Vuorilaulun viitoittama elämä
50-vuotistaiteilijajuhlavuotta viettävä Jukka Leppilampi on laulanut Vuorilaulua seurakuntien kanssa yhdessä jo vuosikymmenten ajan. Hän on yksi esiintyjistä Tarvo Laakson muistokonsertissa 7. syyskuuta 2024 Aleksanterin kirkossa.
Kun muusikko ja taiteilija Jukka Leppilampi astuu Café Engelin ovesta sisään Helsingissä, ei jää epäselväksi, kuka on ollut tässä kahvilassa ennenkin. Tiskin takana olevat kahvilan työntekijät tervehtivät kanta-asiakastaan iloisesti, joku jopa halaa. Muutamissa pöydissä nousevat kädet tervehdyksen merkiksi ja Leppilampi nyökkää hymyillen takaisin.
– Onhan täällä elämää, mutta atmosfääri on niin kotoinen, perustelee hän, miksi halusi tulla haastatelluksi juuri kyseisessä paikassa.
Tuomiokirkon läheiseen kahvilaan liittyy olennaisesti myös Artistirukous-tilaisuus, joka on Leppilammen suunnittelema kokonaisuus. Siinä joukko artisteja kohtaa toisensa rukouksen ja laulun merkeissä tutussa ja turvallisessa porukassa Tuomiokirkon tiloissa. Rukoilemassa käy viikoittain noin 25 artistia, viestiringissä on yli 300 henkilöä ja esirukouspyyntöjä tulee jatkuvasti.
– Artistirukouksen jälkeen menemme joukolla päivämessuun ja sitten tulemme tänne kahville. Siksi tämä paikka on täynnä tuttuja, hän jatkaa.
Suomalaisen gospelmusiikin konkarin olemus huokuu hyväntuulisuutta ja kansainvälistä tyylikkyyttä. Rentoa kokonaisuutta täydentää kaulaan kietaistu huivi ja tavaramerkiksi muodostuneet, olkapäille laskeutuvat kiharat. Juomaksi hän tilaa ”sen perinteisen”, eli café au lait hunajalla ja pieneen nälkään croissantin, jonka lausuu sulavan kauniisti ranskaksi.
Kansainvälisyys, erilaiset kulttuurit ja kielet ovat kuuluneet luontevana osana Leppilammen elämään koko artistiuran ajan. Esiintynyt hän on lähes jokaisella mantereella, mitä monipuolisimmissa tilanteissa ja kokoonpanoissa.
Erikoisimmista tapauksista esimerkkinä hän mainitsee projektin, jossa löysi itsensä keskeltä Jordanian erämaata tekemässä musiikkia lasten televisio-ohjelmaan. Vähintäänkin yhtä mielenkiintoinen oli tilanne, kun hän sävelsi musiikkia hollantilaiseen nukketeatteriesitykseen tai teki englantilaisen tanssiryhmän kanssa projektia Kiinassa.
Huomionarvoisia ovat myös ne lukuisat kansainväliset kristilliset festivaalit ja konsertit, galleriat sekä dokumentti- ja televisio-ohjelmat, joissa Leppilammen musiikki tai äänirunous, voice poetry, on soinut.
Vastaanotto maailmalla on ollut erilaista kuin omassa kotimaassa.
– Henkinen kotini on ollut usein jossain ihan muualla kuin Suomessa, hän sanoo.
Vaikeatulkintaista, liian taiteellista, ei-kaupallista. Näin Leppilammen musiikkia onkin usein kuvailtu. Taiteilijalle itselleen nämä kommentit ovat ihan ok. Mainetta ja kunniaa sekä mammonaa olisi kyllä ollut tarjolla, jos hän olisi vain suostunut tekemään myyvämpää ja helpommin tulkittavaa musiikkia. Tällaisesta mahdollisuudesta hän on kuitenkin kieltäytynyt.
– Uskon, että tekemällä juuri tämänkaltaista musiikkia, olen antanut kulttuuriimme jotain sellaista, mitä siinä ei vielä ole ollut. Tekisin karhunpalveluksen itselleni ja muille, jos en tekisi omaa juttuani – sitä, mihin minut on luotu.
Edelläkävijä
Leppilampi kuvailee itseään edelläkävijäksi, joka jatkuvasti haluaa suunnata sellaiseen, mitä muut eivät ole vielä tehneet. Avarakatseisuus ja rajoja rikkova taiteellisuus oli kuitenkin myrkkyä monelle vielä 1980- ja 90-luvuilla, kun kristillinen kulttuuri ja kulttuuri ylipäätään Suomessa oli ahdasmielisempää, mitä nykyään.
Elävästi hän muistaa hetken, kun toi yleisön eteen teoksen, johon kuului musiikin lisäksi myös modernia tanssia. Se tyrmättiin syntisenä ja kirkkoon sopimattomana. Kun Leppilampi 90-luvulla ryhtyi hyödyntämään esityksissään äänirunoutta, tuota alkuperäiskansoille perinteistä musiikin tulkintatapaa, haukuttiin äänirunoutta örinäksi ja Leppilampea syytettiin jopa herjaamisesta ja toisen uskonnon omimisesta.
Rankimmin ovat satuttaneet sanat, joissa on tartuttu Leppilampeen ihmisenä ja arvosteltu esimerkiksi hänen miehisyyttään. Se on saanut vahvasti tunteella elävän miehen kyyneliin.
– Olen ymmärtänyt, etten ole ihan samanlainen mies, mitä suomalainen mies tyypillisesti. Feminiinisyys, joka minussa on ja jonka olen tiedostanut, on ollut monelle liikaa ja se on koettu vääränlaisena miehisyytenä. Olen käynyt läpi prosessin, jonka seurauksena tiedän, että tapani olla mies auttaa kaikenlaisia miehiä elämään omanlaistaan elämää juuri sellaisena kuin he ovat, Leppilampi pohtii.
Vastoinkäymisistä ja kritiikistä huolimatta ei sydämessä ole ollut tilaa katkeruudelle. Hän sanoo olevansa urastaan vain ja ainoastaan kiitollinen.
– On valtava lahja saada tehdä työkseen sitä, mitä on aina halunnutkin tehdä.
Kulttuuritekoja
Maaliskuussa Leppilampi palkittiin Kirkkohallituksen myöntämällä Kirkon kulttuuripalkinnolla. Kunniakas palkinto jaetaan vuosittain kristillisen sanoman kannalta merkityksellisestä esittävästä taiteellisesta toiminnasta tai kulttuuriteosta. Tätä työtä Leppilampi on tehnyt jo 50 vuoden ajan.
– Otan palkinnon vastaan nöyrin ja kiitollisin mielin. Emerituspiispa Eero Huovinen sanoi minulle palkintojenjakotilaisuudessa, että tämä on ainoa asia, jonka olen saanut ansiosta. Kaikki muu tulee armosta. Se on hyvin sanottu.
Tänä vuonna tulee täyteen tasavuosia myös iän puolesta, mutta sitä Leppilampi ei niinkään haluaisi korostaa.
– Ajattelin juhlistaa vain taiteilijajuhlavuotta, ikääntymisen voisin ohittaa ihan hiljaisesti ja huomaamatta, syksyllä 70 vuotta täyttävä muusikko naurahtaa.
Leppilampea on usein houkuteltu avaamaan elämäänsä kaikelle kansalle myös elämäkertakirjassa. Hän ei ole kuitenkaan suostunut, ainakaan vielä. Hän on tarkka omista rajoistaan, eikä sen vuoksi ole sosiaalisessa mediassakaan.
– Käväisin joskus Facebookissa, mutta järkytyin siitä, miten kuluttava se ympäristö on. En koe tarpeelliseksi jakaa yksityisasioitani ihan kaikkialle.
Siksi tässäkään haastattelussa ei puhuta perheestä. Ei puhuta kuuluisasta näyttelijäpojasta, ei puolisosta eikä lapsenlapsista. Rajojen asettaminen ei tarkoita kuitenkaan sitä, etteikö Leppilammella olisi asiaa. Erityisesti uskostaan hän puhuu mielellään ja tarinoita erilaisista tilanteista elämän varrelta artistilla kyllä riittää, välillä uskomattomiakin sellaisia.
Näkymä alkoi soida
Otetaan tähän väliin yksi:
Eletään 1980-luvun loppupuolta. Vaasalainen opiskelijaporukka on bussimatkalla jossain Sveitsin suunnalla. Opiskelijaporukka on kutsunut matkalle mukaan trubaduuriksi myös Leppilammen, nuoren gospelmuusikon.
Bussi etenee vuoriston kiemuraisia teitä pitkin ja sukeltaa sitten tunneliin. Kun 33 kilometrin mittainen tunneli päättyy ja bussi syöksyy takaisin valoon, ei Leppilampi ole uskoa silmiään. Miten kaunis näkymä heidät ympäröi! Aurinko paistaa ja bussin ikkunasta siintää pieni kylä, jonka vierellä liplattelee kirkas vuoristojärvi. Lumihuippuiset Alpit kohoavat silmänkantamattoman korkealle kaiken tämän ympärillä.
Tukahduttavan kaunis näkymä alkaa soida muusikon mielessä. Kitara nousee syliin, sormet asettuvat sointuihin ja sanat valtaavat mielen.
Ihan siltä istumalta, opiskelijaporukan bussimatkalla keskellä Alppeja, syntyy Vuorilaulu, joka on Leppilammen koko uran yksi suurimmista hiteistä.
”Niin kuin vuoret nää ympäröi laaksoamme sinun armosi, Jumala meitä ympäröi. Niin kuin vuoret nää julistaa kunniaasi, niin me tahdomme korottaa Herra nimeäsi.”
Sivumainintana Leppilampi toteaa vielä, että tuolla samaisella opiskelijamatkalla oli mukana myös silloinen opiskelija, nykyinen arkkipiispa Tapio Luoma.
– Hän ojensi minulle Kirkon kulttuuripalkintogaalassa palkinnon. Sitten laulettiin Vuorilaulu.
Laulun ilmestymisen jälkeen Leppilampi on saanut veivata Vuorilaulua yhdessä seurakuntien kanssa läpi monen vuosikymmenen, aina vain uuden sukupolven kanssa. Hän sanoo, että tekee sen ylpeydellä ja mielellään, vaikka ei koskaan kuvitellut tekevänsä Vuorilaulun kaltaista yhteislaulua.
– Minulle musiikki on tila, jossa olen sisällä, en koskaan yleisössä. Siksi en ajatellut, että tekisin laulun, jossa lauletaan yhdessä, koska olen itse niin sisällä ja upoksissa esiintyessäni, hän perustelee.
Positiivisen Herran pelon Leppilampi oppi jo lapsuudessa. Körttiläiseen sukuun Pohjanmaalle Ylivieskaan syntynyt poika vietti lapsuuttaan herännäisseuroissa penkkien alla ja niiden väleissä, kuunnellen Siionin virsien hidasta ja venyvää poljentoa. Pian suku huomasi, että pojallahan on laulun lahja. Pienelle lapselle rakas Hanna-täti keksi houkutella heleästi laulavan pojan esiintymään.
– Julkisesti olen siis esiintynyt ensimmäisen kerran 3-vuotiaana Eskolan Leppilammen kylän rukoushuoneella. Lauloin virren Ystävä sä lapsien. Virsikirja oli turvanani käsissäni, vaikkakin väärinpäin. Palkkioksi sain Hanna-tädiltä markan.
Ensiesiintymisen jälkeen musiikki jatkoi matkaansa yhä syvemmälle Leppilammen sisimpään, läpi lapsuuden ja nuoruuden. Lopulta mukaan tulivat bändikuviot ja erilaiset kokoonpanot.
Elettiin 1970-lukua, kun progressiivista rockia soittavan Finnforestin riveissä Leppilampi nousi ensimmäisen kerran Tavastian lavalle. Siirryttyään Tabula Rasan kokoonpanoon, kuvasi hän sen ajan musiikkilehden kannessa bändiä ja sen musiikkia sielunmaisemakseen ja kertoi, ettei voisi mitenkään kuvitella tekevänsä muuta, kuin soittaa juuri tässä kokoonpanossa. Hän oli taiteellisen rock-uransa huipulla.
Vaikea ratkaisu
Ja kuinka sitten kävikään?
– Siitä kahden kuukauden päästä jätin sielunmaisemani, koska olin tullut uskoon. Ryhdyin piirtämään elämäni tyhjää taulua Jumalan sanan voimalla.
Vaikka uskoon tulo oli vavahduttavan vahva kokemus ja voitti kaiken muun, oli Tabula Rasan jättäminen vaikea paikka.
– Se oli siihenastisen elämäni ehdottomasti vaikein ratkaisu, mutta ymmärsin, että minun oli jätettävä tuo kulttuuri, jotta voin avautua täysin sille, johon olin herännyt. Minun oli pakko tehdä ratkaisu, en voinut kulkea rinnakkain kahta eri maailmaa, ne molemmat eivät mahtuneet minuun, hän kuvailee.
Uskoon tulostaan kertoessaan Leppilammen silmät alkavat loistaa. Hän kuvailee tarkkaan aikakautta, jolloin he pienen, eri alojen asiantuntijoista koostuvan joukon kanssa kokoontuivat tutkimaan Raamattua. He olivat päättäneet ottaa selville, puhuuko Raamattu itsensä pussiin. Löytyykö porsaanreikiä, josta saisi selville, että huijausta on koko homma. Mutta ei. Mitä enemmän he lukivat, sitä varmempia he olivat siitä, että se on Jumalan sanaa.
Etsikkoajan hän sanoo kestäneen yhdeksän kuukautta. Raamatun opiskelu imaisi mukaansa ja hän intoutui opiskelemaan teologiaa, psykologiaa sekä Raamatun kieliä ja sen historiaa Kansanlähetyksen Lähetyskorkeakoulussa Ryttylässä.
– Olin täysin valmis lähtemään lähetystyöhön ja ajattelinkin, että se on seuraava askeleeni. Sitten ymmärsin, että minun tieni on erilainen. Minun kuuluu tehdä musiikkia ja taidetta ja julistaa sanomaa sitä kautta.
Kun bändikuviot vaihtuivat soolouraan mies ja kitara -tyylillä, vaihtuivat myös rock-lavat kirkkoihin ja muihin hengellisiin kohtaamispaikkoihin. 15 vuotta Leppilampi keikkaili, ihan sairaan paljon, sanojen varsinaisessa merkityksessä. Lopulta iski totaalinen väsähdys niin henkisesti kuin fyysisestikin. Sanat olivat menettäneet merkityksenä, ja se on laulujen tekijälle todellinen kriisin paikka.
– Päätin, että otan kolmen kuukauden tauon ja lepään. Tauko venyi kolmen vuoden mittaiseksi.
Joskus kriisi kuitenkin synnyttää jotain uutta. Kun sanat olivat kadonneet, huomasi Leppilampi miettivänsä yhä enemmän äänen merkitystä.
– Kuuntelin erilaisia ulokkeita äänessäni ja tunnustelin, miten ääni resonoi kaikkialla kehossa. En pidätellyt mitään, vaan annoin kaikenlaisten äänien tulla. Siinä ei tarvittu sanoja, sillä äänessä oli jo kaikki, se piti sisällään myös sanat. Löysin äänirunouden, ja se pelasti minut.
Café Engelissä pöytäseurueet ovat vaihtuneet ja kahvikupit tyhjentyneet. Intensiivinen tarinatuokio on kestänyt tunnin, jos toisenkin ja Leppilampi vaikuttaa nyt kaikkensa antaneelta. Sen ymmärtää, sillä hän sanoo tekevänsä kaiken, mihin ryhtyy, aina täysillä.
Kun hän nuoruudessa harrasti sikareita, tehtiin se tyylillä ja viimeisen päälle. Kun hän nykyisin laittaa ruokaa, tekee hän sen alusta saakka huolella ja rauhassa. Tai kun hän antaa haastattelun, on hän silloinkin totaalisesti läsnä, kohtaa ja katsoo silmiin.
– Olen jo nuoresta saakka tiennyt, kuka olen ja mitä haluan. Olen intuitiivinen ja intohimoinen ja koen asiat voimakkaasti. Tiedän ärsyttäväni osaa ihmisistä, mutta en ole lähtenyt muuttamaan itseäni. Elän täysillä kulkien sillä tiellä, jonka Jumala on minua varten viitoittanut.
Elämästä nauttiva kulinaristi
1. Jukka Leppilampi on kulinaristi. Hänelle ruoka on nautinto ja ateria pyhä. Hän ei syö eineksiä, ei karkkia eikä sokeria, vaan tekee ruuan itse laadukkaista raaka-aineista keskittyen aterioinnissa myös muihin tärkeisiin elementteihin, kuten kattaukseen ja taustamusiikkiin. Ruokaohjeita hän ei lue, vaan tekee ruokaa tunteella.
– Bravuurini on Pasta Savignese, joka on oma reseptini. Siihen kun lisätään hyvä viini, niin ateria on valmis.
2. Harrasti pitkään pesäpalloa ja myöhemmin jääkiekkoa Tapparan reservijoukkueessa.
3. Vietti lapsena paljon aikaa Lahdessa, jossa useampi hänen tädeistään asui.
– Muistan vieläkin oluttehtaan tuoksun, joka leijaili Liisa-tädin asuntoon Vanhan kirkon viereen.
Teksti: Jaana Kosunen
Laulu jatkuu
– Tarvo Laakso oli ainutlaatuinen persoona, joka oli uskollinen sille, mistä hän ammensi – sekä musiikissaan että uskossaan, miettii Jukka Leppilampi, joka on yksi Tarvo Laakson muistokonsertin esiintyjistä.
Leppilampi tutustui rokkipappi Tarvo Laaksoon jo 1970-luvun loppupuolella, kun joukko nuoria, uskoon tulleita muusikoita järjesti rockfestivaalin kaltaisia aktioita 1980-luvun alussa.
– Se oli uudenlaista kristillistä nuorisokulttuuria, ja esiinnyimme ympäri Suomea, ja jopa Roskilden festivaaleilla Tanskassa.
Leppilammen mieleen on jäänyt hieno muisto Kouvolan Korialla pidetystä festivaalista.
– Muistan, kun Tarvo sanoi yleisölle: ”Meistä uskovaisista sanotaan, ettemme pärjää ilman Jeesusta. Ja kuulkaa, se on ihan totta.” Sen tunnustaminen avasi meille uuden elämän, kertoo muusikko.
Leppilammen mukaan Tarvo Laakso oli aito ihminen ja oman koulukuntansa edustaja sekä musiikissa että uskossa.
– Silloin on helppo ja hieno olla ihmisen kanssa, kun hän on aidosti oma itsensä. Silloin tapahtuvat kommunikaatio sekä yhdessä tekeminen ja aito kohtaaminen.
Yksi muusikon lempikappaleista Rokkipapin tuotannossa on Krusifiksin juurella.
– Hän piti Uriah Heepin musiikista, ja Krusifiksin juurella on täysin serkku bändin Easy living -kappaleen kanssa. Myös Tervetuloo Punkkiluostariin -kappaleessa on huikea teksti, ja ajassaan se on ihan täysi kymppi.
Leppilampi muistelee lämpimästi myös esiintymisiään Lielahden gospel-illoissa, joihin hän sai kutsun Tarvo Laaksolta vuosittain.
– Meidän yhteistyössä oli jotain sellaista aitoa, jopa kaunista yhteyttä. Se on totta nytkin hänen muistokonsertissaan. On syvää ja huikeaa, että saan olla mukana.
Leppilammen mukaan Tarvo Laakson musiikillinen perintö näkyy ennen kaikkea jatkuvuudessa ja hänen perheensä musisoinnissa.
– Kun laulamme samaa laulua, laulu on meillä, ja se jatkuu hänen hengessään.
Rokkipapin musiikillinen perintö säilyy
– Konsertti on saanut alkunsa tamperelaisten ja isän muusikkokavereiden toiveista. Illassa on laulamassa ja isää muistelemassa joukko eturivin gospel-artisteja hänen uransa varrelta, kertoo Tarvo Laakson poika, muusikkopastori Severi Laakso.
Laakson perhebändin ohella lauluja esittävät muusikot Jaakko Löytty, Pekka Simojoki, Hanna Ekola ja Virpi Salo, Petri Lassila, Jukka Leppilampi ja Jussi Perämäki.
Tapahtumaa on tehty yhdessä Lielahden gospelkirkon vastuunkantajien ja Tampereen seurakuntayhtymän väen kanssa.
Severi Laakson mukaan Tarvo Laakson musiikillista perintöä on vielä mahdotonta täysin hahmottaa.
– Paljon säveliä ja tekstejä isä julkaisi, ja niissä hän pohti elämää varsin syvällisesti. Hänen musiikkiaan, kirjojaan tai esimerkiksi Papisto-tv-sarjaa katsoessa ymmärtää, että niiden kautta hän jätti tänne maailmaan perintöä, joka säilyy.
Severille itselleen Tarvon tuotannossa on paljon tärkeää.
– Jos joitain kappaleita mainitsen, niin Ihmemaa, Krusifiksin juurella ja Niin Herra johdattaa. Ne kertovat taivaskaipuusta ja ihmisen elämän matkasta syvällisellä tavalla.
– Isän tuotanto ammentaa musiikillisesti – Mansessa kun ollaan – monipuolisesti rockin lainalaisuuksista. Lisäksi on myös herkkää laulelmallisuutta sekä hienoja sävellyksellisiä teemoja, jotka tuntuvat syvällä.
– Progressiivisuudesta kertoo se, että sävellyksissä on monia kerroksia. Ne eivät välttämättä aukene kokonaan aina ensimmäisellä kerralla, mutta samalla eivät myöskään tyhjene ensimmäisellä kuuntelukerralla, pohtii Laakso.
Tilaisuuden juontaa toimittaja Ariel Neulaniemi. Radio Dei toimii tapahtuman päämediayhteistyökanavana.
Teksti: Kirsi Airikka
Rokkipappi Tarvon muistokonsertti 7.9.2024 kello 18 Aleksanterin kirkossa. Konserttiin on vapaa pääsy. Kolehti kannetaan lähetystyölle. Konsertti on katsottavissa suoratoistona ja konsertin jälkeen tallenteena Radio Dein YouTube -kanavalta.