Kainulainen toivoo ilmastoahdistuksen muuttuvan käytännön toimiksi.
Ekoteologi Pauliina Kainulainen toivoo ilmastoahdistuksen muuttuvan käytännön toimiksi. Meillä on vielä aikaa, mutta se vaatii kaikkien voimavarojen yhdistämistä. Maailman pelastamisessa tarvitaan myös hengellistä syvyyttä.
Lähiviikkoina ilmestyvä Kainulaisen uusin kirja Suuren järven syvä hengitys – luontosuhde ja kokonainen mieli (Kirjapaja 2019) kertoo siitä, miten elämme keskellä ekologista kriisiä. Sen perussyyt löytyvät kirjoittajan mukaan luonnon riistämisen hyväksyvästä maailmankatsomuksestamme.
– Yritän teoksessani pohtia, millainen siirtymä on ihmiskunnalle tarpeen ja miten se ylipäätään voisi toteutua, teologian tohtori sanoo.
Aihepiiri on askarruttanut kontiolahtelaista jo pitkään. Kuusi vuotta sitten ilmestyneessä kirjassaan Metsän teologia Kainulainen käsitteli muun muassa suomalaisten luontosuhdetta. Metsää hän pitää tärkeimpänä yksittäisenä merkitysten lähteenä kulttuuripiirissämme.
– Viimeisten satojen vuosien aikana olemme saaneet erityisesti läntisen Euroopan suunnalta niin paljon vaikutteita, että tärkeä luontosuhteemme on riutunut. Tämän mielen kolonisaation seurauksena oirehdimme monin tavoin. Se näkyy esimerkiksi taipumuksena masennukseen ja riippuvuuksiin, teologi sanoo.
Uuden kirjan syntyyn vaikutti useita tekijöitä. Yksi niistä on tietynlainen syvyyden kaipuu, joka on Kainulaisen elämässä edelleen voimistunut keski-iän myötä.
– Olen myös miettinyt sitä, mitä hiljainen rukous ja mietiskely kristillisessä viitekehyksessä voisi tarkoittaa ekologiaan yhdistettynä. Löytyisikö kristillisen syvähengellisyyden traditiosta voimanlähteitä ajattelun ja elämäntavan muutokseen, jota ekokriisiin ajautunut ihmiskunta kipeästi kaipaa?
Jatkuva kasvu tuhoisaa
Yksi nykyajan avaintermeistä on ilmastoahdistus. Ilmaston lämpeneminen ja muut maapallomme tilaan liittyvät asiat painavat monien mieltä aina masennukseen saakka. Peruskysymys ahdistuksen takana on rankka: tuhoammeko tämän maailman?
Pauliina Kainulainen uskoo ekologisen kriisin kumpuavan ihmisen mielestä ja sydämestä. Ongelmat ovat seurausta asenteistamme ja ajattelutavoistamme, jotka johtavat luonnon kohtuuttomaan riistoon.
– Jatkuvaan kasvuun perustuva ajattelumme on tuhoisaa. Eihän oikein muuta termiä voi käyttää, jos vaikkapa hyönteisten määrä maailmassa on romahtamassa, hän huokaa.
Hän näkee suorastaan teologisena pelastuskysymyksenä sen, miten ihmiskunta saa käännettyä kurssia, kun meillä vielä on aikaa.
– Kaipaan tässäkin asiassa syvyyden tietoa. Uskon, että kristillisen viisausperinteen lisäksi sitä löytyy myös oman suomalaisen maailmankatsomuksemme murusista.
Mieli ja luonto eivät ole toisistaan erillisiä, kuuluu yksi Kainulaisen perusväitteistä.
– Mielen ennallistaminen kulkee käsi kädessä luonnon ennallistamisen kanssa.
Tämä
on kohtuuton aika
se vaatii minultakin kovaa hintaa,
mieleni muutosta,
perustuvaa kääntymystä.
Mutta aavistan että
näin vedet virtaavat kohti
elämäni ykseydellisyyttä.
Järvien ja metsien sielunmaisema
Pauliina Kainulainen mieltää oman luontosuhteensa rakentuvan kolmen ulottuvuuden varaan. Ne ovat mystinen, maalaisen käytännönläheinen sekä poliittinen.
– Suhteeni luontoon pohjautuu hengelliseen ja mystiseen yhteenkuuluvuuteen. Sielunmaisemani on itäsuomalainen järvien ja metsien kudelma. Olen jo nuorena saanut siinä ympäristössä vahvoja kokemuksia, näkemisen hetkiä.
Menen metsään, ahdistus hellittää, havahdun siihen, että rukoilen.
Vuonna 1968 syntynyt Kainulainen eli lapsena ja nuorena Pohjois-Savon maaseudulla kulttuurissa, jossa oli vielä kotoperäisen suomalais-ugrilaisen maailmankatsomuksen piirteitä.
– Vanhemmat sukupolvet välittivät minulle tuntuman kohtuullisuudesta ja luonnon pyhyydestä. Myös arkinen käytännöllisyys oli siinä yhteiskunnassa suuressa arvossa.
Hän miettii, voisiko suomalainen hengellisyys olla suuren järviäidin syvän hengityksen rytmissä hengittelyä. Tai sitten lepoa saunan leppeissä löylyissä.
– Löytyisikö näistä lähteistä kotoperäinen tapa ymmärtää armo ja rukous?
Muutokseen pitää jo varautua
Poliittinen toiminta on Kainulaisen kohdalla pääosin kansalaisaktivismia luonnon puolesta. Hän on ollut vastustamassa Pohjois-Karjalaan suunniteltua uraanikaivosta. Ekoteologi on mukana myös kymmenen vuotta sitten perustetussa Kohtuusliikkeessä.
– Pohdimme liikkeessä muun muassa sitä, millainen voisi olla uusi kohtuuden kulttuuri ja kohtuutalouden järjestelmä. Konkreettiset poliittiset muutokset edellyttävät painetta ruohonjuuritasolta. Sitä mekin yritämme saada aikaan.
Varjeltavien luomakunnan asioiden lista on pitkä.
– Minulle erityisen tärkeää on vesien suojelu ja ennallistaminen. Uskon, että järvet hengittävät elämääni kehämäisen ajankulun levollisuutta.
Teologi on hyvin tietoinen siitä, että mikään suuri muutos ei synny ilman kipua. Mikäli välttämätön uudistuminen tapahtuu suurten luonnonmullistusten kautta, niin vakavatkin konfliktit ovat mahdollisia.
– Kohtuusliikkeessäkin haluamme rakentaa jo nyt sitä
toisenlaista vaihtoehtoa. Näin meidän ei jatkossa tarvitsisi hypätä aivan tyhjän
päälle, Kainulainen miettii.
Mielen vapaus on ekologista
Hän näkee hengellisyyden tason ehdottoman tarpeellisena palasena ekologisessa keskustelussa. Eri näkökulmat täydentävät toisiaan.
– Monet ihmiset tuntevat tuskaa, vihaa ja raivoakin maapallomme tuhoutumisesta. Kaikki nämä tunteet pitäisi saada kanavoitua rakentavaksi toiminnaksi.
Ekoteologi muistuttaa eräästä Kohtuusklubin kokouksesta, jossa tuotiin esille kiinnostava näkökulma: ”Pidä itsestäsi huolta, että jaksat tehdä harkittuja valintoja”.
– Huomaan itsestänikin, että jos olen stressaantunut, niin jääkaappiin jää ruokaa pilaantumaan. Silloin en pysty tavoitteena olevaan nollahävikkiin. Hengellisen mietiskelyn kautta löydettävä mielen vapaus paineista on myös ekologista.
Alkuperäiskansojen syvä yhteys
Tärkeänä ajattelun syventäjänä Pauliina Kainulaiselle ovat olleet alkuperäiskansat. Ihmiskunta tarvitsee yhteyttä niiden vanhaan viisauteen.
– Lähdin 1990-luvulla opiskelemaan saamen kieltä, jotta saisin tuntuman Lapin alkuperäiskansan, läheisen sukukansamme maailmankatsomukseen. Myöhemmin työskentelin pappina Enontekiöllä.
Myös Bolivian aymara-kansa on tullut tutuksi. Kainulainen on käynyt paikan päälläkin keskusteluja heidän hengellisten edustajiensa kanssa.
– Aymarat uskovat, että yksilön hyvä elämä on mahdollista vain yhteydessä laajempaan yhteisöön, joka koostuu toisista ihmisistä, eläimistä ja maasta.
Kainulaisen mukaan suomalaisilla – kuten myös virolaisilla – on mahdollisuus tavoittaa muita eurooppalaisia paremmin alkuperäiskansojen sielunkerrostumia.
– Meillä suomalais-ugrilaisilla elää vielä juonne toisenlaisesta maailmankatsomuksesta kuin nyt vallalla oleva länsieurooppalainen.
Ekoteologi painottaa sitä, että hän ei halua ihannoida nationalistista ajattelua.
– Minulle tietty henkinen omavaraisuus ja ykseydellisyys on pohja vieraanvaraisuudelle ja avoimelle vuoropuhelulle muiden kulttuurien kanssa.
Irti turhista tarpeista
Pauliina Kainulainen tekee tällä hetkellä työtään pääasiassa kahdessa paikassa. Hän asuu perheineen Kontiolahdella Joensuun kupeessa. Toinen tärkeä tukikohta sijaitsee itäisessä Savossa.
– Olen ollut noin vuoden ajan Enonkosken Luostariyhteisön palkattuna retriittipappina. Luterilaisesta hengellisyydestä ammentava pieni yhteisö on toiminut vuodesta 1994.
Kauniin puutarhan ympäröimä luostariyhteisö tarjoaa mahdollisuuden yksinkertaisempaan ja välittömämpään jumalyhteyteen. Yksi koeteltu keino on kontemplaatio, sisäinen rukous.
Kontemplaatio on turvautumista Luojaan ja irti päästämistä turvallisuuden, arvostuksen ja kontrollin tarpeista. Kyseiset tarpeet Kainulainen hahmottaa myös syiksi ylikulutukseemme.
– Suuntautuminen Jumalaan koko olemuksellaan merkitsee suuntautumista myös lähimmäiseen. Tänä aikana lähimmäisiä ovat myös toiset lajit, uhanalaiset metsät ja kärsivät eläimet, ekoteologi näkee.
Kristittyjen pitää näyttää suuntaa
Maailman tuhoutumista ei suinkaan odoteta kädet taskussa. Toimintaa tapahtuu jo monella tasolla.
Kainulainen arvostaa kansalaisliikkeiden lisäksi esimerkiksi kirkon monipuolista ympäristötyötä. Se ei kuitenkaan vielä riitä. Ainakin yksi lisävaihde pitäisi löytyä, mielellään useampikin.
– Ekologinen kamppailu luonnon tasapainon puolesta kaipaa maailmankatsomuksellista ja hengellistä syväulottuvuutta.
Teologian tohtori huomauttaa, että kyseessä ei ole vain kokonaiskirkon ja seurakuntien työntekijöiden asia.
– Aivan jokaisella seurakuntalaisella on tässä paikkansa. Tavallisilla ihmisillä voi olla todella paljon annettavaa omalla osaamisellaan ja viitseliäisyydellään.
Kainulainen kehottaa kristittyjä liittoutumaan ennakkoluulottomasti yllättävienkin tahojen kanssa.
– Luomakunnan tasapainon säilyttäminen saattaa yhdistää hyvinkin eri taustoista tulevia ihmisiä. Olen itsekin saanut kotiseudullani tästä oikein hyviä kokemuksia.
Taistelu maailman pelastumiseksi on vasta alussa, mutta palkinnot niin suuret, että sitä kannattaa käydä.
Pauliina Kainulaiselle viime kädessä koko luomakunta on pyhää tilaa.
– Minulle rukous avoimen taivaan alla metsässä kulkiessani tai rannalla seisoessani on luonnollista kuin hengitys. Koen kohtaavani luonnossa aivan saman Jumalan kuin kirkon seinien sisäpuolellakin.
Teksti: Vesa Keinonen
Kaiken keskellä metsä herättää
mielikuvitukseni.
Aavistan heijastuksen tulevasta
kohtuuden ja ilon,
suuren yhteenkuuluvuuden maailmasta.
Sitaatit ovat Pauliina Kainulaisen kirjasta Suuren järven syvä hengitys.
- Luomakunnan syvä hengitys – luontohengellisyys ja ekologinen vastuu. Ekoteologi Pauliina Kainulainen Enonkosken luostariyhteisöstä ja Tampereen seurakuntien hengellisen ohjauksen pastori Jussi Holopainen johdattelevat yhteiseen keskusteluun toisenlaisesta luontosuhteesta 5.4. klo 18 alkaen. Paikkana Mummon Kammari, Hämeenkatu 28.