7.12.2016 15.47

Ekovinkki: Sytytä muistamisen kynttilä kotona

Ellet pääse / jaksa / tahdo kulkea hautausmaalle joulun aikaan, voit hyvällä omallatunnolla sytyttää kynttilän kotona ja muistaa edesmenneitä siellä.

Jos kuitenkin käyt hautausmaalla, käytä lyhtyä, jos se suinkin on mahdollista. Muista hakea se myös pois.

Voit myös ihailla hautausmaan valomerta ja ajatella rakkaitasi ilman, että sytytät omaa kynttilää. Vie haudalle vaikka kuivattamasi ruusu.

Lahjojen sijaan voit antaa palveluksen. Lahjoja voi miettiä vuoden ympäri, sen sijaan, että ryntäät ostoksille viime hetkellä. Näin lahjasta tulee helpommin sellainen, joka sopii saajalleen.

Kirpputorit ovat oivallisia paikkoja tehdä myös lahjalöytöjä.

Muista ottaa talteen siisteimmät lahjapaperit ja nauhat seuraavaa joulua varten.

Kestävää joulua!

Lasten lahjavinkit

Teksti: Asta Kettunen


Palaa otsikoihin