Kylvä, niitä ja erottele akanat

Erottaa jyvät akanoista

Älä kaikilla tuulilla erottele akanoita äläkä lähde mille tahansa polulle – niin tekee kaksinaamainen vilpistelijä. (Sirak, apokr. 5:9)

Blogitekstissään kosmetologi ennustaa kauneusalan yritysten tulevaisuutta: koronan aiheuttama vaikea tilanne erottelee jyvät akanoista. Talouslehti käyttää ilmausta peliyhtiöitä koskevassa jutussa, urheilutoimittaja jääkiekon pudotuspeleistä kirjoittaessaan. Sanomalehti otsikoi: ”Nuorten työnhakutreffeillä jyvät erottuvat akanoista – hoiva-alan osaajat viedään käsistä.”

”Hänellä on kädessään viskain, ja sillä hän puhdistaa puimatantereensa viljan. Jyvät hän kokoaa aittaansa, mutta ruumenet hän polttaa tulessa, joka ei koskaan sammu.” (Luuk. 3:17).

Yleisesti viljelty kielikuva tarkoittaa jakamista kelvollisiin ja kelvottomiin, hyviin ja huonoihin. Urbaani lukija tai puhuja ymmärtää merkityksen, vaikkei edes tuntisi akanaa. Saati, että tietäisi siteerauksen kiertyvän isoon kirjaan.

Akana eli ruumen on jyvästä puitaessa irronnut kuori. Kun puintiroskien erotteluun käytettyä viskainta pyöritettiin, akanat lensivät pois ja jyvät painavampina jäivät talteen. Tuulettomassa paikassa viljaa viskattiin etäämmälle, jolloin kevyet roskat putosivat heti. Tuulisessa paikassa viljaa heitettiin ilmaan, jolloin jyvät putosivat suoraan alas, ja ilmavirta vei roskia kauemmas.

Hän on kuin puu, vetten äärelle istutettu: se antaa hedelmää ajallaan, eivätkä sen lehdet lakastu. Hän menestyy kaikissa toimissaan. Niin ei käy jumalattomien. He ovat kuin akanat, joita tuuli ajaa. (Ps. 1)

Mitä kylvää, sitä niittää

Raamatun teksteissä näkyy entisajan arki ja juhla. Moni ilmaus liittyy tavalla tai toisella maatalouteen ja viljelemiseen. Muinaiset sanonnat toimivat yhä, vaikka niitä käytetään alkuperäisestä täysin poikkeavassa yhteydessä. Aikojen saatossa ne ovat saattaneet myös saada uuden muodon.

Mitä kylvää, sitä niittää, tokaistiin ennen. Sitä saa, mitä tilaa, kuuluu moderni versio.

Tuure Kilpeläinen laulaa Eloon-kappaleessaan: ”Mitä kylvää, sitä saa niittää niin kauan kuin elämää riittää”. Poliitikko kirjoittaa, kuinka vaalityöllä ja -kampanjoinnilla luodaan vankka pohja tulevan kauden yhteistyölle. ”Mitä kylvää, sitä saa myös niittää.”

”Älkää pettäkö itseänne! Jumala ei salli itseään pilkattavan. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.” (Gal. 6:7)

Uudessa testamentissa ilmausta käytti Paavali, joka kehotti seurakuntalaisia osallistumaan kolehtiin. Samassa yhteydessä apostoli laajensi ajatusta laajemminkin hengelliseen elämään. Joka vain rahtusen kylvää, hän myös niukasti niittää.

”Velttous, laiskuus, välinpitämättömyys ja viekas vilppi tulevat joka tapauksessa Jumalan tietoon. Voittakaa paha hyvällä, Mestari neuvoo. Vaikka ihmisluonto kyllä vastustaa mieluummin pahaa kuin puolustaa jo lähtökohtaisesti hyvää ja edistää sitä”, selittää pastori Reijo Ylimys kirjassaan Sattuvat sanat.

Ei helmiä sioille

Kotona kävi vieraita. Emäntä laittoi kystä kyllä, ruokapöytä notkui viimeisen päälle hienoja ja monimutkaista valmistusta vaatineita sortteja. Kyläilijät osoittautuivatkin tyypeiksi, joille parhaiten maittaa grillimakkara tai vastaava. ”Tarjoilumme taisivat olla kuin helmiä sioille”, puuskahtaa harmistunut ja närkästynyt kotikokki jälkeenpäin – raamatullisesti.

Evankelista Matteus kirjoittaa: "Älkää antako koirille sitä, mikä on pyhää, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaa niitä jalkoihinsa ja käy teidän kimppuunne ja raatele teitä." (Matt. 7:6)

Vastaava kohta kuului Bibliassa 1776: ”Älkäät antako koirille pyhää, ja älkäät päärlyjänne heittäkö sikain eteen, ettei he niitä joskus tallaa jaloillansa, ja käännä itsiänsä, ja repele teitä.”

Suomalaiset ovat lukeneet tai kuulleet tästä elämänviisaudesta siitä asti, kun Mikael Agricola 1500-luvulla käänsi Uuden testamentin.

Vuorisaarnassaan Jeesus tarkoitti, että pyhiä asioita täytyy varjella pilkalta. Israelissa koira ja sika olivat saastaisia, epäpuhtaita eläimiä, ja siksi juuri ne valikoituivat tähän opetukseen.

Urbaani sanakirja selostaa ilmauksen tarkoittavan jonkin tärkeän tai arvokkaan antamista ihmisille, jotka eivät asiaa ymmärrä tai joita se ei voisi vähempää kiinnostaa. Esimerkki havainnollistaa: ”Vanhemmat olivat järjestäneet Juhanille jatko-opiskelupaikan, mutta se oli kuin helmiä sioille – hän ei ollut tippaakaan kiinnostunut koko jutusta.”

Helmiä sioille on niin naseva, kuvaava ja monitulkintainen sanapari, että se on päätynyt nimeksi myös suositulle sarjakuva-albumille.

Israelissa siat olivat saastaisia, epäpuhtaita eläimiä. Kuva: Asta Kettunen

Hoitaa leiviskänsä

– Hoidan vain oman leiviskäni, muut tehkööt, mitä heidän kuuluu.

”Kun hoitaa leiviskänsä

Ja tuntee pärjäävänsä

Ei kotiin päästyänsä tahdo jatkaa”, riimittelee Juice kappaleessaan Suloista ja haikeaa.

Näpsästi leiviskä tuntuu suuhun sopivan ja sieltä ilmoille kimpoavan, vaikka nykyaikana sanan tarkka merkitys luultavasti on monelle hämärän peitossa.

Leiviskä on vanha painomitta. Entisaikaan se oli 20 naulaa eli 8,5 kiloa, nykyisessä metrijärjestelmässä 10 kiloa. Leiviskä on tarkoittanut myös rahamittaa.

Leiviskän hoitamisen käsite tulee Raamatusta. Jeesus esitti vertauksen rikkaasta miehestä, joka matkalle lähtiessään antoi palvelijoilleen leiviskän ja kehotti kaikkia käyttämään sitä, kuten parhaaksi näki. Isännän palattua palvelijat tekivät tiliä toimistaan.

Kaksi oli sijoittanut leiviskänsä niin, että se oli lisääntynyt. Kolmas oli säilyttänyt rahan visusti tallessa. Tämä ei ollut isännän mieleen, sillä sen olisi pitänyt kasvaa korkoa. Mies oli siis hoitanut huonosti leiviskäänsä.

Nykyraamatussa termi on vaihtunut talentiksi. Sellaisena se on alkuaan esiintynytkin muun muassa englannissa ja ranskassa. Lutherin saksannoksessa ja pitkälti siihen tukeutuvissa suomennoksissa ja ruotsinnoksissa on kuitenkin puhuttu leiviskästä. Raha- ja painomitan ohella talentti on kehittynyt monissa kielissä ilmaisemaan lahjakkuutta, kykyä ja taipumuksia.

Työmies on palkkansa ansainnut

 Raamattu antaa selustatukea jopa oikeudenmukaiselle palkkapolitiikalle. Työ tekijäänsä kiittää, mutta tehdystä työstä pitää saada myös palkka. Isossa kirjassa työllä on viitattu nimenomaan evankeliumin levittämiseen, mutta ajatus soveltuu muuallekin.

Kun Jeesus lähetti opetuslapsiaan saarnaamaan ja parantamaan sairaita, siis lähetystyöhön oman kansan keskuuteen, hän ohjeisti: ”Ja olkaa siinä talossa ja syökää ja juokaa, mitä heillä on tarjota, sillä työmies on palkkansa ansainnut.” (Luuk. 10:7).

Matteus kirjoitti: ”Työmies on ruokansa ansainnut.” (Matt. 10:10).

Syömisen ja työnteon suhde, varoitus kurittomille, on ilmaistu myös toisesta näkökulmasta Paavalin kirjeessä tessalonikalaisille ”jos joku ei suostu tekemään työtä, hänen ei pidä myöskään syödä”. Ken ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä, taipuu ajatus suomalaiseksi sananparreksi.

Periaatteellisessa selvityksessään seurakuntatyöntekijöiden palkoista Paavali vetosi Jeesukseen. Apostoli itse ei ottanut seurakunnilta taloudellista apua, mutta niin Vanhan testamentin esikuvan kuin Jeesuksen sanan mukaisesti ”työmies on palkkansa ansainnut” (mm. 1. Kor. 9), ja sanankylvössä toimivilla on oikeus saada elantonsa siitä työstä.

Pastori Reijo Ylimys yhdistää kelpo sanontaan vielä toiveen, ettei työnaisen euro olisi enää 80 senttiä. ”Ylipäätään kestävän palkkapolitiikan suuntaviivoja voisi tarkastella Jeesuksen veljen Jaakobin kirjoituksista.” (Jaak. 5)

Kirjallisuutta:

• Jukka Parkkinen: Aasinsilta ajan hermolla (WSOY 2005)
• Maunu Sinnemäki: Raamatun sitaattisanakirja (Otava 1977)
• Maunu Sinnemäki (toim.): Lentävien lauseiden sanakirja (Otava 1989)
• Reijo Ylimys: Sattuvat sanat (WSOY 2007)