Luotujen puolesta taiteen keinoin
Harjun seurakunnan seurakuntaneuvoston jäsen ja vapaaehtoinen Laura ”Limppu” Witick uskoo, että harva ihminen haluaa eläimille pahaa. Vastuun välttely sen sijaan voi olla yleisempää. Ajatuksensa teologiasta ja eläinten kohtelusta hän yhdistää taiteessaan.
Kokkolasta kotoisin oleva Laura sai lempinimen Limppu jo lapsena. Taiteilijanimi siitä tuli paljon myöhemmin. Kuvataiteesta hän muistaa tykänneensä aina, ja kävi lasten ja nuorten kuvataidekoulua. Lukiossa hän oli kuvataidelinjalla.
– Sitten kyllästyin ja hain lukemaan teologiaa. Papiksi oli tarkoitus ryhtyä, ja sinne päinkin tuntuu tie vievän. Kuitenkin myös kiinnostus kuvataiteeseen palasi, kun teologisessa ei ollut koko ajan joku opettamassa, miten pitää tehdä.
Valmistuttuaan teologian maisteriksi Itä-Suomen yliopistosta vuonna 2016 hän ryhtyi vapaaksi taiteilijaksi.
– Silloin minulla oli mahdollisuus koettaa jotain uutta. Aluksi tein tilaustöitä, kuten lemmikkien muotokuvia, kunnes kallistuin oman taiteen tekemisen puolelle.
Seuraavana vuonna pidetyn näyttelyn avajaisissa puheet pitivät yhdysvaltalainen kirjailija, feministi ja eläinten oikeuksien puolestapuhuja Carol J. Adams sekä pappi, tutkija ja ekoteologi Pauliina Kainulainen.
– Joskus tulee idea, toisinaan vain teen kuvan eläimestä. Tykkään kyllä kätkeä teoksiin symboleita, Witick kuvaa teostensa syntyä.
Kun Witick osallistui eläinteologiseen konferenssiin Isossa-Britanniassa, piti kristillisiin kasvissyöjä- ja vegaaniliikkeisiin keskittynyt David Clough kuvataiteen ja teologian yhdistämistä eläinten kohteluun ainutlaatuisena. Samoilla linjoilla on ollut anglikaanipastori, kirjailija ja eläinten oikeuksien puolestapuhuja Andrew Linzey, jonka kanssa Witick on käynyt keskustelua sähköpostitse.
Eläinteologia on Witickin mukaan sitä, että otetaan eläimet mukaan kristilliseen keskusteluun, kaikkine persoonallisuuden piirteineen, tuntemuksineen, iloineen ja suruineen. Termi on peräisin Linzeyltä.
– Eläinteologialla ei siis yleensä tarkoiteta neutraalia eläimiin liittyvää ajattelua, vaan siinä on mukana moraalinen ulottuvuus.
Hän avaa tätä ajattelua tutkimusjulkaisuun Eläinteologia ja eläinoikeudet kirkon kysymyksenä (toim. Kari Latvus ja Heikki Pesonen, Kirkon tutkimus ja koulutus 2023) kirjoittamassaan artikkelissa. Se pohjautuu hänen pro gradu -tutkielmaansa, jonka pääotsikkona on Eläinrakas Jumala.
Esipuheessaan julkaisun toimittajat toteavat sen pyrkivän edistämään keskustelua eläinoikeuksista ja eläinteologiasta, joka on vielä uusi ala. ”…toivottavasti jossakin vaiheessa kirkossa voidaan myös linjata keskeisiä näkökohtia eläinten oikeuksista ja eläinetiikasta.”
Asetelma ei heidän mukaansa ole helppo, sillä ”Eettinen näkökulma kattaa myös kysymyksen maatalouden parissa työtä tekevien ihmisten työstä, toimeentulosta, jaksamisesta ja kunnioituksesta.”
Eläinten oikeuksista Limppu Witick kiinnostui 9. luokalla, kun Oikeutta eläimille -järjestön edustaja jakoi kadulla esitteen turkistarhauksen ongelmista.
– Vuonna 2013 liityin Animaliaan vapaaehtoiseksi, koska koin tärkeäksi parantaa eläinten oikeuksia. Nämä kaksi asiaa, kuvataide ja eläinten oikeudet, yhdistin teologisessa: aikaisemmin en tajunnut, että ne voisi yhdistää.
– Yritin kyllä kysellä eläinten oikeuksista riparilla, mutta kysymykset ohitettiin. Sitten törmäsin Teuvo Laitilan artikkeliin eläinteologiasta.
Kristityn vastuu eläimistä
Eläinten oikeuksien tunnustaminen ja niiden hyvinvoinnin lisääminen kuuluvat Witickin mukaan kristityn vastuuseen.
– Kristinuskon mukaan ihmisellä on erityinen arvo Jumalan kuvana. Ihminen pystyy tekemään moraalisia päätelmiä, ja siksi ihmisellä on vastuu myös eläimistä.
– Ei siis vain pyritä pitämään niitä hengissä, vaan oikeasti mietitään, mikä eläimille on parasta.
Kysyttäessä sitä, kenen vastuulla tuotantoeläinten eettinen kohtelu on, pallottelevat kuluttajat, tuottajat, teollisuus ja kauppa sitä toisilleen.
– Kristityn pitää uskaltaa ottaa vastuu omiin käsiin eikä ajatella sen kuuluvan jollekulle muulle.
Witick muistuttaa kristinuskon suurista arvoista: myötätunnosta, rakkaudesta ja kanssaelämisestä.
– Kuten Linzey kirjoittaa: ihmisillä on kyky heijastaa jumalallista rakkautta kaikkea luotua kohtaan. Aika harvassa rukouksessa kuitenkaan noteerataan eläimiä tai sitä, minkälaista on eläinten hyvä kohtelu.
Myöskään lemmikin kuoleman aiheuttamaa surua ja kaipausta ei monesti tahdota ottaa vakavasti, vaikka joitain sururyhmiä onkin nykyään järjestetty.
Eläinten läsnäolon on todettu lisäävän hyvinvointia. Kristityn ei kuitenkaan pitäisi materialisoida maailmaa.
– Ihmiskunta ja eläinkunta ovat linkittyneet toisiinsa. Toisaalta minua ärsyttää, miten kaiken ajatellaan aina liittyvän ihmisiin.
Eläinmessu suunnitteilla
Witickin Satu Saarikon kanssa koostama kirja Suojele luotujasi – huokauksia eläinten puolesta (Kirjapaja 2023) julkaistiin vastikään Pispalan kirkossa. Teoksen pohjana on ajatus siitä, että eläimet ovat tärkeä osa Jumalan luomaa maailmaa ja arvokkaita omana itsenään.
Yhdessä indie-artisti Kaisla Tuulin kanssa Witick on hakenut apurahaa uudenlaisen erityisjumalanpalveluksen, Eläinmessun, säveltämiseen ja sanoittamiseen. Hän on myös kiertänyt luennoimassa eläinteologiasta. Häneltä on kysytty muun muassa sitä, pääsevätkö hyttyset taivaaseen.
Witick ihmettelee, miten eläinten oikeuksien huomioonottaminen muka tekee ihmisten elämän vaikeaksi. Niin kuitenkin moni mieltää. Hän on allekirjoittanut aloitteen lihansyönnin puolittamisesta Tampereen seurakunnissa, ja kummastelee, miten kasvisruokaan siirtyminen voi onnistua yrityksissä, mutta ei kirkossa.
Hän huomauttaa ihmisen olevan eri tilanteessa kuin lihaa syövän eläimen:
– Ihminen pärjää ilman lihaa ja ilman eläinten vahingoittamista. Sitä paitsi ihmiset syövät liikaa lihaa ruokavalioonsa nähden – ja pienellä rahalla.
Vegaaniruoka ei myöskään ole hänen mukaansa kalliimpaa tai vaikeampaa tehdä.
– Kukaan ei kuitenkaan voi olla täysin vegaani: aina tulee vastaan jokin paperi, jossa on jänisliimaa – mutta pitää yrittää tehdä parhaansa.
Kannattaa ottaa selvää
Witick pitää tärkeänä tutustua tosiasioihin.
– Aika paljon juttelen näistä asioista tuottajien kanssa – myös turkistuottajien. On kiva, kun ei tarvitse epäillä kaikkea netistä lukemaansa, koska on saanut realistista tietoa esimerkiksi siitä, onko jokin käytäntö yleinen tai liioittelevatko jotkut joitain asioita.
– Olen aika tarkka sen suhteen, että faktojen pitää olla oikein, enkä halua luoda mitään turhia kärjistyksiä.
– Joihinkin eettisiin kysymyksin haluttaisiin hirveästi mustavalkoinen vastaus, mutta asiat ovat yleensä monimutkaisia.
Hän ei ole pohtinut paljon metsästystä, vaan pikemminkin massatuotantoa.
– Mutta on metsästys parempi vaihtoehto. Toisaalta harva metsästäjä taitaa olla ”riistavegaani”: aika moni varmaan valitsee lisäksi sen nakkipaketin.
Myös jotkin metsästyksen käytännöt herättävät kysymyksiä. Esimerkiksi se, miksi supikoiria saa tappaa niiden imetysaikana, olkoonkin kyseessä haitallinen vieraslaji. Witick onkin tehnyt siitä rukouksen:
Suojele supikoiraa
Halveksittu,
lainsuojaton,
haitallinen vieraslaji.
Auta meitä näkemään toisin:
emonsa kohdussa punottu ihme,
kuten meistä jokainen.
Parhaillaan Witick työskentelee vapaaehtoiskoordinaattorina Kansalaistalo Mansikkapaikassa Lentävänniemessä, mutta on pian jäämässä äitiyslomalle.
Aiempana vauvavuonna syntynyt teksti Siunaa meidän kissaa antaa nyt perspektiiviä hankalina päivinä:
Niin paljon kuin kissaa ihailenkin, joskus huomaan
olevani kohtuuton häntä kohtaan.
Pyydän kärsivällisyyttä, pyhä Jumala:
en haluaisi turhaan menettää hermojani,
kun kaikki ei menekään mieleni mukaan.
Witick sanoo olevansa tasainen uskonnollinen – ei uskoaan piilotteleva, mutta ei toisaalta järisyttäviä uskonelämyksiä kokeva. Uskonasioihin hän tutustui lapsena seurakunnan kerhoissa.
– Minulle usko on luottamusta hyvään, mutta niin kauan kuin on motivaatiota ja uskoa parempaan maailmaan, jo se on uskoa Jumalaan.
Teksti: Asta Kettunen
Kuvat: Hannu Jukola
Emonrakkaus
”Emonrakkaus yhdistää meitä monien muiden luotujen kanssa. Pintapuolisesti me kristityt ihailemme sitä. Puhumme Jumalasta rakastavana Isänä ja saarnaamme kunnioittavasti äidinrakkaudesta sekä Marian rakkaudesta poikaansa Jeesukseen. Vanhempien rakkaus jälkikasvuaan kohtaan on pyhää, ainakin mitä tulee ihmisiin.
Harvoin me kristillisin sanakääntein puolustamme emojen oikeuksia hoivata poikasiaan tai poikasten oikeutta emoon: Sikoja, jotka synnyttävät ja imettävät poikasensa pienissä, liikkumisen estävissä häkeissä; Vasikoita, jotka riistetään emoiltaan ensimmäisinä elinpäivinään maidontuotannossa; Broilerinpoikasia, jotka eivät saa koskaan edes tavata emoaan.”
(Ote esittelytekstistä Emonrakkaus-näyttelyyn)
Laki eläinten hyvinvoinnista (23.3.2023)