4.9.2024 8.50

Kehollisuus voi olla myös hengellinen matka

Mitä tapahtuu, kun kehon kokemus, keho-mieli ja liike, sellaisena kuin se on, otetaan mukaan rukoukseen ja kristilliseen spiritualiteettiin?

Keholliseksi luotu -kirjassa tanssi-liiketerapeutti Asta Lehtimäki ja teologian maisteri Hanna-Kaisa Hartala pohtivat lempeästi ja armollisesti ihmisen kehollisuutta, joka yhdistää meitä luomakuntaan ja Kristukseen.

Kirjoittajien mukaan kehollisuus liittyy ennen kaikkea siihen, miten kehomme aistii, kokee ja elää tätä hetkeä. Jos löytää hyvän tavan olla kehossaan tässä ja nyt, on helpompi elää itsensä kanssa ja olla läsnä toisille.

Kaksi naista kukkapuskat käsissään.
Asta Lehtimäki (vas.) ja teologian maisteri Hanna-Kaisa Hartala kirjoittivat kirjan kehollisuudesta ja hengellisyydestä. Kirjan julkistamistilaisuus oli 25. toukokuuta. Kuva: Asta Lehtimäen arkisto

Elämä on liikettä jo ennen ihmisen syntymää. Jo pelkkä tilan ja asennon aistiminen on ihmiselle tärkeää. Turvallisuus rakentuu sillä hetkellä, kun ihmisen keho alkaa hahmottaa, missä on ja miten on. Liike myös auttaa meitä hahmottamaan maailmaa.

Kirjoittajien mukaan ihmiset elävät uskoaan kokonaisvaltaisesti myös kehollisesti. Monet tutut kristilliset sakramentit kuten kaste ja ehtoollinen sekä rituaalit, kuten ristinmerkki, öljyllä voitelu ja paasto, ovat kehollisia elementtejä. Myös pyhiinvaellukset ja rukouskävelyt tutuissa maisemissa voivat olla hyviä tapoja tehdä sisäistä matkaa ja elävöittää hengellistä elämää.

Teoksessa käsitellään arkielämän näkökulmasta muun muassa vireystilaa ja sen säätelyä, stressiä, lepoa, uupumusta, unta ja tanssia.

Lupa turvalliseen tilaan

Erityisen tärkeä on osio kosketuksesta. Meidät on luotu keholliseen yhteyteen toistemme kanssa ja tarvitsemme kosketusta, mutta epämiellyttävää kosketusta ei tarvitse sietää. Meillä on myös lupa asettaa rajoja, ja vaatia itsellemme turvallista tilaa.

Mainio on myös luku haukotuksesta, joka kirjoittajien mukaan on ihana tapa tauottaa päivää ja käy myös pienestä hetkirukouksesta.

Kunkin luvun lopussa on helppo ja toimiva kehollinen harjoitus sekä rukous, jotka tarjoavat lukijalle hyviä työkaluja kehollisuuden tutkimiseen sekä hiljentymiseen.

Kirja on tarkoitettu vahvistamaan kehollisuuden ja hengellisyyden luonnollista etsimistä ja löytämistä kristillisessä viitekehyksessä. Harjoitteissa ei lainata mitään muista uskonnoista tai filosofioista.

Kirjaa voi lukea oppaana kehollisuuteen, mutta sitä voi käyttää myös itsereflektion välineenä tai kehollisena hartauskirjana.

Teksti: Kirsi Airikka

Keholliseksi luotu (Tampereen NNKY, Päivä Osakeyhtiö, 2024). Saatavilla verkkokirjakaupoista ja Tampereen NNKY:n toimistosta

Tampereen NNKY tarjoaa verkkokoulutuksen kirjan teemoista 30.10.2024 kello 13–17 osoitteessa tnnky.fi. Ilmoittautuminen: asta.lehtimaki (at) tnnky.fi


Palaa otsikoihin