1.3.2023 8.30

Ekovinkki: Laita laitteet kiertämään

Vie kaapeissa tai hyllyillä lojuvat laitteet kierrätykseen. Ne sisältävät tärkeitä luonnonvaroja, joita kierrättämällä myös maisemaa voi säästyä kaivostoiminnalta.

On tärkeää, etteivät kodinkoneiden ja elektroniikan sisältämät metallit jää kotien kätköihin, vaan niiden elinkaari jatkuu uusiokäytössä. Esimerkiksi jopa 99 prosenttia matkapuhelimien materiaaleista on kierrätettävää.

Global E-waste Monitor 2020 on tutkinut, että jokaisessa suomalaisessa kotitaloudessa on keskimäärin 11 rikkinäistä, toimimatonta elektronista laitetta. Laitteet sisältävät kultaa, hopeaa, kuparia ja muita arvometalleja.

Mies heittää laitetta roskalavalle.
Gigantti kertoo olevansa yksi Suomen suurimpia elektronisen jätteen kerääjiä ja kierrättäjiä yhdessä Kuusakoski Recyclingin kanssa. Sen myymäläverkoston kautta kerätään vuodessa noin 10 000 tonnia SER-jätettä. Kuva: Gigantti / Petri Saarelainen

Elektroniikkajäte on maailman nopeimmin kasvava jätelaji. Sen määrän uskotaan jatkavan kasvuaan niin, että vuonna 2030 sitä on maailmassa noin 74 miljoonaa tonnia.

Myymälät ja tavaratalojen yhteiset keräyspisteet vastaanottavat kodinkoneita ja elektroniikkaa maksutta. Kansainvälistä kierrätyspäivää vietetään 18. maaliskuuta.

Tarkista lääkekaappikin, ja sujauta kauppamatkalla vanhentuneet pillerit ja lääkevoiteet apteekin keräyslaatikkoon. Älä jätä pahvista koteloa paikoilleen, vaan vie se kartongin keräykseen.

Teksti: Asta Kettunen

Global E-waste Monitor

Biohajoavaa elektroniikkaa, optiikkaa ja paristoja?


Palaa otsikoihin