Havaintoja uskomisesta
Fransiskus ja Hildegard -näytelmä kertoo uskosta, kutsumuksesta ja sen seuraamisesta.
Fransiskus
ja Hildegard on tehty uteliaalla, vilpittömällä ja kunnioittavalla mielellä.
Näin
vakuuttaa Tampereen Työväen Teatterin johtaja Otso Kautto, joka on näytelmän ohjaaja ja yksi käsikirjoittajista.
– Näytelmä ei ole tunnustuksellinen, mutta ei myöskään millään tavalla uskontokriittinen.
Kautto uskoo, että kaikilla ihmisillä on jokin suhde uskomiseen.
– Kaikki täällä kai jossain vaiheessa miettii, miksi täällä ollaan, ja mikä on oma suhde uskoon. Ja onko se uskontomielessä uskoa, tiedeuskoa vai taideuskoa.
– Näytelmä sisältää runoilijan ja taiteilijan havaintoja uskomisesta. Työryhmällä ei kuitenkaan ole antaa valmiita vastauksia.
Fransiskus ja Hildegard saa kantaesityksensä 4. marraskuuta Tampereen Työväen Teatterissa.
Näytelmä ei ole elämäkerrallinen, vaikka se ammentaakin kahden merkittävän historiallisen henkilön elämästä. Fransiskuksen ja Hildegardin vuoropuhelu on kuitenkin mielikuvitusta, koska historiatietojen mukaan he eivät ole eläneet samaan aikaan.
Fransiskus Assisilainen, ”Jumalan pieni köyhä” (noin 1181–1226) oli italialainen munkki, diakoni ja saarnaaja. Hän perusti katolisen kirkon fransiskaanisen veljeskunnan.
Hildegard Bingeniläinen eli Hildegard von Bingen (noin 1098–1179) puolestaan oli saksalainen abbedissa, kirjailija, mystikko, näkyjen näkijä ja kirkkomusiikin säveltäjä, joka perusti kaksi nunnaluostaria.
Molemmat julistettiin myöhemmin pyhimyksiksi. Fransiskus sai tunnustuksen kaksi vuotta kuolemansa jälkeen, Hildegard vasta vuonna 2012.
Raikkaita tuulahduksia
Otso Kautto ihastui Fransiskukseen 14-vuotiaana luettuaan Niko Kazantzakisin kirjan Pyhä köyhyys.
– Lumouduin siitä täysin. Haaveeni oli olla kulkuri, ja Fransiskus osui suoraan siihen vapauden kaipuuseen. Asiaan vaikutti myös tuo ikä, jolloin uskon ja filosofian kysymykset alkavat poltella aika kuumina.
Kauttoa kiinnosti pyhimyksestä hengittävä panenteistinen maailmankuva, jonka mukaan Jumala on läsnä kaikissa luoduissa. Toinen, virikkeitä antanut teos oli Hermann Hessen Siddhartha.
– Merkityksiin ja pyhän kokemukseen liittyvät asiat ovat aina kiinnostaneet minua, ja ne kiinnittävät huomioni kaikissa uskonnoissa. Uskon uskomiseen ja pyhän kokemiseen, miettii Kautto.
Nämä asiat puhuttelivat Kauttoa myös Ranskan-vuosina 1990-luvulla, kun hän asui perheineen Lourdesin lähellä. Paikkakunta on yksi katolisen kirkon tärkeimmistä pyhiinvaelluskohteista. Lourdesin luolan vettä juodaan ja siinä peseydytään, ja toivotaan ihmeparantumista.
Paikallinen pappi kehotti Kauttoa menemään luolaan sanoen: ”Älkää epäröikö koskettaa kiveä.”
– Siellä tajusin, että kiven koskettamisessa usko materialisoituu. Koskeminen on totta, ja kivi on totta. Tuhansien sivujen lukemisen jälkeen tuntemattoman papin lause olikin tarkin määritelmä siitä, mistä rituaalissa on kyse.
Tekeillä on väitöskirja Teatterikorkeakouluun, ja sen aiheena on rituaalintaju.
– Samalla väitöskirjani ydin ja kymmenen vuoden tutkimustyöni paketoituvat Fransiskus ja Hildegard -näytelmän erääseen kohtaukseen, kertoo Kautto kasvot loistaen.
Voima ja vastavoima
Idea näytelmästä syntyi reilu vuosi sitten Otso Kauton ja näyttelijä Tommi Raitolehdon keskustelun tuloksena. Näyttelijän haaveena on ollut jo pitkään saada esittää Fransiskusta.
Alusta lähtien oli kuitenkin selvää, että Fransiskus tarvitsee näytelmään vastavoiman.
– Siinä missä Fransiskus kapinoi katolista kirkkoa vastaan ja halusi eroon luostarista, Hildegard taas edustaa instituutiota, ja saa itselleen vapauksia sen sisällä. Molemmat olivat aikansa anarkisteja.
Luostariin vetäytyjille Franciscus sanoi: ”Menkää maailmaan, ihmisten luo, osoittakaa rakkautenne teoissa ja totuudessa”.
– Siihen aikaan tuo oli vaarallista puhetta. Hildegard taas oli mystikko ja parantaja. Luostarin ulkopuolella hänet olisi poltettu noitana.
Yhteistä pyhimyksille oli rakkaus luontoon, eläimiin ja kasveihin. Hildegard on kiteyttänyt sen kirjoittamalla: ”Vehreys on jumalallisen voiman ilmentymä maan päällä.”
Ohjaajan mukaan kiinnostavaa myös on, että Fransiskus ja Hildegard ovat edelleen hyvin ajankohtaisia. Varsinkin ilmastonmuutoksen jarruttamisessa on ratkaisuksi tarjottu Fransiskuksen mallia, jossa kuluttamista tulisi reilusti vähentää.
Työryhmässä seitsemän ammattilaista
Otso Kautto kokosi työryhmän teatterialan huippuammattilaisista.
Tommi Raitolehto sai toivomansa roolin Fransiskuksena. Hildegardia näyttelee Maija Rissanen, joka koskettavasti laulaa myös näytelmässä esitetyt Hildegard von Bingenin säveltämät ja sanoittamat laulut.
Toinen käsikirjoittaja ja ohjaaja on Mikko Bredenberg, joka on väitellyt teatteritaiteen tohtoriksi Teatterikorkeakoulusta aiheenaan näyttämöllinen kuvittelu. Hän on tuonut näytelmään osaamisensa siitä, miten mielikuvilla luodaan kokemusta tilasta.
Dramaturgi, teatterin ja draaman tutkimuksen professori Hanna Suutela puolestaan penkoi arkistoja ja tuotti työryhmälle draamallista aineistoa. Hän on yksi käsikirjoittajista Kauton ja Bredenbergin ohella. Valo- ja äänisuunnittelijana on toiminut Niklas Vainio.
– Pian huomasimme, että näytelmä saattaa tarvita nukkeja näyttelijöiden rinnalle. Nuket ja tietty keveys helpottavat isojen asioiden käsittelyä. Näytelmän toisesta osasta tuli jopa karnevalistinen, hymyilee Kautto.
Mukaan pyydettiin nukke- ja esineteatteriohjaaja Mira Taussi. Hän myös ohjasi näyttelijöitä rakentamaan nuket sekä käsittelemään niitä. Raitolehto ja Rissanen improvisoivat nukkekohtaukset, ja niiden pohjalta kirjoitettiin käsikirjoitusta.
Näyttelijät olivat alusta asti mukana projektissa.
– Kun aloitimme, heillä ei ollut käsissään valmista näytelmää, ainoastaan iso pino paperia. Työryhmän luova tila alkoikin synnyttää tekstejä ja näyttämöllisiä ratkaisuja, kertoo ohjaaja mielenkiintoisesta prosessista.
Ensimmäinen näytös kirjoitettiin viime keväänä, ja se harjoiteltiin melko pitkälle. Vasta sitten syntyi kakkososa.
Kutsumus ja sen hinta
Näytelmän isoin teema on kutsumus ja sen seuraamisen hinta.
– Jollekin isolle asialle työkaluksi ryhtyminen ja tehtävälle omistautuminen muokkaavat ihmistä väistämättä.
Näytelmässä myös pohditaan, olemmeko nukkeja näytelmässä vai voimmeko itse valita sen, mihin elämäämme käytetään.
– Voiko itseään tunnistaa toisten tekemästä kuvasta? Minkä hinnan luovuudesta joutuu maksamaan, ja kuka sen lopulta maksaa, kysyy ohjaaja.
Teksti: Kirsi
Airikka
Kuvat: Tampereen Työväen Teatteri/ Kari Sunnari
Fransiskus ja Hildegard -ensi-ilta ja kantaesitys 4. marraskuuta Tampereen Työväen Teatterin Kellari-näyttämöllä