Näytelmä herättää kysymyksiä (katolisesta) kirkosta

Kahdella katolisella paavilla on näytelmässä pohdiskeltavanaan samoja kysymyksiä kuin evankelis-luterilaisen kirkon johtajillakin: miten suhtautua avioeroihin, homoseksuaalisiin pappeihin, aborttiin ja islamin nousuun.

Myös ehdotus lääkkeeksi vaikuttaa tutulta: pitää vaatia vähemmän ja avautua enemmän.

Uskonnollisuus häipyy sekä maallistumisen että näkemysten muuttumisen takia toisaalla, kun uskon nälkä kasvaa Afrikassa, Etelä-Amerikassa ja Aasiassa.

Turun Kaupunginteatterin ja Tampereen Työväen Teatterin yhteistuotanto Kaksi paavia (The Pope) sai juuri ensi-iltansa Tampereella. Turussa sen esitykset alkavat maaliskuussa.

Kyseessä on vuoden 2012 tositapahtumiin perustuva, toki väritetty, puhedraama. Sen päähenkilöt miettivät uskonsa lujuutta ja heihin kohdistuvia odotuksia. Mitä paavilta halutaan: nähdäänkö hänet mieluummin aktiivisena maailmaan vaikuttajana vai vanhojen doktriinien lujittajana ja uudistusten viivästyttäjänä?

Samalla kun tuhoamme planeettaa, keskitymme epäolennaisiin pikkuasioihin. Näiden kysymysten keskellä ovat myös sisar Sofia (Anne-Mari Alaspää) ja kardinaali Bergoglio (Esko Roine).

Nunnat näyttävät suuntaa

Sisaret Birgitta (Ulla Koivuranta) ja Sofia (Anne-Mari Alaspää) pyrkivät näyttämään suuntaa. Vaikka naisille jääkin lähinnä statistin rooli, hahmot onnistuvat kysymään teräviä kysymyksiä, kuten mihin tässä maailmantilanteessa pitää keskittyä ja mikä on epäolennaista.

Varsinkin sisar Birgitta on tärkeä tukija ja huolien kuuntelija. Hän lainaa kansan ääntä: kirkko kaipaa avoimempaa, nuorempaa, tarmokkaampaa ja karismaattisempaa otetta. Sisar Sofia puolestaan kaipaa jotakuta vastustamaan maailman epäoikeudenmukaisuuksia. Ei ihme, että paavit tuskailevat tehtävänsä alla.

Seassa on myös katolisen maailmankirkon omia kysymyksiä. Miksi niin monen pedofiilipapin annettiin jatkaa toimiaan, mitä tehdä rahanpesulle Vatikaanissa, voiko nainen olla paavi.

Pätkiikö yhteys yläkertaan?

Paavi Benedictusta syytettiin uudistusten tukahduttajaksi. ”Johdattakaa kirkko 2000-luvulle, tehkää siitä ihmisläheinen ja rakastava”, on kuitenkin hänen neuvonsa seuraajalleen.

Näytelmän ohjaajaa ja suomentajaa Tiina Puumalaista onkin kiehtonut se, miten kaksi kaikesta eri mieltä olevaa ihmistä löytää keskustelujen kautta luottamuksen ja hakee synninpäästöä toisiltaan.

Esitys valottaa myös katolisen kirkon johtohahmojen inhimillistä puolta. Paavi pitää tanssimisesta. Näkyviin tulee sekin, että kautta historian paavit ovat olleet keskenään erilaisia – kuten ajatkin.

Televisio toimii vertauskuvana ”yläkertaan”: toisinaan yhteys toimii ja toisinaan ei.

Kardinaali Bergogliosta (Esko Roine) tuli vuonna 2013 paavi Franciscus. Keskustelukumppaninsa Benedictus XVI:n (Asko Sarkola) mukaan tämä sanoo mitä sattuu ja puhuu mitä ajattelee. Ehkä paavin ei tarvitse suodattaa sanomisiaan seuraavien vaalien pelossa?

Kaksi paavia (Asko Sarkola ja Esko Roine) löytävät keskusteluyhteyden. Teppo Järvisen suunnittelema lavastus luo puistotunnelman vähillä elementeillä.

Vaikka tämä tarina on monille tuttu Fernando Meirellesin ohjaamasta elokuvasta The Two Popes (2019) Anthony McCarten kirjoitti sen alun perin näytelmäksi (The Pope, 2019). Keskustelu jättää odottamaan kertomukselle jatkoa.

Hyvin toimivan lavastuksen on suunnitellut Teppo Järvinen ja tyylikkäät puvut Tuomas Lampinen. Myös Jari Sipilän valosuunnittelu ansaitsee kehut. Näytäntöjen on tarkoitus jatkua TTT:n Eino Salmelaisen näyttämöllä koko syksyn.

Teksti: Asta Kettunen
Kuvat: Otto-Ville Väätäinen

Kaksi paavia Tampereen Työväenteatterissa

Lisätiedot Turun Kaupunginteatterin sivuilla

Palaa otsikoihin