Iso kirja kasvaa
Hyvät, pahat ja kauniit
Kasvikirjana Raamattu on monella tapaa kiehtova. Kirjoittajat tunsivat hyvin luontoa ja sen ilmiöitä, ja havainnollistivat niiden avulla asioita.
Pyhissä teksteissä ja kristillisessä symboliikassa esiintyy runsaasti
lajeja, jotka selvästi viestivät joko hyvästä tai pahasta.
Toisaalta tulkinnat ovat vuosisatojen kuluessa eläneet. Samalla kasvilla voi olla erilaisia merkityksiä, joskus ristiriitaisen tuntuisiakin. Siksi kukkia, puita tai pensaita on hankala luokitella pelkästään kasvikunnan hyviksiin ja pahiksiin.
Kaikkien ihmisten ajatukset ja mielikuvat eivät kulje samoja reittejä, ja sama kasvi voi eri ympäristössä toimia eri tavoin. Merkityksen saattaa ratkaista esimerkiksi väri, lehti, käytön yhteys tai muu pieni yksityiskohta.
Usein koko kasvi on symboli, mutta sen osillakin saattaa olla vertauskuvallisuutta. Siemen kertoo toivosta ja uuden mahdollisuudesta, juuri pysyvyydestä, jatkuvuudesta ja kasvun mahdollisuudesta.
Ruohoa ja kedon kukkia
Raamatun lisäksi virsikirjassa on kosolti kasvi- ja kukkasanastoa. Jotkut kasvit mainitaan lajinimeltä, joskus puhutaan yleisesti ja epätarkasti kuivasta erämaasta, kukkaan puhkeavasta ruususta tai maan ruohoista.
”Ihminen on kuin ruoho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka! Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, kun Herran henkäys koskettaa sitä. Niin! Ruohoa ovat ihmiset. Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iäti.” (Jes. 40:6–8)
Kun Jeesus vuorisaarnassaan kehotti katsomaan kedon kukkia, mitä kukkia Mestari mahtoi tarkoittaa? Tarkkoja lajeja on myöhemmin yritetty arvuutella ja selvittää Palestiinassa nykyisin kasvavien kukkien perusteella.
Luomakunnassa saamme ihailla kukkien kauneutta, mutta niihin liittyy myös Luojan tarkoituksenmukaisuus. Ihmeellisellä tavalla kasvimaailma palvelee maapalloa asuttavaa ihmistä.
Näin hehkutetaan kirjassa Viinitarha viheriöi (SLS 1996):
”Kedon kukka, joka kukoistaa tänään ja heitetään huomenna uuniin, kertoo Jeesuksen sanojen mukaan Luojasta, joka tietää, että myös ihminen tarvitsee kauniita vaatteita, maistuvaa ruokaa, värien loistoa, lintujen aamuisen laulun iloa ja uuden löytämisen riemua. Luoja on ympäröinyt meidät puhtailla, hyvillä ilon ja kiitollisuuden aiheilla ja antanut meille kaikenlaisia hyviä hedelmiä antavia puita.”’
Omenasta vahingossa ykköspahis?
Omenasta tuli jo syntiinlankeemuskertomuksessa tahtomattaan paheellinen, käännösvirheen takia. Vanhan testamentin tekstissä ei tosin mainita, minkä hedelmän Eeva kielletystä puusta otti. Koska latinan malus tarkoittaa sekä omenaa että pahaa, hyvän ja pahan tiedon puu alettiin kristillisessä taiteessa mieltää omenaksi.
Aina omenaa ei tulkita miinusmerkkiseksi. ”Kultaomenia hopeamaljoissa ovat sanat, sanotut aikanansa”, Sananlaskut kuvaavat taitoa puhua viisaasti ja harkitusti (San. 25:11).
Paju on paha viitatessaan syntiin ja suruun, mutta toisinkin pensaan voi nähdä. Sitkeä paju on todellinen kasvun ihme, joka työntää vimmatusti uutta vesaa, vaikka oksia kuinka leikkaisi. Profeetta Jesajan maalailee kasvua: ”…ja he versovat kuin kaislikko, kuin pajut purojen varsilla.”
Pajunkissat kuuluvat palmusunnuntaihin Suomessa ja muissa maissa, joissa ei kasva palmuja. Niitä tuodaan silloin myös kirkkoon. Pajunoksat ovat kuin palmunlehviä, joita ihmiset heittivät tielle Jeesuksen ratsastaessa Jerusalemiin. Molemmat viittaavat Jeesuksen kuninkuuteen ja voittoon kuolemasta.
Antiikissa paju tunnettiin kuoleman symbolina, joten ylösnousemuksen puuna sen merkitys on aivan toisenlainen.
Raamatussa itkupajun oksat riippuvat surumielisinä. Näin ne myötäelävät israelilaisten ankaraa osaa Baabelin pakkosiirtolaisuudessa ja heidän ikäväänsä Jerusalemin temppeliin. Usein paju on nähty murheen vertauskuvana, itkupaju on ollut myös suosittu koristekasvi hautausmailla.
Häpeän viikuna
Kielteisiä mielikuvia liitetään esimerkiksi mehevään viikunaan, häpeän takia. Kielletyn puun hedelmää maistettuaan Aadam ja Eeva kietoivat vyötäisilleen viikunanlehtiä peittääkseen alastomuutensa.
Entä onko palmu hyvä vai paha? Se on marttyyriuden symboli ja esimerkiksi palmusunnuntaina positiivinen kasvi, mutta toisaalta siihen liittyy kuolema.
Rikkaruohot ovat pahoja, ohdakkeet ja muut piikkikasvit kuvaavat väkivaltaa, maallista kärsimystä, kirousta, synnin tuhovoimaa. Yleisesti Raamatussa epämiellyttäviksi kuvatuilla kasveilla kerrotaan elämän vaikeuksista tai ihmisluonnon nurjista puolista.
Kielteisen leiman saaneista kasvilajeista harva tulee suoraan Raamatusta, apokryfikirjoissa viitteitä on jo enemmän. Usein käytettyjä negatiivisia, kristillisiä kasvisymboleja ovat esimerkiksi syklaami Marian surusta kertomassa, anemone ja unikko kuolemaan viittaamassa, neilikka kärsimyksen ja tulppaani turhamaisuuden vertauskuvana.
Pellavaa ja mantelia
Vahvasti plusmerkkisiä kasveja sen sijaan löytyy Raamatusta helposti. Oliivi tietää rauhaa, viiniköynnös hyvinvointia ja ehtoollista, vilja Jumalan leipää ja ehtoollista, ruusu rakkautta, iiris, lilja ja kielo suuntaavat ajatuksia Neitsyt Mariaan, granaattiomena hedelmällisyyteen.
Kauniita ajatuksia punoutuu myös pyhien vaatteitten kasviin eli hienojen kankaiden raaka-aineeseen pellavaan. Sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa pellavakankaita luonnehditaan erityisen arvokkaiksi. Joosef Arimatialainen verhosi Jeesuksen ruumiin ”puhtaaseen pellavavaatteeseen” (Matt. 27:59). Kristillisessä hautaamisessa tapa on toiminut esikuvanamme näihin päiviin asti.
Raamatun mukaan yksi Eedenin paratiisin hyvistä puista oli manteli. Mooseksen kirjan kertomuksessa Aaronin kuivunut sauva alkoi Jumalan voimasta viheriöidä, kukkia ja tuottaa kypsiä manteleita (4: Moos. 17:16–23).
Paratiisin maisemassa monenlaista
Suomessa myrtti on vanhimpia huonekasveja, mutta etelässä se kasvaa luonnonvaraisena. Hyväntuoksuinen, ikivihreä tuuhea pensas tulee usein vastaan myös Raamatun sivuilla. Olemassaolollaan myrtti johdattaa ihmisen ajattelemaan myönteisiä asioita, ja unohtamaan murheen tai katkeruuden. Myrtti on kirouksen ja onnettomuuden väistymisen merkki. Se muistuttaa Jumalan suuruudesta, ylhäisen Isän halusta antaa ihmiselle elämä kuoleman sijaan.
”Iloiten te saatte lähteä matkaan, ja onnellisesti te pääsette perille. Vuoret ja kukkulat riemuitsevat teidän edessänne, ja kaikki metsän puut taputtavat käsiään.Orjantappuran paikalle nousee sypressi ja piikkipensaan paikalle myrtti. Tämä tapahtuu Herran nimen kunniaksi ja on ikuinen merkki, joka ei koskaan katoa.” (Jes. 55:12–13)
Taiteilija Osmo Rauhala maalasi vastikään Tyrvään Pyhän Olavin kirkon alttarialueelle paratiisin maisemaa. Hyveen kasveiksi Rauhala valitsi orvokin ja ketoneilikan, herneen, lumpeen ja kielon, ruiskukan, iiriksen ja pihlajan.
Sen sijaan pahan puolelle hän ei kuvannutkaan mitään tiettyjä lajeja, vaan toteutti ne risteytyksinä. Sademetsän hämärässä kasvavan orkidean juuret muuttuvat ravun raajoiksi. Rauhalan teoksissa synnin kasvit esiintyvät juurineen, koska rikkaruohot leviävät pelloilla usein juuri juurien kautta.
Yhden penkin päätypaneeliin Rauhala maalasi vielä Pahan kukan, Mersissin. Se on merihevosen ja narsissin, itsekkyyden vertauskuvan, risteytys.
Pirjo Silveri
Kirjallisuutta:
Huttunen, Huikuri, Kokkonen, Muikku, Nykänen: Raamatun kasvit. Botanian tietolaari 6. Joensuun yliopiston kasvitieteellinen puutarha 1996
Häkkinen, Lempiäinen: Aaloesta öljypuuhun. Suomen kielellä mainittuja kasveja Agricolan aikaan. Teos 2011
Lempiäinen: Kuvien kieli. WSOY 2002
Lempiäinen: Sano se kukkasin. WSOY 1992
Suomela, Louhivuori, Järvinen: Viinitarha viheriöi. Raamatun maan kasveja. SLS 1996
Väisänen: Kristilliset symbolit. Ikkuna pyhään. Kirjapaja 2011