3.5.2017 13.05

Ekovinkki: Hemmottele läheisiä ja itseäsi reilusti

Ruusuja, suklaata, jäätelöä, hedelmiä, kahvia, teetä ja viiniä. Näiden lisäksi Reilun kaupan laajasta valikoimasta löytyy paljon muitakin tuotteita.

Suomessa myydään tällä hetkellä noin 1700 erilaista Reilu kauppa -sertifioitua tuotetta, joista yli puolet on luomusertifioituja. Tuotteita on myynnissä tavallisissa ruokakaupoissa, erikoisliikkeissä ja verkkokaupoissa.

Kun herkuttelet ja kulutat eettisesti sekä vastuullisesti, hyvinvointi ja vaikutukset ulottuvat kauas – aina kehitysmaihin saakka. Reilun kaupan järjestelmä parantaa kehitysmaiden pienviljelijöiden ja suurtilojen työntekijöiden asemaa. Tavoitteena on turvata heidän toimeentulonsa omalla työllä sekä mahdollisuus kehittyä ja päättää omasta tulevaisuudestaan.

Reilussa kaupassa viljelijälle maksetaan tuotteesta vähintään takuuhinta, joka turvaa ansiotason maailmanmarkkinahintojen vaihteluista huolimatta. Suurtiloilla työntekijöille maksetaan vähintään lakien mukaista ja asteittain nousevaa palkkaa. Heillä on asialliset työolot ja oikeus liittyä ammattiyhdistykseen.

Takuuhinnan rinnalla maksetaan reilun kaupan lisää koko yhteisön kehittämiseen. Hankkeissa on rakennettu terveysasemia ja kouluja, porattu kaivoja, palkattu lääkäreitä ja opettajia sekä kehitetty työntekijöiden elinoloja. Merkittäviä käyttökohteita ovat viljelytapojen kehittäminen kestävämmiksi, tuotteen laadun parantaminen ja jalostusasteen nostaminen.

Lapsityö on kiellettyä

Lapsityövoiman hyväksikäyttö on Reilussa kaupassa kielletty, kieltoa valvotaan ja rikkeisiin puututaan. Perheiden toimeentulon parantuessa Reilun kaupan kautta useammat lapset pääsevät kouluun.

Reilun kaupan ympäristökriteereillä tähdätään kestävään viljelyyn ja luonnon monimuotoisuuden sekä luonto- ja kulttuuriarvojen säilyttämiseen. Kriteereissä on kiinnitetty huomiota torjunta-aineiden käyttöön, varastointiin, käsittelyyn sekä vaihtoehtoisten tapojen etsimiseen. Geenimuunneltujen siementen ja taimien käyttö on kiellettyä.

Tampere on ollut Reilun kaupan kaupunki jo vuodesta 2008. Seuraavana vuonna Tampereen yliopisto sai ensimmäisenä korkeakouluna Suomessa Reilun kaupan korkeakoulun arvonimen.

Lisäksi Tampereen monet seurakunnat ja kansalaisjärjestöt edistävät reilua kauppaa alueella. Tamperelaiset reilun kaupan toimijat kannustavat kaupungin asukkaita, henkilöstöä, yhteisöjä ja yrityksiä reiluihin valintoihin.

Valtakunnallista Reilun kaupan kampanjaviikkoa vietetään 8.–14.5.2017.

Tapahtumaviikolla on käynnissä kuvakilpailu, johon voit osallistua näin:

1. Vietä yksin tai yhdessä Reilu herkkuhetki kahvilassa, työpaikalla, puistopiknikkinä tai kotona.

2. Ota kuva iloisista herkuttelijoita ja/tai ihanista tarjoiluista.

3. Jaa kuva Facebookissa, Instagramissa tai Twitterissä tunnuksella #reiluherkkuhetki. Kilpailuun osallistuminen edellyttää, että kuvapäivitys on julkinen.

Palkintona on mahtava määrä reiluja herkkuja, jotka tarjoaa Reilu kauppa ry.

Katso lisää kilpailusta #reiluherkkuhetki

Lauantaina 13.5. kello 13–16 on keväinen pop-up -tapahtuma Aleksanterin kirkolla. Paikalla on Reilun kaupan infopiste, banaanimaskotteja ja pelejä. Tarjolla on myös reilua kahvia ja mehua.

Pyhäjärven Kirkkopyöräilyn osallistujat, koiradeittailijat ja ohikulkijat ovat kaikki tervetulleita mukaan. Tapahtuma toteutetaan yhdessä Tampereen seurakuntayhtymän, Ekokumppanit Oy:n ja Tampereen kaupungin kanssa.

Reilu kauppa

Reilu Tampere

Oserian_Reilu kauppa netti
Kenialaisella Oserianin kukkatilalla on edistetty kestävä kehitystä ja työntekijöiden hyvinvointia jo 15 vuotta. Kuva: Reilu kauppa ry

Teksti: Niina Riikka Ylönen


Palaa otsikoihin