7.6.2023 8.30

Ekovinkki: Tukahduta ja tohota

Rikkaruohotaistelu kysyy sitkeyttä. Yksi keino on tukahduttaminen. Peitä maa-ala vuodeksi tai kahdeksi valoa läpäisemättömällä peitteellä tai paksulla sanomalehtikerroksella, jonka voi sen jälkeen peittää kuorikatteella.

Keskellä on mansikan taimi ja sen ympärillä painettuja lehtiä, eli Tamperelainen ja Silta.
Katteena voi käyttää esimerkiksi paksua pinoa lehtiä.
Liekittäminen eli tohottaminen tehoaa parhaiten nuoriin rikkakasveihin. Puun vesoja tai monivuotisia kasveja joutuu liekittämään toistuvasti. Älä kuitenkaan kärvennä liikaa kerralla, vaan liekitä kevyesti.

Tehokkain konsti on vaihtaa maa kokonaan 20–30 senttimetrin syvyydeltä, mutta varo puiden juuria. Jos tarkoitus on laittaa kunttaa, peitä maa maatuvalla materiaalilla.

Etikalla ja kuumalla vedellä käsittelyä voi myös kokeilla. Pysy sitkeänä ja kitke. Monet rikkaruohoina pidetyt kasvit ovat myös syötäviä tai hyviä teeaineksia.

Jos välttämättä haluat eroon sammaleesta, kalkitse tai levitä tuhkaa, kylvä varjonurmikkoseosta ja töki talikolla. Pyri kuivattamaan liian kostea maa. Ilmavuutta voi parantaa levittämällä nurmikolle ohuen kerroksen kompostilla lannoitettua multaa.

Puutarhasta tai kasvilaatikosta muokkaa maa, lisää siihen kompostia ja karkeahkoa hiekkaa.

Teksti ja kuva: Asta Kettunen

Ohje liekittämiseen

Ohjeita rikkaruohojen torjuntaan

Marttojen vinkit rikkakasvien torjuntaan


Palaa otsikoihin