avointa vuoropuhelua erilaisten näkemysten välillä, lisää Silfverhuth.

Teksti: Kirsi Airikka


Palaa otsikoihin