Näkyväksi tuleminen on armon kokemus

– Mitä enemmän avauduin homoudestani muille, sitä enemmän häpeä omasta "vääränä" olemisen kokemuksesta hälveni ja sain armon kokemuksen.

Koittolan tie ei ollut helppo. Hän kertoo tarinansa Patrick Tiaisen toimittamassa teoksessa Taivaan ja helvetin väliltä (2021), jossa seitsemän seksuaalivähemmistön edustajaa kuvaa elämäänsä uskon ja homoseksuaalisuuden kanssa. Monella on riipaisevia kokemuksia seurakuntansa painostuksesta "eheytyshoitoihin".

Ammatti löytyi seurakunnasta

Koittolalla on Turussa on oma yksilö- ja tiimivalmennusta tarjoava yritys. Valmentajan uran alku avautui Turun Vapaaseurakunnassa, johon hänet palkattiin vuonna 2014 seurakuntatyöntekijäksi. Pikkuhiljaa vastuu lisääntyi, ja loppujen lopuksi hänen johdettavanaan oli iso joukko vapaaehtoisia sekä jumalanpalveluksia pyörittävien tiimien johtajat.

– Aloin kaivata lisää työkaluja siihen, kuinka johdetaan ja motivoidaan vapaaehtoisia, ja kuinka se iso pakka pidetään jotenkin hyppysissä.

Seurakunta tarjosi vuoden mittaisen valmennuskoulutuksen, jonka päätteeksi Koittola vakuuttui, että hänestä tulee valmentaja, ja nimenomaan valmennusyrittäjä.

– Sitten seurakunnan piiristä alkoi tulla luokseni muitakin, jotka kokivat tarvitsevansa apua. Sielunhoidollinen työ alkoi mielessäni muuttua enemmän valmennukseksi, kun aloin niitä työkaluja soveltaa siihen.

 Oma kasvu työn tukena

Valmentaminen vaatii Koittolan mukaan pysähtymistä ja hetkessä elämistä, koska siinä joutuu heti reagoimaan siihen, mitä kuulee.

– Hyvin paljon valmennuksessa kurkistetaan naamarin taakse. Valmentajana luon turvallisen tilan sille, että tulen läpinäkyvästi siihen hetkeen ja riisun naamarini. Se kutsuu toisen ihmisen riisumaan omansa ja avaamaan elämäänsä.

Koittolan henkilökohtaisen kasvun tie on kulkenut rinnan valmentajaksi kasvamisen polun kanssa. Hän kokee saavuttamansa eheyden valtavana voimavarana valmentajana.

– Kun olen sinut itseni kanssa, on se olennainen edellytys siihen läsnäoloon, aitouteen ja läpinäkyvyyteen, mitä hedelmällinen valmennus vaatii.

Hän arvelee vahvuudekseen myös omasta persoonastaan nousevan aidon kiinnostuksen ihmistä kohtaan ja kyvyn nähdä ihmiset yksilöinä.

– Kokemukseni erilaisuudesta ja epävarmuudesta, kuulunko joukkoon ja olenko oikeanlainen, antaa varmaan työkalut siihen, että minun on helppo suhtautua empaattisesti toisiin ihmisiin.

Ystävän tuki oli armon kokemus

Koittola kertoo tulleensa kaapista kaksi kertaa: ensimmäisen kerran vuonna 2010, kun hän vihdoin myönsi homoseksuaalisuutensa itselleen ja alkoi hiljalleen kertoa homoudestaan myös läheisilleen. Tuolloin hän kuitenkin teki päätöksen elää ilman parisuhdetta.

Toisen kerran hän tuli kaapista noin yhdeksän vuotta myöhemmin, kun hän vihdoin hyväksyi elämäänsä myös mahdollisuuden elää parisuhteessa miehen kanssa.

– Elin kahdessa eri todellisuudessa periaatteessa 33– vuotiaaksi asti. Tuolloin tulin lopullisesti kaapista myös sosiaalisessa mediassa. Silloin päätin, että en piilottele enää keneltäkään, ja jos joku ei sitä hyväksy, se ei ole minun ongelmani.

Merkittävimmäksi katalysaattoriksi itsensä hyväksymisessä Koittola näkee läheisen ystävänsä ja kollegansa, joka oli ensimmäinen ihminen, jonka seurassa hän koki uskaltavansa olla oikeasti oma itsensä.

– Se oli kokemus armosta, ja se avasi minulle koko sitä kristillisen teologian ydintä, koenko ehdotonta rakkautta, armoa ja hyväksyntää silloinkin, kun riisun naamarini pois ja tulen näkyväksi itsenäni.

Hengellisyyden kokemus laajenee

Aloitettuaan parisuhteen miehen kanssa Koittolalla ei ollut seurakunnassaan enää lupa johtaa ylistystä, saarnata tai olla rukouspalvelussa, vaan hän sai vastuulleen ainoastaan ei-hengellisiä tehtäviä, kuten tulkkausta.

– Kerran tulkkasin yhtä saarnaa mukana olleelle poikaystävälleni, joka ei puhu suomea. Saarnassa oli eräs homofobinen kohta, mikä loukkasi minua. Kun yritin puhua siitä johtavan pastorin kanssa, en kokenut saavani häneltä odottamaani empatiaa ja anteeksipyyntöä.

Sen koommin Koittola ei enää osallistunut Vapaaseurakunnan tilaisuuksiin. Hän kertoo jossain vaiheessa yrittäneensä liittyä Hellutaiseurakuntaan. Hän sai vanhemmistolta vastauksen, ettei ole tervetullut jäseneksi, mutta voi silti osallistua toimintaan. Nykyisin hän osallistuu Turun Mikaelin seurakunnan palveluksiin, joissa on muun muassa musiikki–  ja ylistysvastuussa.

Osana oman hengellisen kasvun matkaansa Koittola näkee sen, että hän ei enää liitä hengellisiä tarpeitaan suoranaisesti seurakuntaan, vaan kokee Jumalan ja hengellisyyden pikemminkin yleisinhimillisyytenä.

Myös musiikki tarjoaa Lauri Koittolalle vahvan hengellisen kokemuksen, ja kaivatessaan juurevaa kristillisyyttä hän osallistuu Turun tuomiokirkon messuun.

– Mutta huomaan, että tärkein seurakuntani on oma parisuhteeni, ja että minulla on ihminen, jonka kanssa olen niin syvässä yhteydessä kuin ihminen pystyy olemaan. Minulle se on reflektio siitä, mitä Jumala parhaimmillaan on.

Teksti: Iita Kettunen

Manse Pride -viikko 12.–17.6.2023 Tampereella

• Sateenkaarimessu 17.6. kello 18 Vanha kirkko, Keskustori. Rento ja avara jumalanpalvelus, johon kaikki ovat tervetulleita juuri sellaisina kuin ovat. Järjestäjänä Tampereen ev.lut. seurakuntien sateenkaarityö