6.5.2020 9.00

Ekovinkki: Hyödynnä kuoret

Hedelmien ja vihannesten kuoret sisältävät vitamiineja, kuituja, antioksidantteja ja muita terveyttä edistäviä ainesosia. Ne torjuvat ikääntymistä, tulehduksia, sydän- ja silmäsairauksia ja jopa syöpää sekä rauhoittavat mieltä ja parantavat ruoansulatusta.

Kaksi kotimaista omenaa karassa, toisesta niistä on puraistu.
Kotimaassa kasvatettuja hedelmiä ei säilötä pitkään, eikä säilytysaineita juuri tarvita. Kuva: Tuomas Koskialho

Torjunta-ainejäämiä valvovat muun muassa Tulli, Ruokavirasto ja Valvira, ja ulkomailta tuotujen hedelmienkin kohdalla määrät ovat olleet pieniä.

Eniten jäämiä on ollut Euroopan Unionin ulkopuolelta tuoduissa tuotteissa. Luomutuotteiden suosija säästyy jäämiltä varmemmin.

Pese hedelmät huolellisesti; apuna voit käyttää ruokasoodaa.  

Monia vitamiineja ja hivenaineita

Ananas vähentää turvotusta ja parantaa ruuansulatusta. Valmista sen kuoresta vaikka teetä.

Tuoreen ananaksen ytimessä on kaksi kertaa niin paljon bromelaiini-entsyymiä kuin itse hedelmässä. Se voi ehkäistä tulehdusta ja edistää ruoansulatusta, sillä entsyymin ansiosta ruoka hajoaa ja imeytyy nopeammin.

Bromelaiini on myös tulehdusta vähentävä, joten sitä kannattaa nauttia, jos kärsii niveltulehduksesta, kihdistä tai heinänuhasta.

Appelsiinien ja muiden sitrushedelmien kuoret sisältävät paljon antioksidantteja, sillä kuori koostuu pitkälti flavonoideista, jotka auttavat verenpaineen ja kolesterolitasojen säätelyssä ja voivat alentaa etenkin haitallisen LDL-kolesterolin tasoa. Flavonoidit ehkäisevät muun muassa rintasyövän ja ihosyövän kehittymistä ja vähentävät riskiä sairastua verenkiertoelimistön tauteihin.

Antioksidantit suojaavat vapailta radikaaleilta, joiden tiedetään voivan vaurioittaa tuman perintöainesta DNA:ta, solukalvojen rakenteita ja veren rasvoja kuljettavia lipoproteiineja. Vapailla radikaaleilla arvellaan olevan merkitystä monien kroonisten sairauksien, kuten sydän- ja verisuonitautien synnyssä sekä ehkä vanhenemiseenkin liittyvissä tapahtumissa.

Kaksi kokonaista appelsiinia ja yksi puolikas appelsiini.
Sitrushedelmien kuorissa on runsaasti C-vitamiinia, jolla on diureettinen, rentouttava, ruuansulatusta tehostava ja verta puhdistava vaikutus. Kuva: Tim UR/ Shutterstock

Appelsiinin kuori sisältää myös eteerisiä öljyjä. Tutkimuksen mukaan appelsiinin kuoressa olevat antioksidantit ovat 20 kertaa voimakkaampia kuin mehussa olevat.

Kuoret voi raastaa esimerkiksi smoothien joukkoon tai tehdä niistä kakunkoristeita kuumaan sokeriliemeen kastamalla. Voit säilyttää raastettua kuorta pakastimessa.

Banaaninkin kuorella on antibioottisia vaikutuksia. Kuoret saattavat helpottaa masennusta, koska niissä on runsaasti mielialaa tasapainottavaa serotoniinia. Kuoret sisältävät myös paljon luteiinia, joka suojaa silmän soluja ja silmän verkkokalvoa UV-säteiltä. Ne voi syödä raakana, paistettuna tai keitettynä huolellisen pesun jälkeen.

Kesäkurpitsa turkoosipaitaisen ihmisen käsissä.
Suurin osa kesäkurpitsan sisältämästä K-vitamiinista löytyy kuoresta. K-vitamiinilla on tärkeä rooli muun muassa luiden ja verisuonten terveyden kannalta. Kuva: Jussi Laitinen

Kiivin kuorissa on runsaasti kuitua sekä antioksidantteja, jotka voivat suojata syöpää ja tulehduksia, kuten ruokamyrkytystä, vastaan.

Tuorekurkun kuoren vitamiinit auttavat torjumaan ryppyjä ja vahvistamaan hiuksia ja kynsiä. Harmi, että joitakuita ne närästävät.

Munakoison kuoren sisältämät ainesosat suojelevat aivoja. Munakoison kuori sisältää runsaasti kuitua sekä verisuonten kalkkeutumista ehkäisevää ja aivosoluja suojelevaa antoksidatiivista antosyaania.

Punaisia omenoita puussa.
Omenan kuori sisältää runsaasti kuituja ja syöpää ehkäiseviä fytokemikaaleja. Siinä on ursolihappoa, joka pitää lihakset terveenä. Kuva: Jorma Satama

Ursolihapolla on tulehdusta hillitsevä vaikutus, se pitää veren kolesterolin tasaisena ja edistää kollageenin tuotantoa. Saat samalla pektiiniä ja kuitua ummetuksen ehkäisyyn.

Vesiliukoinen kuitu tasoittaa verensokerin nousua aterian jälkeen ja edistää ruoansulatusta. Kuoren alla olevan valkoisen osan pektiini hyödyttää suolen hyvin bakteerikannan ylläpitoa.

Punaisen omenan kuorissa on erityisen runsaasti antosyaaneja, antioksidantteja, jotka voivat suojata useilta syöpätyypeiltä, etenkin eturauhassyövältä. Keltaiset kuoret sisältävät karotenoideja, jotka auttavat ylläpitämään silmien terveyttä, torjumaan syöpää ja sydänsairauksia. Vihreissä omenissa taas on luteiinia, mikä voi auttaa vähentämään kaihin syntymistä.

Perunoiden kuoret sisältävät runsaasti kuitua, joka näyttelee tärkeää roolia niin ruoansulatuksen kuin painonhallinnankin kannalta. Perunan kuoret ovat myös erinomainen C-vitamiinin lähde. Tee niistä kuorineen lohkoperunoita tai sipsejä.

Porkkanan ulkopinta sisältää paljon A-vitamiinia. Sen vihreä pää sisältää myös K-vitamiinia, kaliumia ja klorofylliä.

Päärynän kuori sisältää runsaasti antioksidantteja, jotka pitävät kehon terveenä ja taudit loitolla. Kuoressa on paljon C-vitamiinia sekä helposti sulavaa kuitua, joka tehostaa ruuansulatuksen toimintaa ja estää ummetuksen ja tiettyjen sairauksien, kuten paksusuolen syövän kehittymistä.

Sipulin uloimmat, juuri kuoren alta löytyvät kerrokset kannattaa jättää paikoilleen.

Sitruunan kuori on erittäin terveellistä, sillä se sisältää paljon lääkinnällisiä aineksia, kuten citronellaa, C-vitamiinia, sitrushappoa, eteeristä öljyä ja pektiinejä. Sen kuori poistaa kehosta myrkkyjä ja uudistaa sitä. Lisäksi kuori puhdistaa maksaa, ehkäisee turvotusta ja ummetusta, tehostaa ruuansulatusta, vahvistaa vastustuskykyä, alentaa korkeaa verenpainetta ja lievittää hermostuneisuutta.

Sitruunan kuorta on totuttu käyttämään kuivakakuissa ja muffineissa. Sitä käytetään myös jälkiruoissa ja teessä.

Valkosipulin kuoriminen poistaa kuoren kalvossa esiintyvät fenyylipropanoidit, antioksidantit, jotka voivat torjua ikääntymisprosessia ja suojata sydäntä.

Tummia viinirypäleitä tertussa.
Viinirypäleiden flavonoideja, antosyaanipigmenttiä ja resveratrolia sisältävät kuoret ja siemenet suojaavat verisuonia ja pitävät sydämen kunnossa. Lisäksi niistä löytyy reilusti antioksidantteja. Kuva: Kirkon kuvapankki/ Aarne Ormio

Myös puhdistusaineina

Kuoria voi käyttää hyväksi puhdistuksessa, mikä tekee niistä myös ekologisen vaihtoehdon. Sitrushedelmät sopivat siivoukseen ja hajunpoistoon. Appelsiininkuoret poistavat hajun kengistä ja levittävät hyvää tuoksua vessaan tai keittiöön.

Banaaninkuorilla voi hinkata hampaitaan ja saada ne valkeammiksi.

Kananmunankuoret toimivat orgaanisena lannoitteena kasveille. Murskaa kananmunankuoret lasipurkkiin, kaada niiden päälle lämmintä vettä ja peitä kannella. Kahden vuorokauden viileässä ja pimeässä pidon jälkeen pirskottele vesi kasvien päälle. Voit lisätä kananmunankuoret myös kukkaruukun tai kasvimaan pinnalle.

Voit valkaista vaatteita kananmunankuorilla. Murskaa kolmen munan kuoret pieneen harsopussiin, laita ne pesukoneeseen valkaistavien vaatteiden kanssa ja pese normaalisti.

Myös kynsien vahvistamiseen munankuoret toimivat: jauha ne ja lisää läpinäkyvän kynsilakan sekaan. Käytä 2-3 kertaa viikossa. Munan valkuainen ja kuori yhdistettynä teelusikalliseen hunajaa on luonnonmukainen kuorinta-aine.

Voit myös jauhaa kuoret hienoksi, sekoittaa kahvinpuruihin ja ripotella jauheseosta koiran ruokaan muutaman teelusikallisen verran: ripuli alkaa helpottua.

Ehjä ja rikottu kananmuna valkealla taustalla.
Munankuoret koostuvat yli 90-prosenttisesti kalsiumista ja sisältävät sen lisäksi fosforia, magnesiumia sekä proteiineja. Kuva: Kirkon kuvapankki/ Aarne Ormio

Perunankuoret sopivat pinttyneen rasvan ja lian poistamiseen. Lika lähtee hieromalla kuoria likaiseen kohtaan, antamalla vaikuttaa muutaman minuutin ajan ja huuhtelemalla. Tämä sopii myös tummuneiden keittiövälineiden kirkastamiseen, ei kuitenkaan herkimmille materiaaleille.

Myös perunoiden keitinvesi pehmentää rasvaa astioista. Liota likaisia astioita keitinvedessä noin 15-20 minuuttia, pese ne ja huuhtele. Anna perunankuorien hautua vedessä noin 30-40 minuuttia ja sekoita voimakkaasti, kunnes tuloksena on vaahtoisa aine. Aineen voit laittaa jääkaappiin, ja käyttää seuraavana päivänä.

Teksti: Asta Kettunen

Lähteet: askelterveyteen.com, is.fi, iltalehti.fi, kiertokapula.fi, MTV uutiset, patarumpu.fi, puutarha.net, ruohonjuuri.fi

Lisätietoa:

Vesipesu riittää

Usein kysyttyä kasvinsuojeluainejäämistä

Kannattaako hedelmät kuoria?

Kasvinsuojeluainejäämien valvontatulokset vuonna 2018

Poimittuihin klementiineihin lisätään jopa 6 käsittelyainetta

Tukes ja Tulli tehostavat laittomien kasvinsuojeluaineiden valvontaa

P.S. Toukokuun 2020 ekopäiviä:

EkoLive Talk Show 12.5. klo 18, Rentoa retkipyöräilyä Pirkanmaalla, tiedot Ekokumppanien Facebook-sivulla

Toukokuussa voit kerätä roskia – muista turvallisuus (Koko kaupungin siivoustalkoot, #roskatalkoot), ostaa reiluja tuotteita (Reilun kaupan viikko 19), seurata muuttolintuja (Maailman muuttolintujen päivä 11.-12.5.) ja ylipäätään luonnon ihmeellisyyksiä (Luonnon monimuotoisuuden päivä 22.5.), pyöräillä (Valtakunnallisen pyöräilyviikon piti olla viikko 19, mutta se onkin 5.-13.9.) ja laulaa Jo joutui armas aika (Suvivirren sunnuntai 24.5.).



Palaa otsikoihin