Voisimme oppia myös Pispalan kirkonpihan mehiläisiltä
Pispalan kirkon pihassa mehiläistarhauksen aloittaneen Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajien koulutusvastaavan Riitta Salon mielestä voisimme ottaa oppia mehiläisistä.
– Voisimme matkia niitä siinä, että tehdään asioita yhdessä, ja kaikkien panos on tärkeä.
Salon mukaan mehiläiset ovat hyvin älykkäitä, ja niiden yhteiskuntarakenne on hieno.
– Ne toimivat valtavan hyvin yhteen, ja jokainen yksilö on pieni osa yhteisöä. Ne myös puolustavat pesäänsä henkensä kaupalla. Ja täytyy niillä olla matemaattista vaistoakin, kun kerran osaavat tehdä kuusikulmioita.
– Mehiläiset voisivat oikeastaan olla yksi eliö: talvella ne lämmittävät toisiaan ja ovat riippuvaisia toinen toisistaan.
Riitta Salo on miehensä kanssa tarhannut mehiläisiä jo 22 vuotta. Päätarha on Pinsiössä, ja neljäs kesä menossa Koskikeskuksen katolla, josta pariskunnan kaupunkitarhaus alkoi.
Alkuun hän pääsi työn ohessa kaksivuotisella mehiläishoitajien kurssilla.
– Monet aloittavat tämän homman eläkkeellä. Olen iloinen, että itse olen aloittanut ajoissa, jotta pääsen tässä vaiheessa jo helpolla – ja nythän tälle on paremmin aikaa.
Kirkon hunajaa
Pispalan kirkko saa oman hunajan, jonka tarhaajat purkittavat, ja seurakunta lisää nimilaput.
– Etikettien tekstiä ei ole vielä päätetty. Mutta paikallisuus tulee niissä varmasti tavalla tai toisella näkyviin, lupaa kirkkoherra Tero Matilainen.
– Ostamme sadon tarhaajilta, ja tarkoitus on myydä sitä seurakunnan tapahtumissa syksyllä. Mahdollinen tuotto menee seurakunnan lähetys- tai diakoniatyön hyväksi. Jonkin verran hunajaa voimme käyttää myös seurakunnan omalla keittiöllä.
Toinen kirkonpihan tarhaajista on yhdistyksen puheenjohtaja Sonja Sinisalo Lempäälästä. Pesät sijoitettiin lopulta aurinkoiseen kohtaan ylä- ja alaparkkipaikan välimaastoon, mäntyjen väliin. Maasto on karuhkoa, mutta mehiläiset voivat lentää keruumatkoillaan jopa kolmen kilometrin päähän.
Paikka on myös melko lähellä tietä. Salot tarhaavat keskeisellä paikalla Litukalla Sonja Sinisalon kanssa myös Litukan siirtolapuutarhan lähellä, jossa ongelmia ei ole ilmennyt.
Yhden pesän keskisato on 40 kiloa hunajaa, mutta onnistuminen riippuu kesästä. Pesään sijoittuu kahdesta kuuteen laatikkoa, sadon kertymisen perusteella. Kussakin yhteiskunnassa asuu kesäisin 50 000–60 000 yksilöä, talvisin 10 000–20 000.
Pesiä huolletaan kesäisin kerran viikossa.
– Varsinaisen kesäloman voi pitää elokuussa, kun pesät on laitettu talviteloille, eikä ruokinnasta tarvitse huolehtia jatkuvasti, Riitta Salo kertoo.
Syksyllä hoidokeille annetaan sokerilientä, jonka avulla aikuiset mehiläiset tulevat toimeen hunajaa paremmin, koska loka–maaliskuussa ne eivät tule pesästä ulos kylmällä. Hyvin kivennäispitoisen hunajan jäämät voisivat sairastuttaa asukit.
Mettä muistuttavan sokeriliemen avulla aikuiset mehiläiset selviävät talvesta ja pesään varastoidun siitepölyn avulla ruokkivat keväällä toukkia. Ruokittavia riittää, sillä kuningatar tuottaa jopa kaksituhatta munaa vuorokaudessa.
– Me annamme tarhamehiläisille turvallisen kodin, jota ilman ne eivät tulisi Suomen oloissa toimeen. Ei meillä ole varaa pitää niitä huonosti, eikä niitä pidetä pelkän hunajan takia, Riitta Salo huomauttaa.
– Itse kyllä kiinnostuin hunajan takia, koska lapsuudessani hunaja oli lääke flunssaan, ja se minulla oli usein.
Suomessa tarhaamisella elää satakunta perhettä, mutta 2–4 pesän harrastajia on paljon. Kymmenen viime vuoden aikana mukaan on ympäristötietoisuuden lisääntyessä tullut paljon nuoria, samalla kun ala on naisistunut.
Salon mukaan tarhaajat arvostavat kaikkia pölyttäjiä. Euroopassa tutkittiin viime vuonna ympäristöön kertyviä haitta aineita muun muassa hunajan ja siitepölyn kautta.
Luonto ja ulkona olo viehättävät Riitta Saloa tässä sivutoimisessa työssä.
– Luonnon kiertokulkua tulee seurattua eri lailla.
Teksti: Asta Kettunen
