4.3.2020 8.00

Ekovinkki: Tutustu tuunaamiseen

Tuhkakeskiviikkona 26.2. alkanut ja pääsiäiseen päättyvä Ekopaasto-kampanja on vaatteiden vastuullisen käytön asialla. Kampanja kiinnittää huomiota suomalaisten kulutustottumuksiin, vaatteiden kierrättämiseen ja tuunaamisesen eli yksilölliseksi muokkaamiseen.

Piirros, jossa on kenkä, käsilaukku, myssy ja hattu.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kampanja Ekopaasto kestää tällä kertaa 11. huhtikuuta 2020 asti. Lisätiedot: @ekopaasto, #ekopaasto. Piirros: Seija Nikkilä

Yhdeksättä kertaa järjestettävä kampanja on haastanut seurakunnat mukaan järjestämään vaatteiden vaihtotapahtumia.

Ekopasto-kampanjan verkkosivuilla omia näkemyksiään vaatteista, vastuullisuudesta ja kestävästä kehityksestä kertovat Mieskuoro Semmareiden kakkosbasso Markus Kinnunen, vastuullisen vaateteollisuuden kouluttaja Anniina Nurmi sekä nuori Pyry Hämäläinen, joka on suunnitellut oman vaatemalliston.

Hämäläinen käyttää printtejä ja kankaita. Hän leikkelee T-paidoista ja pitkähihaisista kuvia ja suunnittelee niistä uuden kokonaisuuden. Materiaalit hän kerää kirpputoreilta tai ostaa muilta käytettyinä.

Ekopaaston sivut

Jätä juokseminen pikamuodin perässä

Muokkauksilla ja muutoksilla vanhasta puvusta saa uudenlaisen. Mekon voi tuunata esimerkiksi lisäämällä siihen helman, ja puvun värikkäiden nappien avulla. Perintönä saadun hääasun voi muokata tai muokkauttaa oman näköiseksi.

Lisää vaatteisiin yksityiskohtia ja/tai koristeita. Muista myös retrot kaapeista, vintiltä, varastosta ja aittarakennuksen perukoilta.

Tuunata voi myös esimerkiksi huonekaluja, sisustusta, pihasomisteita, ruokia – ja jopa kouluja ja työpaikkoja.

Pääsiäisen tuunauskohteisiin kuuluu mämmi: sekoita se vaikka vaniljavaahtoon, tee siitä jäätelöä, syö jogurtin kanssa, käytä pastaan tai kakkuun.

Tuunaajamutsi neuvoo

Tuunaajamutsi-blogia pitävä Annakaisa Kilpinen on tehnyt harrastuksestaan ammatin. Hän irtisanoutui työpaikastaan ja perusti Tuunaajamutsi-yrityksen viitisen vuotta sitten.

Esimerkiksi työpaikoille, festivaaleille ja asiakastilaisuuksiin suunnatuissa työpajoissa tehdään uutta näiden omasta poistomateriaalista.

Kilpinen neuvoo, miten tehdä matkapuhelinsuojia ja laukkuja kannettaville tietokoneille, mosaiikkia munakuorista tai koruja kierrätysnahkasta.

Vanhoista kravateista syntyy tekstiiliteos, ja pukupaidoista voi tuunata tyynyjä.

Betonipajassa valetaan säänkestäviä kukkaruukkuja, kulhoja ja kynttilänjalkoja, joiden muotteina käytetään kierrätysmateriaalia, kuten muovipakkauksia, nestekartonkeja tai suurkeittiön raaka-ainepakkauksia.

Heijastintyöpajassa tehdään kierrätysmateriaalista heijastimia virkkaamalla, punomalla, ompelemalla, leikkaamalla ja liimaamalla.

Teksti: Asta Kettunen

Farkkupaloista tehtyjä tyynyliinoja tyynyjen päällä.
Tuunaajamutsi tietää, että vanhoista farkuista saa tyylikkäitä tyynynpäällisiä.

Tuunaajamutsin verkkosivut

Tuunaajamutsin blogi





Palaa otsikoihin