Sapattivuodellakin on aikansa

Kuva: Pirjo Silveri

Kaikella on aikansa

Vanhan testamentin Saarnaaja puhuu elämänmenosta ja elämänkaareen eri vaiheissa kuuluvista asioista (Saarn. 3:1):

”Caikilla on heidän aicans ja caikilla mitä taiwan alla aljetan on heidän hetkensä.” (Coco Pyhä Raamattu 1642)
”Kaikilla on määrätty aika, ja kaikilla, mitä taivaan alla aljetaan, on heidän hetkensä.” (Biblia 1776)
”Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla.” (Raamattu 1933/1938)
”Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla.” (Raamattu 1992)

Ison kirjan eri suomennoksissa asu on hieman vaihdellut, mutta ikinä jae ei ole ollut täsmälleen muodossa, jossa sanonta tunnetaan; kaikella on aikansa.

Saarnaajan viisauksista ovat ammentaneet ajattelijat, puhujat, kirjailijat ja runoilijat.

”...aika on purkaa ja aika rakentaa, aika itkeä ja aika nauraa, aika on valittaa ja aika tanssia, aika heitellä kiviä ja aika ne kerätä, aika on syleillä ja aika olla erossa, aika etsiä ja aika kadottaa, aika on säilyttää ja aika viskata menemään…”

Aika kuluu, mutta myös lupaa: tulevaisuudessa saattaakin olla luvassa jotakin nykyistä parempaa? Aika näyttää. Aika parantaa haavat. Odottavan aika on pitkä. Aikansa kutakin. Aika on rahaa. Kaikilla ja kaikella on aikansa, joten onko ihme, jos teemasta on syntynyt myös lukemattomia sananparsia.

Pastori Reijo Ylimys selittää Saarnaajaa Sattuvat sanat -kirjassaan (WSOY 2007):

”Kristinusko on janamaisen eli lineaarisen aikakäsityksen uskonto. Ajalla on alku ja loppu. Alussa Jumala loi, ja sama Jumala ajallaan myös päättää.

Aika on lyhyt, ajan rajallisuus, rahtunen on tullut erämaan uskontojen myötä määrittämään myös maailmanpolitiikan arkea ja elämänmenoa. Aika on käytettävä tehokkaasti hyödyksi, on taottava kun rauta on kuumaa, aika on kallista, aika on rahaa. Tätä pyhä kirjammekin koko ajan painottaa, vaikka Raamatussa iäisyysnäkökulma on tärkeämpi kuin kenties myttyyn mennyt liiketoimi.”

Sapattivuosi

Yhä useamman haaveena on väliaikainen irtiotto työelämästä, ja moni on jo sapattivuoden toteuttanut. Yhdelle se on tarkoittanut purjehdusta maailman ympäri, toiselle opiskelua, kolmannelle vapautta olla vähän aikaa tekemättä mitään ennalta suunniteltua tai aikataulutettua.

Nykypäivän tuttu termi tunnettiin jo kauan sitten. Vanhassa testamentissa sapattivuosi tarkoitti luomakunnan oikeutta lepoon. Se koski ensisijaisesti viljelysmaata eli oli eräänlainen kesannointijärjestelmä.

Ihminen ei jaksa loputtomiin tehdä tauotta työtä, Jumalakin lepäsi seitsemäntenä päivänä luomistyötä tehdessään, ja samaa kaipaa luonto. Niin ihminen kuin maa vahvistuvat saadessaan välillä kunnolla huilata.

Mooseksen lain mukaan joka seitsemäs vuosi maan tuli saada levätä Herran kunniaksi (3. Moos. 25:1–7). Määräyksiin sisältyi muutakin inhimillistä (5. Moos. 15). Joka seitsemäs vuosi tuli julistaa maanmiehen velat anteeksi, ja jos heimolainen eli heprealainen mies tai nainen oli joutunut myymään itsensä orjaksi, hänet oli vapautettava kuuden vuoden palvelun jälkeen.

Oman aikamme sapattivuosijärjestelmä on levinnyt yliopistomaailmasta muualle. Ennen joissakin länsimaisissa yliopistoviroissa sai määrätyn palveluajan jälkeen palkallisen, pidemmän vapaan jakson esimerkiksi omaa tutkimustyötä tai muualla pidettäviä vierailuluentoja varten.

Otollinen aika

Nopea ja yksinkertainen google-haku kertoo, että nyt olisi otollinen aika muun muassa laittaa kiinteistön jätevesiasiat kuntoon, kehittää tietojohtamista tai tehdä kevätleikkaukset. Osumien mukaan aika olisi otollinen myös esimerkiksi sirkustaiteelle ja kansalaispalkalle.

Monenlaisissa yhteyksissä käytetty ilmaus, otollinen aika, juontaa korinttolaiskirjeen vanhaan suomennokseen (1933/1938):

”Sillä hän sanoo: ’Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut’. Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.” (2. Kor. 6:2)

Raamatun nykykäännöksessä otollinen aika on muutettu oikeaksi hetkeksi.

Kansan suussa ilmaus tarkoittaa hyvää, sopivaa, mieluisaa ja tervetullutta ajankohtaa jollekin asialle. Raamatussa se viittaa Jumalalle otolliseen ajankohtaan. Koska kukaan ei tiedä huomisesta ja kyse on pelastuksesta, sen vastaanottamiselle oikea hetki on aina juuri nyt.

Viimeinen pisara

– Se oli kyllä viimeinen pisara, puuskahtaa kärsivällisyytensä tyystin menettänyt. Kamelin selkä katkeaa, sietokyky ylittyy, mitta tulee täyteen, malja vuotaa yli.

Psalminkirjoittaja kiittää ja iloitsee Herrasta, paimenestaan: ”Sinä katat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä, ja minun maljani on ylitsevuotavainen. Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä, ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.” (Ps. 23)

Raamatussa ylitsevuotavainen malja on myönteinen asia, mutta meidän kielenkäytössämme samaan viittaava ilmaus on kääntynyt kielteisen puolelle. Liika on liikaa, vaikka vain viimeisen pisaran verran.

Yhdestoista hetki

Yhdennellätoista hetkellä hän hakeutui hoitoon. Apu ehti paikalle yhdennellätoista hetkellä. Joukkue pääsi pelivireeseen yhdennellätoista hetkellä.

Siis vihonviimeisellä hetkellä, juuri ennen kuin olisi ollut liian myöhäistä.

Raamatun ajan ihmisten päivä oli jaettu kahteentoista ”hetkeen” eli tuntiin. Yhdestoista hetki juontaa Jeesuksen vertaukseen viinitarhan työntekijöistä (Matt. 20:1–16).

Viinitarhuri maksoi jokaiselle normaalin päiväpalkan, yhden denaarin. Kaikki saivat saman verran; ne jotka olivat aloittaneet aamulla ja ne jotka olivat tulleet vasta yhdennellätoista hetkellä ja ehtineet työskennellä vain tunnin. Aikaisin saapuneet luulivat saavansa enemmän, ja siksi nurisivat isäntää vastaan.

Reijo Ylimyksen mielestä tämä oli piikki silloisten – ja nykyisten – fariseusten suuntaan, heidän omahyväistä uskontulkintaansa vastaan.

”Hurskaalle on aina ollut sietämätöntä se, että Jumalan taloudenpidossa hyvin vanhurskauttaminen ei tapahdukaan pahojen kustannuksella. Muistakaamme ryöväriä ristinpuulla. Hänen aikansa, yhdestoista hetkensä, jäi melko viime tippaan”, hän muistuttaa Sattuvat sanat -kirjassaan.

Rovasti, kirjailija Maunu Sinnemäki avaa evankeliumin kohtaa Raamatun sitaattisanakirjassa (Otava, 1977):

”Vertausta on käytetty fariseuksia vastaan ja se puolustaa Jeesuksen evankeliumia syntisille. Niin kuin viinitarhan isäntä hyvä hyvyyttään tahtoi antaa lähes koko päivän työttöminä seisseille täyden päiväpalkan, etteivät heidän perheensä joutuisi kärsimään nälkää, samoin Jumala on laskemattoman hyvä syntisiä kohtaan, jotka palaavat hänen luokseen – vaikka sitten yhdennellätoista hetkellä.”

Kirjallisuutta:

• Jukka Parkkinen: Aasinsilta ajan hermolla (WSOY 2005)
  
• Maunu Sinnemäki: Raamatun sitaattisanakirja (Otava 1977)
  
• Maunu Sinnemäki (toim.): Lentävien lauseiden sanakirja (Otava 1989)
  
• Reijo Ylimys: Sattuvat sanat (WSOY 2007)