Lapsi pyyhkii pyhäkoulusta pölyt
Miten kasvaa uskontolukutaitoiseksi maailmankansalaiseksi, jos ei tunne omaa uskontoaan? Pyhäkoulu voi olla enemmän kuin miltä se näyttää.
Pyhäkoulusta nousee pysähtyneitä menneen maailman mielikuvia. Lapset istuvat paikallaan ja kuuntelevat. Esikuvaksi asettuva aikuinen opettaa. "Kiltti kuin pyhäkoululainen" sanotaan, kun tarkoitetaan naiivia ja väritöntä. Ei ihme, että moni ajattelee pyhäkoulun menneen menojaan.
Pyhäkoululaisten määrä onkin laskenut niin, että monessa Suomen seurakunnassa pyhäkoulua ei enää ole. Sen myötä seurakuntien lapset ovat menettämässä tilan, jossa pääosassa eivät ole sinänsä tärkeät yhdessä puuhaileminen tai vanhemmille tarjottu lepohetki vaan lapsen hengellinen elämä.
Toisin kuin seurakunnan päiväkerhot, iltapäiväkerhot ja leirit, pyhäkoulu on avoin kaikille. Joustavasti ja kekseliäästi toteutettuna sitä eivät rajaa kellonaika, kokoontumispaikka eikä viikonpäivä.
Pyhäkoulu on taivaan lahja perheelle, joka haluaisi lapsen oppivan iltarukouksen, oman uskonnon juhlaperinnettä, virsiä, lauluja ja läntisen kulttuurimme peruskertomuksia.
Seurakunta alkoi kuitenkin ujostella tai vähätellä niiden esillä pitämistä samaan aikaan, kun kristillinen tapa ja ymmärrys ohenivat kouluissa ja kotona. Nyt perheet miettivät, mitä vastata lapsen suuriin elämän ja kuoleman kysymyksiin. Miten lapsesta kasvaa uskontolukutaitoinen maailmankansalainen, jos hän ei tunne omaa uskontoaan?
Pyhäkoulu uuteen nousuun?
Pyhäkoulu ajautui sivuraiteelle, kun seurakuntien kasvatus ammattimaistui, ja pyhäkoulu jäi hyväntahtoisten vapaaehtoisten harteille. Se alkoi toteutua liian satunnaisesti ja liian usein vain messun aikana, jolloin kävijäjoukko rajautui kirkollisesti aktiivien lapsiin.
Suomen Pyhäkoulun Ystävät on työstänyt pyhäkoulun nukkavierua brändiä ja päättänyt auttaa sen uuteen nousuun.
– Toivomme seurakunnan työntekijöiden, erityisesti pappien, heräävän huomaamaan lasten hengelliset tarpeet ja tekemään tilaa heidän ajattelulleen, sanoo työskentelyyn osallistunut Anita Ahtiainen Lasten ja nuorten keskuksesta.
– Jos pyhäkoulu olisi lasten valtakunta, niin kuin sen meidän mielestä pitäisi olla, korostaisi se lasta uskon sanoittajana ja haastaisi aikuisen yllätyksiin ja hallitsemattomuuteen. Leikin ja vakavan yhdistäminen ei ole lasten valtakunnassa vaarallista. Siellä puhutaan lasta. Suuret kysymykset tulevat käsittelyyn lapsen, ei aikuisen johdolla ja ehdoilla.
Toisekseen pyhäkoulu liittää sukupolvien ketjuun. Oma elämäntarina ja kristinuskon suuri kertomus kietoutuvat yhteen.
– Vaikka mielikuva pyhäkoulusta olisi nukkavieru, on se turvallinen. En ole ainoa, jolla on hyviä muistoja pyhäkoulusta, sanoo brändityöskentelyyn osansa tuonut Jaana Haapala mainostoimisto Funckista.
– Ymmärrän hyvin vanhempien ja isovanhempien kädettömyyden, kun haluaisi siirtää arvostamaansa kristillistä perinnettä, mutta ei tiedä miten. Siksi pyhäkoulun brändistä kannattaa pyyhkiä pölyt ja tehdä siitä se, mihin sitä juuri nyt tarvitaan.
Pyhäkoulu on helppo ohittaa harrastusmahdollisuuksien tulvassa, jos siihen suhtautuu harrastuksena. Jos sen sijaan ajattelee sen tarjoavan lapselle tilan ihmetellä ja kasvaa avaraksi, oman uskontonsa tuntevaksi, mutta myös toisia vakaumuksia kunnioittavaksi ihmiseksi, siitä tulee perheiden uskontokasvatuksen tukipilari.
Moni muistaa lapsuudestaan pyhäkoulun osallistumistaulun ja siihen liimattavat tarrat. Sisällöt ovat saattaneet hautautua passiiviseen muistiin, mutta tunne osallistumisen ja joukkoon kuulumisen ilosta on jäänyt mieleen.
Ilman suhdetta oman uskonnon perinteeseen, kertomuksiin, lauluihin ja rukouksiin vieraantuminen kirkosta alkaa jo lapsena. Siksi hiipuvaksi mainittu pyhäkoulu voi olla uuden tarinan alku.
Missä pieni tamperelainen oppii kristityksi?
Tampereella pyhäkoulu kokoontuu normaalioloissa joka seurakunnassa. Silti ongelmat ovat valtakunnallisesti tutut: lapsia ei tule, ja ohjaajia on vaikea saada. Useimmat pyhäkoulut kokoontuvat messun aikana. Vakiintuneimpia ovat Varikkomessun ja Tuomasmessun pyhäkoulut.
Raili Huuska on pitänyt pyhäkoulua jo toistakymmentä vuotta Viinikan kirkolla Eteläisessä seurakunnassa.
– Äitini oli kotipaikkakunnalla 26 vuotta pyhäkoulunopettajana. Monet tulevat kertomaan, että olin äitisi pyhäkoulussa. Ajattelin, että kai minäkin siihen pystyn. Vuosien mittaan lapset tulevat niin tutuiksi, että tervehtivät kadulla.
Huuskan kokemuksella arvostus pyhäkoulun ohjaajia kohtaan on kasvanut. Hän tuntee olevansa osa messun toimittajien joukkoa, kun osallistuu sakastissa yhteiseen alkurukoukseen.
– Kun arvostetaan, viitsii nähdä myös vaivaa. Olenko tarpeeksi hyvä, miettii vapaaehtoinen. Onnistumiseksi riittää, että yksikin muistaa sen hyvän, mistä oli puhe.
Eteläisessä seurakunnassa juuri aloittanut pyhäkoulusihteeri Miia Rautiainen vahvistaa Raili Huuskan kokemuksen.
– Minustakin tuntuu, että pyhäkoulu on saamassa selkeämmän aseman. Ryhmiä alueella kokoontuu seitsemän. Onhan se erikoista, että ennen rippikouluikää ei oikeastaan ole mitään kaikille yhteistä, ja sitten leväytetään isot teemat pöytään.
– Toisaalta meillä hengellisyys läpäisee kaiken toiminnan, sanoo varhaiskasvatuksen ohjaaja Kirsti Marttala Harjun seurakunnasta.
– Päiväkerhoissa ja viikonlopputapahtumissa ei tarvitse pelätä puhua Jeesuksesta. Käymme läpi kirkkovuotta ja tutuimpia raamatunkertomuksia.
Päiväkerhot tavoittavat kuitenkin yhä vähemmän lapsia. Onneksi tamperelaislapsilla on oma Lasten katedraalinsa, Finlaysonin kirkko. Se muuntautuu kirkkovuoden mukaan ja tarjoaa vaihtuvia elämyksiä lapsiryhmille ja perheille. Monelle kirkko on isän ja äidin vihkikirkkona osa perheen tarinaa.
– Mutta kyllä meitä puhuttaa, miten onnistumme vastaamaan lasten ja perheiden hengellisiin tarpeisiin. Kun pelätään puuttua lapsen uskonnollisuuteen, ei uskalleta tarjota mitään. Seurakunnan vastuu on kuitenkin entistä suurempi, kun kristillisyys ei enää ole luonteva osa yhteiskuntaa, Marttala sanoo.
Teksti: Kaisa Raittila
Ollaan Jumalan kämmenellä
Jumalan kämmenellä -illat ovat Hervannassa saaneet alkunsa perheiden toiveista.
Peltolammilla illat alkoivat 2014. Alkuun perhepyhäkoulua pidettiin joka toinen viikko, mutta suuren suosion vuoksi ilta järjestetään nykyään viikoittain.
Pitkään työtä illoissa tehnyt pastori Matti Etelänsaari kertoo, että Jumalan kämmenellä -illat rakennetaan yleensä neljästä palikasta.
– Tavallisesti aloitamme hartaushetkellä jonkin raamatunkertomuksen äärellä yhdessä ihmetellen, laulaen ja rauhoittuen. Jatkamme sieltä askartelemaan ja liikunnalliselle temppuradalle herättelemään ruokahalua.
Lopuksi syödään yhdessä iltapalaa, joka valmistetaan Tampereen seurakuntien Ruokapankin lahjoitusruuasta. Jäljelle jääneet elintarvikkeet jaetaan perheille mukaan kotiin vietäviksi.
– On tuntunut hyvältä nähdä, miten tutut lapset kasvavat vuosi vuodelta, ja tutustua uusiin perheisiin, jotka ovat löytäneet illoista oman paikkansa. Jk-illat ovat Peltsun ja Multsun hieno, yhteinen juttu, kertoo Etelänsaari ja kutsuu alueen lapsiperheitä mukaan toimintaan.
Uusia kavereita äidille ja lapsille
Peltolammin Jumalan kämmenellä-illoissa aiemmin säännöllisesti käynyt Krista Lukkala kertoo, että käynnit ovat vähentyneet hänen palattuaan työelämään yövuoroihin. Iltoihin on kuitenkin kiva tulla myös silloin tällöin.
Ensimmäisen kerran hän muistelee käyneensä illoissa syksyllä 2018. Tiedon Jumalan kämmenellä -illoista Lukkala sai seurakuntakodin ilmoitustaululta.
Ihmisiin tutustuminen ja kavereiden löytyminen ovat olleet suurimpia syitä tulla mukaan toimintaan.
–Olin juuri muuttanut paikkakunnalle ja halusin seuraa itselleni sekä lapsille. Tämä on toteutunut, Lukkala iloitsee.
Hän kertoo, että pyhäkoulusta hänelle tulee mieleen oma lapsuus.
–Olen itse käynyt lapsena vastaavassa, Jämsän seurakunnassa 1990-luvulla. Se ei ollut kirkossa, vaan seurakunnan työntekijät tulivat koululle.
Jumalan kämmenellä -illoissa on aina lyhyt, hengellinen osio. Hartaushetki merkitsee Lukkalalle ennen kaikkea rauhoittumista arjen kiireiden keskellä. Kirkkovuoden kulku on tullut tutummaksi sekä Jumalan kämmenellä -iltojen, että avoimen päiväkerhon myötä.
Tärkein juttu Krista Lukkalalle on nähdä kavereita, koska kotona on usein yksinäistä. Hän suosittelee, että iltoihin osallistumista kannattaa kokeilla.
.jpg)
Aleksanteri Soinu, 9 v., ja hänen perheensä käyvät illoissa säännöllisesti. Illoissa toiminta on monipuolista. Mikä niistä on kivointa?
– Ehkä tää askartelu.
Odotatko Jumalan Kämmenellä -iltoja?
–Joo, onhan täällä ihan kivaa.
Teksti: Tuula Vartiainen
Kuvat: Tuula Vartiainen
Pyhäkoulut ja perhepyhäkoulut Tampereella:
- Jumalan kämmenellä-illat
- Pyhäkoulut