Kelttiläisen hengellisyyden poluilla
Helsingin Tuomasyhteisön toiminnanjohtaja, teologi Kati Pirttimaa puhuu avaran ja hengittävän kristillisyyden puolesta. Hän saa inspiraatiota erityisesti kelttiläisestä hengellisyydestä. Sille luonteenomaista on ajatus Jumalan läsnäolosta kaikessa luomassaan.
Kelttikristillisyyden juuret ulottuvat aina 400- ja 500-luvuille saakka, jolloin Brittein saarten syrjäisissä osissa kukoisti omaleimainen hengellinen elämä.
Muualla Euroopassa ajat olivat tuolloin hyvin levottomat. Maanosan reunamille perustettiin luostareita turvapaikoiksi. Yksi kohosi syrjäiselle Ionan saarelle Skotlannin länsirannikolla. Luostari on useaan kertaan tuhottu mutta rakennettu uudelleen.
1930-luvun lopulta lähtien Ionassa on luostarin korjaustyön myötä elvytetty hengellistä elämää. Nykyään karulla saarella vierailee runsaasti pyhiinvaeltajia, mutta paikan inspiroiva hengellisyys heijastuu Ionan yhteisön kautta ympäri koko maailmaa.
Kati Pirttimaa on käynyt luostarisaarella muutaman kerran. Hän kokee Ionassa erityisen vahvasti luomakunnan pyhyyden. Kelttien hengellisyydessä usko ei leijaile jossakin kaukaisissa sfääreissä, vaan on arjen keskellä.
Rukouselämäkin on juurevaa. Kelttirukouksia löytyykin monenlaisiin tilanteisiin.
– Esimerkiksi puuron keittämiseen, leivän leipomiseen tai kalaverkkojen paikkaamiseen on oma nimikkorukous.
Ohuita paikkoja löytyy edelleen
Pirttimaa huomauttaa, että kelttiteologiaan on Suomessa aika helppo samaistua. Maamme on sijainniltaan syrjäinen ja pitkälti metsien peittämä.
– ”Metsä kirkkoni olla saa” on hyvin luonteenomaista suomalaista hengellisyyttä. Se ei ole lainkaan kaukana kelttien ajatuksista siitä, että luonto on täynnä pyhyyttä.
Kelttiläiseen hengellisyyteen kuuluvat olennaisesti niin sanotut ohuet paikat. Niissä tämän- ja tuonpuoleinen maailma on mielletty poikkeuksellisen ohuiksi. Kyseiset paikat ovat erityisellä tavalla pyhiä.
– Ohuessa paikassa on hyvä olla. Siellä ei vaadita mitään, minä kelpaan ja myös liityn johonkin itseäni suurempaan, Pirttimaa kiteyttää.
Erilaisten vetäytymispaikkojen tarve on lisääntymässä, kun kiire valtaa yhä enemmän alaa. Yhteiskunnan vaatimustaso on entisestään noussut. Kaupatkin alkavat olla auki ympäri vuorokauden.
– Ihminen kaipaa rytmiä, jossa arki ja pyhä erottuvat toisistaan. Menneet sukupolvet ymmärsivät tämän meitä paremmin, pyhäpäivään alettiin laskeutua jo edellisenä iltana.
Ylikuluttaminen tuhoaa luomakuntaa
Kati Pirttimaalle tärkeäksi tullut Ionan yhteisö rukoilee, ajattelee ja toimii globaalisti. Keskeisiä ovat muun muassa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, rauhan ja ilmastovastuun kysymykset.
Pirttimaan mukaan erityisesti ympäristöasiat korostuvat nykyaikana. Pelkkä rukous ei riitä, vaan tarvitaan myös toimintaa.
– Ihminen ei voi pysyvästi vetäytyä jonnekin erämaahan tai luostariin latailemaan akkujaan, vaan sitä kautta lähdetään tekemään töitä hyvän puolesta.
Maapallon tilanne alkaa olla kurja, ja jotakin tarvitsisi tehdä. Pirttimaa kannustaa jokaista kohti kohtuullisempaa elämäntapaa.
– Esimerkiksi tavaroiden kierrätys on hyvä ilmastoteko. Samoin kasvisruuan valitseminen silloin kun se on mahdollista. Kuluttamisen tulisi muutenkin olla vastuullista.
Teologi muistuttaa, että nykyajalle tyypillinen massiivinen ylikuluttaminen on ilmiönä hyvinkin nuori.
– Aikaisemminhan esimerkiksi vaatteet käytettiin aivan loppuun saakka. Viimeisessä vaiheessa niistä tehtiin matonkuteita.
Kati Pirttimaa uskoo koronapandemian vaikuttavan ainakin jonkin verran elämäntapoihimme. Esimerkiksi turha lentäminen kaukaisiin kohteisiin toivottavasti vähenee.
– Toivottavasti emme kuitenkaan koteloidu, vaan kohtaamme jatkossakin toisiamme. Koronan yksi opetus on se, että me kaikki maailman ihmiset olemme lopulta yhteydessä toisiimme.
Ionan rukouksia suomeksi
Tuomasyhteisön toiminnanjohtaja on ollut tuomassa kelttiteologian aarteita myös suomalaisten ulottuville. Hän on suomentanut ja toimittanut kokoelman Ionan yhteisön rukouksia Jumalan oma, maailmaa varten (Kirjapaja 2018) -kirjaan.
Kokoelma on vastannut ilmiselvästi tarpeeseen. Sitä käytetään esimerkiksi useissa seurakunnissa hengelliseen ohjaamiseen ja hiljaisuuden viljelyyn.
– Jotkut seurakunnat ovat tilanneet kirjaa myös luottamushenkilöilleen.
Pirttimaa kertoo kirjan taustasta. Aluksi hän käänsi kelttirukouksia englannista suomeen vain omiin tarpeisiinsa. Sitten kyseisiä tekstejä alettiin kysellä häneltä.
– Vaikuttaa siltä, että vanhatkin rukoukset tavoittavat asioita myös meidän ajassamme.
Kati Pirttimaan henkilökohtainen suosikki kelttirukouksista tunnetaan nimellä Pyhän Patrickin rintahaarniska.
Pitkässä rukouksessa rukoilija kutsuu Kristusta suojaamaan itseään joka suunnasta. Hän myös pyytää Jumalan viisautta ja ohjausta kaikkiin toimiinsa.
– Tämäkin rukous tuo hyvin esiin sen, että Jumala on kuin armon syli. Hän on rakkaus, joka ympäröi meidät kokonaan. Se rakkaus on myös meidän jokaisen sisällä.
Anglikaanipappeus tuo uuden mausteen
Pirttimaa on päässyt tarkastelemaan hengellisen maailman ilmiöitä monesta suunnasta. Hänen alkuperäinen ammattinsa on kanttori. Viitisen vuotta sitten hänet vihittiin papiksi.
– Ammatinvaihtajaksi en itseäni koe. Miellän pikemminkin niin, että olen laajentanut osaamistani.
Kanttorin työn jälkeen Pirttimaa työskenteli useita vuosia asiantuntijana Espoon hiippakunnan tuomiokapitulissa. Siellä hän oli kehittämässä muun muassa hengellistä ohjausta sekä jumalanpalveluselämää.
– Jumalanpalvelus on minulle seurakunnan elämän keskus. Ilman jumalanpalvelusta seurakunta olisi tavallaan kuin jokin kolmannen sektorin yhdistys. Mitään pahaahan siinä ei ole, mutta silloin kyseessä ei enää ole hengellinen yhteisö.
Oman mausteensa Tuomasyhteisön toiminnanjohtajan hengelliseen elämään tuo se, että hänellä on pappisoikeudet sekä luterilaisessa että anglikaanisessa kirkossa. Hän kertoo aina nauttineensa anglikaanisesta kirkkomusiikista ja liturgiasta.
– Anglikaanisuus tuli minulle tutuksi, kun työskentelin Espoon hiippakunnan tuomiokapitulissa. Sillä on yhteistyösopimus Edinburghin episkopaalisen hiippakunnan kanssa, joka on osa anglikaanista kirkkoa.
Kun Pirttimaa vuonna 2016 sai luterilaisen pappisvihkimyksen, hän alkoi toisinaan käydä auttamassa Helsingin anglikaanisen seurakunnan jumalanpalveluksissa.
– Jos siellä haluaa olla mukana toimituksissa, pitää anoa Englannin kirkolta pappisoikeudet. Niin sitten tein.
Luterilaisuudessa korostuu usein pietismistä nouseva ihmisen syntisyys. Pirttimaa sanoo, että anglikaanisuus sanoittaa asiaa jotenkin valoisammin. Syyllistäminen ja syyllistyminen puuttuvat.
– Minua puhuttelee myös anglikaanien vahva eetos siitä, että koska Jumala rakastaa ihmistä, niin hänen tehtävänsä on jakaa rakkautta eteenpäin.
Teologi huomauttaa, että anglikaaninen kirkko on hyvin jumalanpalveluskeskeinen. Myös päivittäiset rukoushetket ovat itsestään selvä osa anglikaanien hengellisyyttä.
– Luterilaisuudessa jumalanpalveluksen rooli on vähän toisenlainen. Se jää ehkä vähän kuin yhdeksi seurakunnan työmuodoksi muiden joukossa.
Tampereelta esimerkkiä
Kati Pirttimaa voidaan laskea myös hiljaisuuden teologiksi. Hän toimii aktiivisesti muun muassa retriittien, pyhiinvaellusten ja kehollisen hengellisyyden, esimerkiksi hiljaisuuden joogan, parissa.
Hän näkee kaikki nämä hyödyllisinä työkaluina, kun rakennetaan omaa hengellisyyttä. Jokainen voi tehdä vapaasti omat oivalluksensa laajasta tarjonnasta.
– Nykyäänhän puhutaan paljon hengellisestä ja henkisestä etsimisestä. Halutaan pohtia eri tavoilla oman elämän kysymyksiä.
Pirttimaa iloitsee siitä, että kanssateologit jakavat löytöjään auliisti muille. Hän kiittelee erityisesti Tampereen seurakuntien hengellisen ohjauksen pastorin Jussi Holopaisen panosta.
– Kerran Jussi vei ryhmän seurakuntien hengellistä työtä tekeviä kirkkopyhiinvaellukselle Lempäälän kirkkoon. Kokemus oli vahva. Opin silloin, että pyhiinvaelluksessa ei tarvitse lähteä minnekään kauas, jotta voi kuitenkin päästä syvälle.
Pirttimaa on vaeltanut omatoimisesti PyhiinvaellusTampereen reittejä muun muassa Pyynikillä ja Tampereen keskustassa.
– Tällaisella kaupunkipyhiinvaelluksella voit katsella vaikka Tammerkoskea omaa elämääsi pohtien. Mieltä painavat taakat on lupa jättää kosken kuohuihin. Sitten voit valita ne asiat, joiden kanssa jatkat matkaa eteenpäin.
Arkiretriittikin sopii monille
Usein kuvitellaan, että retriitti onnistuu vain vetäytymällä muutamaksi päiväksi johonkin syrjäiseen paikkaan. Mutta hiljentymisen voi aivan hyvin toteuttaa myös arjen lomassa.
Vähän yllättäenkin sosiaalinen media tuntuu toimivan mainiosti arkiretriitin alustana. Kati Pirttimaan vuonna 2018 perustama Facebookin Arkiretriitti-ryhmä on saanut jo yli 1600 jäsentä.
Teologi pohtii, että sosiaalisessa mediassa toimiva arkiretriitti istuu ehkä erityisen hyvin tähän aikaan.
– Vaikka kohdataan vain verkon välityksellä, niin syntyy kuitenkin yhteys, joka kannattelee retriittimatkaa. Olen saanut paljon palautetta siitä, että osallistujille on tärkeää tietää, ettei ole yksin.
Pirttimaa on ollut ilahtunut siitä, että Arkiretriitti-ryhmää ei ole tarvinnut moderoida käytännössä ollenkaan, vaikka siinä on hyvin monenlaista väkeä.
– Tämä ryhmä näyttäisi olevan vapaa hengellisestä väittelystä ja oppiriidoista.
Arkiretriitti on toki mahdollista toteuttaa myös verkon ulkopuolella ”oikeassa elämässä”. Osallistuja varaa aikaa 20-30 minuuttia päivässä hiljentymiseen oman aikataulunsa mukaan.
– Ryhmämuotoisessa arkiretriitissä pienryhmä kokoontuu viikoittain jakamaan ajatuksia ja kokemuksia. Henkilökohtaisesti ohjatussa arkiretriitissä puolestaan tavataan kahden kesken omaa ohjaajaa.
Teksti: Vesa Keinonen
Kuvat: Patrik Lindström