3.8.2022 9.20

AitO kerää auringon talteen

Aito Toimintakeskuksen katoilla säteitä kerää liki kahdensadan paneelin aurinkovoimala. Tavoitteena on käyttää energia omaan kulutukseen, ei myydä sitä ulospäin, vinkkaa talotekniikkainsinööri Juha Tiainen.

Ilmakuva rakennusryhmästä, jonka katoilla on aurinkopaneeleita. Taustalla on metsää ja edessä järvi laitureineen.
Aito Toimintakeskuksen aurinkovoimalan keräimet sijaitsevat kolmen rakennuksen katoilla. Sen lisäksi talteen otetaan järven lämpöä. Kuva: Hannu Jukola

Kolmella katolla sijaitsevat paneelit on ryhmitelty hieman eri ilmansuuntiin. Voimala on mitoitettu pohjakuorman mukaan niin, että se riittää päärakennuksen tarpeisiin eli valaistukseen, kylmälaitteisiin, ilmanvaihtoon, veden lämmitykseen ja ruuanlaittoon. Seurakuntayhtymä on kuitenkin tehnyt sopimuksen energiayhtiön kanssa ylijäämästä.

– Kulutus vaihtelee, samoin tuotto, Tiainen huomauttaa.

Tampereen seurakunnissa päästöjä aiotaan leikata 10 prosenttiin vuoden 2018 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Taloudellinen säästö tulee siinä ohessa. Aiton aurinkovoimalan hinta oli noin 70 000 euroa, josta energia-avustusta oli viidennes.

Aiemmin on tehty päätös, että seurakuntayhtymä luopuu öljystä vuoteen 2025 mennessä. Aurinkoenergian lisäksi Aito käyttää järvilämpöä, ja maalämmön hankinta on meneillään. Tulossa on 12 maalämpökaivoa.

Öljyä käytetään Aitossa varavoimana, mutta öljystä aiotaan päästä seurakunnilla kokonaan eroon ensi vuoden loppuun mennessä. Siihen tähtää myös energia- ja ilmastostrategia Hiilineutraali kirkko 2030. Yhtymässä pohditaankin, missä muualla aurinkovoimaa voitaisiin käyttää.

Aurinkopaneeleita ja kaksi henkilöä katolla.
Katolla tarkastuskäynnillä ovat Juha Tiainen ja Juha Anttila. Kuva: Asta Kettunen

Muihinkin rakennuksiin tulossa

Suunnitelmat laitteiden asentamisesta Seurakuntien talon katolle ovat jo olemassa. Näsilinnankadulla on meneillään sisäpihan julkisivuremontti, jonka jälkeen tarkistetaan rakenteiden kestävyys, katon huoltotarpeet ja paloviranomaisten määräykset sekä mietitään paneeleiden sijoittelu.

– Maailmantilanteen takia on komponentti- ja osapula, ja siksi nyt ollaan odottavalla kannalla. Mutta pitää muistaa, että tekniikka kehittyy, Tiainen mainitsee.

Teiskon uuden kokoontumisrakennuksen hyväksytty suunnitelma sisältää katolle sijoitetut paneelit. Koko hanke on kuitenkin ainakin toistaiseksi pysähdyksissä.

Suunnitelmissa on niiden laittaminen myös Hervannan ja Kalevan kirkkojen katoille. Hervannassa hankinta liittyy kiinteästi kirkon peruskorjaukseen, joka on alkamassa vuoden päästä, yhdessä samassa rakennuksessa sijaitsevan kaupungin vapaa-aikakeskuksen remontin kanssa.

Aito-keskukseksi muuttunut Diabeteskeskus ostettiin nelisen vuotta sitten. Jo hankintavaiheessa eli visio ympäristöremonttien mahdollisuuksista.

Leirikeskusten käyttö on suurinta silloin, kun aurinkokin paistaa eniten. Lämpöä ei kesällä tarvitse tuottaa, mutta pesulla käydään ja ruokaa laitetaan suvenakin.

– Mitä aurinkoisempi kesä, sitä enemmän sähköä säästyy.

Mies osoittaa näyttötaulua, josta näkyy teksti Kuukausinäkymä, ja pylväsgrafiikkaa.
Kuka tahansa kävijä voi seurata auringosta saadun energian määrää keskeiselle paikalle sijoitetusta näyttötaulusta. Sitä tutkii projektikoordinaattori Juha Anttila. Kuva: Hannu Jukola
Numerotietoja näyttötaulussa.
Taulusta on nähtävissä Auringon Aitoon tuottama energia päivässä, kuukaudessa ja vuodessa. Kuva: Asta Kettunen


Paneeleita vinosta näkökulmasta.
Paneelit on sijoitettu loivaan kulmaan, minkä vuoksi ne eivät heijasta säteitä maan pinnalle. Kuva: Asta Kettunen

Lamminpään kappelissa, Pättiniemessä ja Aitolahden vanhassa kirkossa käytetään maalämpöä. Kalevankankaan kappelissa käytössä on vesi-ilmalämpöpumppu.

Muitakin keinoja on, ja lisää mietitään. Esimerkiksi jäteveden lämmöstä olisi Tampereen kaupungin alueellakin saatavissa iso määrä energiaa.

Aitossa energiatehokkuus on parantunut ilmanvaihtoremonttiin kuuluvan lämmön talteenoton ansiosta. Tiainen myöntää, että seurakunnat voivat tehostaa energiankäyttöään vielä paljonkin.

– Aina kun tehdään esimerkiksi ilmanvaihtoremontti, kuten täällä keittiöllä syksyllä, energiatehokkuus huomioidaan.

Teksti: Asta Kettunen


Palaa otsikoihin