Ympäristöasiat kiinnostavat myös luottamushenkilöitä
Tampereen seurakuntien uusi ympäristöohjelma hyväksyttiin yhteisessä kirkkoneuvostossa keskustelun päätteeksi. Millaisia puutteita ohjelman teossa paljastui?
Ympäristöohjelma koostuu yhdeksästä osa-alueesta, jotka ovat ympäristöjärjestelmä, toiminta ja talous, ympäristökasvatus, jätehuolto ja kiertotalous, ruoka ja keittiöt, energia ja kiinteistöt, hautausmaat ja viheralueet, metsät ja muut luontoalueet sekä liikenne.
Miksi ympäristöohjelma kaipasi uusimista?
– Ympäristödiplomimme on voimassa vuoden 2025 loppuun, ja edellinen ohjelmakausi päättyi viime vuoden lopussa. Kirkon ympäristödiplomin sisältöä on hieman uusittu ja tehty ajanmukaiseksi. Käytännössä tämä on yhä ympäristödiplomin päivittämistä, kertoo yhteiskunnallisen työn diakoni ja ympäristötoimikunnan sihteeri Sari Peltonen.
Mitä uusia asioita siinä on?
– Muun muassa se, että ympäristötyölle laaditaan viestintäsuunnitelma ja muutenkin panostetaan enemmän hyvistä ja onnistuneista asioista kertomiseen.
– Ympäristökasvatussuunnitelma päivitetään. Yksiköihin nimetään jätevastaavat. Kiinteistöpalveluille laaditaan vastuullisuussuunnitelma, jota noudatetaan.
– Seuraavalle metsäsuunnitelmakaudelle, joka alkaa vuonna 2027, anotaan FSC-sertifiointia. Laaditaan myös ympäristönäkökulmat huomioiva matkustusääntö.
Millaisia puutteita toiminnassa on löytynyt?
– Monet ympäristödiplomin auditoijien havaitsemat epäkohdat, kuten yksiköiden ympäristövastaavien tehtävänkuvien selkiyttäminen, jätehuoltosuunnitelman tekeminen ja jätepisteiden merkitseminen, on jo korjattu vuoden 2020 jälkeen. Meillä on paljon suuria hautausmaita, ja lajittelupisteiden merkitseminen voisi olla joissain kohdin selkeämpää.
– Surun aika -ohjeesta voisi poistaa sanan kukkalaite ja ohjata ihmisiä käyttämällä sanoja kukka tai kukkavihko sekä kannustaa muovittomiin kukkapakkauksiin hautausmailla. Myös lisätietoa ympäristömerkityistä tuotteista tarvitaan.
– Käytännön työssä työntekijöiden havainto on ollut, että kertakäyttöastioiden käyttö leirikeskuksissa pitäisi lopettaa tai sitä tulisi reilusti vähentää. Tämä haaste liittyy leirikeskusten henkilöstöresursseihin ilta-aikoina.
Missä on eniten parannettavaa?
– Viestintää ympäristöasioista pitää petrata. Me voimme olla aidosti ylpeitä siitä, että olemme saaneet Kirkon ympäristödiplomin. Voimme kertoa siitä rohkeasti. Myös diplomin ja ympäristöohjelman sisällöstä pitää jatkossa osata viestiä enemmän.
– Meidän tulee nähdä ympäristöasioiden liittyvän kaikkeen toimintaan, ja voimme miettiä kaikessa tekemisessämme myös ympäristönäkökulmaa. Ympäristödiplomin auditoijat kannustavat seurakuntien välisiin keskinäisiin arviointeihin naapuriseurakuntien kanssa.
– Lähivuosina täytyy konkretisoida, miten pääsemme hiilineutraalisuustavoitteeseemme. Päästöjen kompensointiin pitää luoda selkeä suunnitelma
Mitkä asiat ilahduttavat?
– Ympäristöystävälliseen sähköön on siirrytty uudelleen. Omat aurinkovoimalat toimivat ja tuottavat virtaa. Olemme suunnitellussa aikataulussa kiinteistöjen öljylämmityksestä luopumisessa. Myös jätehuoltosuunnitelman valmistuminen on iloinen asia.
Miten työntekijät ja luottamushenkilöt suhtautuvat ympäristötyöhön?
– Ympäristöasiat kiinnostavat työntekijöitä ja niiden eteen on halukkuutta tehdä työtä. Uuteen ympäristötoimikuntaan on tulossa ennätysmäärä luottamushenkilöitä.
– Sekä Harjun että Eteläiseen seurakuntaan on nimetty ympäristötiimi. Ehkä ne saadaan vielä tänä vuonna kaikkiin seurakuntiin Tampereella.
Paljon kierrätettyä
Vahtimestarit Maarit Friis ja Arja Hirvenoja kuuluvat Tampereen seurakuntien ympäristövastaaviin. He hyödyntävät seurakuntatalojen somistuksessa uudelleen käytettäviä esineitä, kuten kurkkupurkkeja, pehmoleluja, kukkia ja maljakoita.
Kun Aitolahden kirkossa oli tarve luopua viherkasvista ruukkuineen, se löysi uuden kodin Takahuhdin seurakuntakodista eli pappilasta. Takahuhdissa on käytössä myös osa Aitolahden kirkon entistä näyttötaulua, Seurakuntien talolta muuttanut lipasto sekä siniset lasimaljat ja lautaset.
Sympaattiset leluankat ovat ilahduttaneet identtisten poikavauvojen kastetilaisuudessa.
Friis on aiemmin työskennellyt suunnittelijana, joten hänellä on sitäkin perua silmää myös kukille ja muille somisteille. Hirvenoja puolestaan on tuonut Messukylän seurakuntatalon valikoimaan poppanoita.
– Äiti oli käsityöihmisiä, nämä ovat hänen tekemiään.
Tavaraa on löytynyt myös kierrätyskeskuksista ja kirpputoreilta.
– Vain mielikuvitus on rajana siinä, miten niitä voi käyttää, eikä maksa juuri mitään, Friis iloitsee.
Asiakkaita myös kuullaan siinä, millaisia somisteita he toivovat.
– Asiakkailta tuleva palaute on aina positiivista, Hirvenoja lisää.
– Asiakkaat lahjoittavat paljon kaikenlaista: he ostavat esineitä jotain tilaisuutta varten, mutta heillä ei ole niille käyttöä sen jälkeen.
Takahuhdissa on esillä myös luonnon materiaaleja, kuten pajun oksia ja kauraa.
– Uskonnollisuuteen ja sadonkorjuuseenhan liittyy kaura, Friis huomauttaa viitaten ihmiselämän vertauskuvaan.
Kirkoilta jääviä kynttilänpätkiä ja kahvipusseja voidaan hyödyntää askartelussa, ja kuljetuslavat lahjoitetaan polttopuuksi. Vanhojen takkatiilien palaset sopivat kukkamullan peitteeksi. Jopa vessapaperin hylsyille löytyy uusiokäyttöä kevään istutuksissa.
Tilaisuuksista yli jäänyt ruoka kuljetetaan Linnainmaan nuorten iltamessuun. Etenkin suolaiset palat ovat suosittuja.
Tilaisuuksista voi myös jäädä jotain lapsikerhoa ilahduttamaan: toimittajan ja kuvaajan käyntikerralla salissa roikkui ilmapalloja.
Teksti: Asta Kettunen
Kuvat: Hannu Jukola
Tampereen seurakuntien ympäristötyö