5.2.2020 0.10

Ekovinkki: Tue ympäristöajattelussa

Kysy, miten kestävä kehitys on seurakunnassasi otettu käsittelyyn. Tule mukaan vaikka ruokatempaukseen.

Tiedustele, miten voin auttaa. Tai kehitä oma idea, jota viet eteenpäin esimerkiksi johonkin järjestöön. Monet hyvät toiminnat ovat syntyneet yksinkertaisista ideoista.

Vaali yhteistyötä ja rakenna siltoja eri tavoin ajattelevien välille. Tärkeitä ovat toimenpiteet, joten vaadi niitä sekä poliitikoilta että lähikauppiaaltasi.

Näytä myönteistä esimerkkiä ja tue muita. Kirjoita, kysele, vetoa. Kannusta koulutusta, tutkimusta ja siirtymistä uudenlaisiin, vähemmän kuluttaviin tuotantotapoihin. Innovaatio voi olla myös entinen tai vanha, jo unohtunut toimintatapa nykypäivään päivitettynä.

Vastusta ostosparatiisimainoksia, ja niissä hengailun sijaan vie lapsi luontoretkelle ja lapsenlapsi ongelle.

Vaadi budjettikurin sijaan ilmasto- ja luonnonvarakuria sekä tasa-arvoisia mahdollisuuksia hyvään elämään.

Tartu siis hihasta. Pyri tekemään se, minkä voit. Toivoa pidetään parhaiten yllä toimimalla.

Lapset syövät makkaraa nuotiolla ja ohjaaja paistaa lisää makkaroita.
Toiminta pitää toivoa yllä ja auttaa löytämään omia tapoja toimia ympäristön kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. (Arkistokuva. Kuva: Aava Anttinen)

Ekologista jälleenrakennusta

Pyri näkemään ympäristökriisit ja niiden yhteydet kokonaisvaltaisina:

Politiikassa on pyrkimystä käsitellä esimerkiksi ilmastonmuutos yhtenä ongelmana muiden joukossa. Yhteiskunnan yhteys luontoon on erotettu poliittisissa ja taloudellisissa analyyseissä omaksi irralliseksi ulottuvuudekseen.

Poliittista kamppailua käydään ryhmien vastakkainasettelujen kautta. Ajatuksilla ja toimenpiteillä ei vaikuta olevan väliä.

Kuitenkin ilmastopäästöjen vähentäminen on oleellisessa yhteydessä esimerkiksi tuotannon ja työn määrään ja sisältöön.

Monitieteinen BIOS-tutkimusyksikkö on julkaissut sivuston ekologisesta jälleenrakennuksesta.

Bios Facebookissa

Teksti: Asta Kettunen


Palaa otsikoihin