Iloinen kesäntekijä

Pääskysiä näkyy myös Raamatun sivuilla. Pyhiinvaeltajan laulussa psalminkirjoittaja kuvaa pikkulintujen avulla ihmistä, joka on löytänyt Herrasta turvapaikkansa:

”Sinun alttarisi luota on varpunenkin löytänyt kodin, pääskynen pesäpaikan, jossa se kasvattaa poikasensa. Miten onnellisia ovatkaan ne, jotka saavat asua sinun huoneessasi! He ylistävät sinua alati.” (Ps. 84:4–5)

Sananlaskuissa puolestaan viitataan siihen, kuinka Jumalan tahdon noudattaminen tai eläminen Hänen tahtonsa vastaisesti tuottaa vääjäämättä siunauksen tai kirouksen, uskotelkoon ihminen itselleen mitä tahansa: ”Kuin lentävä lintu, kuin liitävä pääsky on aiheeton kirous: se ei yllesi jää.” (Sananl. 26:2).

Oi kuinka ihana, on huonees Jumala -virressä pääskynen symboloi kristityn ikävää kirkkoon ja yhteiseen juhlaan, jumalanpalvelukseen:

”Kuin lentää lintunen,
pienoinen pääskynen,
käy pesään ilomiellä
ja levon löytää siellä,
niin, Herra, huoneessasi
saan maistaa autuuttasi”

(Virsi 200:3)

Suurimpaan lintujen lahkoon eli varpuslintuihin (Passeriformes) kuuluu yli puolet maailman lintulajeista, joukossa varpusten ja pääskyjen heimot.

Suomessa pesii kolme pääskylajia. Haarapääskyjä on eniten, törmäpääskyjä vähiten ja se kolmas laji on räystäspääsky. Suurharvinaisuuksina meillä on tavattu ruostepääsky ja kalliopääsky. Sydänsuven liitelijä tervapääsky (Apus apus) sen sijaan ei ole läheistä sukua pääskyille, nimestään ja samankaltaisesta ulkonäöstään huolimatta. Mustanruskea tervapääsky on ainoa Suomessa säännöllisesti esiintyvä kiitäjälaji.

Riparilaisten nimikkolintu?

Puhekielessä pääskysellä tarkoitetaan yleisimmin kotipaikkauskollista haarapääskyä (Hirundo rustica), jolla on sinimusta selkä, nimensä mukaisesti haarapyrstö ja joka laulaa iloisen lavertavasti. Lentoääni on kirkas vitt-vitt.

Alun perin haarapääsky on pesinyt kallioseinämissä. Maanviljelys paransi niin ruokailu- kuin pesänrakennusmahdollisuuksia, joten lintu rupesi hakeutumaan ihmisten ilmoille. Haarapääsky tekee tyypillisesti pesänsä rakennuksiin ja rakenteisiin, latoihin, navettoihin ja muihin ulkorakennuksiin. Pienelle linnulle työtä on valtavasti, sillä kodinrakentaja joutuu hakemaan suullisen mutaa yli 1200 kertaa.

Haarapääskyt voivat pesiä ryhmissä, mutta myös yksittäisinä pareina. Ne eivät ole yhtä selkeästi yhdyskuntalintuja kuin sukulaisensa räystäs- ja törmäpääskyt. Hyvässä elinympäristössä pesiä voi kuitenkin olla kymmenkunta lähekkäin. Pareja arvioidaan olevan Suomessa 100 000–150 000, kun 1950-luvuilla niitä oli vielä 280 000.

Haarapääsky ja räystäspääsky (Delichon urbicum) on helppo erottaa toisistaan. Haarapääsky on selkäpuoleltaan yhtenäisen tumma, räystäspääskyllä on valkoinen yläperä. Haarapääskyllä on oranssi kurkku, räystäspääskyn vatsapuoli on kokonaan valkoinen. Haarapääskyllä on pitkät pyrstöjouhet, räystäspääskyllä lovipäinen pyrstö ilman silmiinpistävän pidentyneitä sulkia.

Sukulaisten pesäpaikat ovat erilaiset. Haarapääskyn asumus on tasaisella alustalla, esimerkiksi katon orren päällä. Räystäspääsky muuraa umpinaisen pesänsä katonrajaan, sillan alle, venevajaan, navettaan, huoltoasemalle... Räystäspääsky palaa uskollisesti vuodesta toiseen samaan paikkaan.

Viime vuosikymmeninä myös räystäspääsky on voimakkaasti taantunut, nykyisin pesiviä pareja arvioidaan olevan 70 000–110 000. Räystäspääsky kuuluu karjasta ja laitumista hyötyviin lajeihin, ja kannan kehitys heijastelee suoraan maatalouden rakennemuutosta.

Törmäpääskyä voi leikillisesti pitää rippikoululaisten nimikkolintuna, sillä sen tieteellinen nimi on Riparia riparia.

Törmäpääsky asustaa yhdyskunnissa, luontaisesti jokitörmissä lähinnä Lapissa. Se on tottunut elämään myös ihmisen luomissa rakenteissa, kuten sora- ja hiekkakuopilla tai turve- multa- ja purukasoissa.

Linnun ravintoa ovat varsinkin surviaissääsket ja muut vesistöissä kehittyvät hyönteiset, ja siksi törmäpääskyjä näkee pesimäpaikan ulkopuolella todennäköisimmin juuri hyönteispyynnissä, lentelemässä matalalla veden yllä. Lennossa törmäpääsky erottuu pääskysukulaisistaan, koska se on pienempi, solakampi ja sillä on lyhyempi pyrstö.

Uhanalaisuusluokittelussa törmäpääsky on nimetty vaarantuneeksi. Tuorein arvio on 30 000–60 000 paria, kun niitä 1950-luvulla oli noin 200 000.

Koko elämä ilmassa

Katso tervapääskyä, kirjaimellisesti taivaan lintua!

Pohjanmaan maakuntalintu on eräänlainen evoluution oikku, sillä se on sopeutunut viettämään suurimman osan elämästään ilmassa; syömään, nukkumaan, parittelemaan. Taivaalta se tulee pois vain pesimispuuhiinsa. Edes Afrikasta ei tunneta tervapääskyparvien levähtämispaikkoja.

Hyönteispyyntiin laji on sopeutunut niin loistavasti, että se osaa välttää matalapaineiden aiheuttamaa ruokapulaa ja hakeutua alueille, joilla ravintoa on riittävästi. Rankat, pitkäaikaiset sateet pakottavat tervapääskyn siirtymään kauas pesäpaikaltaan, ja silloin ruoatta jäävät poikaset vaipuvat hypotermiaan. Ne pystyvät paastoamaan vaikka viikon.

Tervapääsky saalistaa lentäviä hyönteisiä ja seittinsä varassa heiluvia hämähäkkejä. Poikasaikaan lintu voi joutua lentämään jopa tuhat kilometriä päivässä, jotta ötököitä osuu haavimaiseen nokkaan tarpeeksi pesässä odottaville pikkuisille.

Linnulla on viikatteen terää muistuttavat siivet, jotka kirittävät syöksyssä 150 kilometrin tuntinopeuteen. Heimonimensä mukaisesti tervapääsky on todellinen kiitäjä! Lentotapa eroaa selvästi pääskyjen lentotyylistä. Nopeat siiveniskusarjat vuorottelevat pitkien liitojaksojen kanssa.

Ääni on kirkuva srii-srii-srii. Profeetta Jesaja kuvaa: ”Minun ääneni vinkuu kuin tervapääskyn ääni, kyyhkysen tavoin minä valitan ja vaikerran. Minun silmäni väsyivät tähytessään korkeuteen. Herra, minä olen ahdingossa, auta minut siitä.”(Jes 38:14)

Alun perin tervapääskyt ovat pesineet tikankoloissa metsissä ja erämaissa, mutta nykyisin suurin osa pesii rakennetussa ympäristössä, pöntöissä, kattotiilien alla tai rakennusten onkaloissa. Tervapääskyllä on hentoiset jalat, joiden varassa se ei pysty kävelemään, mutta pesäkololla riippuminen onnistuu mainiosti.

"Haikarakin taivaalla tietää muuttoaikansa, kyyhkyset ja pääskyset osaavat tulla, kun niiden aika on. Mutta minun kansani ei halua tietää, mitä Herra on sille säätänyt.”(Jer. 8:7

Profeetta Jeremian mielestä ihmisellä olisi opiksi otettava muuttolintujen elämäntavasta.

Vanha kansa näki linnuissa ja niiden liikkeissä monenlaisia viitteitä tulevista tapahtumista, asioista ja ilmiöistä. Usein siivekkäät ennustivat säätä tai vuodenajan vaihtumista.

Esimerkiksi sanonnasta ”puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään” on kirjallisia merkintöjä jo 1700-luvulta. Samaa riimiä toistellaan edelleen mielellään, vaikka Suomessa luonto ja ilmasto ovat paljon muuttuneet. Lintujen tarkkailu optisine laitteineen on kehittynyt, ja nykyään monet muuttolinnut havaitaan huomattavasti varhemmin kuin entisajan ihminen paljailla silmillään. Pääskysiä näkyy usein huhtikuussa, jolloin ei vielä voi varsinaisesti puhua kesästä!

Jos pääskyt lentävät lähellä vedenpintaa, sen on uskottu enteilevän sadetta. Luulo on siinä mielessä totta, että matalapaineen edellä lentävät hyönteiset – siis pääskysten ravinto – laskeutuvat lähemmäs maata.

”Kun vanha karjalainen rahvas näki kottaraisen ja pääskysen keväällä, tultiin heti tupaan ja pestiin kasvot. Sen jälkeen ristittiin silmät. Tämä tehtiin siksi, että nämä linnut tulivat Spuassan, Kristuksen kärsimyspaikoilta. Kottarainen toi murheen viestit, pääskynen ylösnousemuksen sanoman. Siksi kottarainen on musta ja pääskysellä oli valkosiipi kuten enkelillä. Pääskynen sai luvan laittaa aina pesänsä ihmisen asunnon seinälle, koska se oli pyhä lintu.” (Suistamo 1938)

”Jumala pani ennenmuinoin piätsköin (=pääskynen) tekemään puroja. Siitä johtuu, että purot ovat mutkaiset, pääskynen kun lentää mutkitellen. Kurjen Jumala pani jokia tekemään. Kurki lentää viiputteli suoraan, sentähden suuremmat joet tulivat suoriksi.” (Suistamo 1937)

Jos pääskysen pesän hävittää, siitä tulee ikuinen sairaus, uskottiin 1930-luvulla Haukiputaalla. Laihialaiset olivat samaa mieltä: ”Yksi oli särkenyt pesän ja tullut sokeaksi.”

”Sillä lindu on huonen löytänyt

ja pääskyinen hänen pesäns
johonga he poicans
laskewat
nimittäin
sinun Altaris Herra
Zebaoth
minun Cuningan ja
minun Jumalan.
Autuat owat jotca
sinun huoneisas asuwat
he kijttäwät sinua
ijancaickisest.”

(Ps. 84, Biblia 1642)

Pääskyllä ja muutamilla muilla pikkulinnuilla sama suomenkielinen nimitys on säilynyt tuhansia vuosia. Mikael Agricola käytti 1500-luvulla muotoja päsky ja päskynen.

”Nämä linnut ovat kautta aikojen olleet tärkeitä sen vuoksi, että ne ovat olleet nähtävissä vain osan vuotta. Niiden saapuminen etelästä on muinaisille esi-isillemme ollut yhtä ilahduttava merkki lämpimän kesän tulosta kuin se on nykysuomalaisillekin”, kirjoittaa linnun nimiä tutkinut professori Kaisa Häkkinen kirjassaan Linnun nimi (Teos 2011).”

Maskun kirkkoherra ja virsirunoilija Maskun Hemminki (n. 1550–1619) sai kesäisestä luonnosta innoituksen lauluunsa:

”Lindu pieni
pääskyinen
Suven sanoman saattap
Käed cuckuvat
cuusistos
Linnud laolavat
haavistos,
Visertäin Suven
virttä.”

Kansainvälisissä legendoissa pääskystä on pidetty Vapahtajan lintuna, ja sen vuoksi sen pesimisen asuinrakennuksissa on uskottu tuovan onnea. Fransiskaaniveljeskunnan perustaja, ”Jumalan pieni köyhä”, lintujen suojeluspyhimys Fransiscus Assisilainen (1181–1226) puolestaan saarnasi pääskyille.

Ennen modernia lintutiedettä ja nykyistä tietämystä uskottiin, että pääskyt nukkuvat talviunta vedessä tai pohjamudassa, ja heräävät sieltä keväällä. Näin pikkulinnusta tuli myös toivon ja ylösnousemuksen symboli, koska Jeesuskin oli haudassa ja nousi sieltä pääsiäisaamuna.

Kuvitelma talvehtimisesta järven pohjassa syntyi, kun ihmiset huomasivat lintujen kerääntyvän syksyisin ruovikoihin yöpymään. Todellisuudessa pääskyt viettävät talven trooppisessa Afrikassa. Se tarkoittaa pitkää ja rasittavaa lentomatkaa, sillä edestakainen reissu on noin 20 000 kilometriä.

Tyrvään Pyhän Olavin kirkon uusissa uskon kuvissa pääskynen on keskeisellä ja näkyvällä paikalla, sillä alttaripöydässä ilakoi kymmenen linnun parvi.

”Liitän pääskyset jostain syystä sunnuntaihin. Ehkä se johtuu siitä, että sunnuntaiaamuisin oli aikaa niitä katsella muuten kiireisessä maalaistalon kesässä. Ne ovat myönteisiä, sosiaalisia, iloisia ja ahkeria lintuja”, perustelee taiteilija Osmo Rauhala aihe- ja lajivalintaansa.

Kirjallisuutta:

• Häkkinen: Linnun nimi, Teos 2011
• Järvinen: Linnut liitävi sanoja, Otava 1991
• Järvinen (toim.): Pieni lintukirja. Suomalaista kansanperinnettä. SKS 2005
• Koskimies-Varesvuo: Tiesitkö tämän linnuista? Tammi 2012
• Kosonen, Rintamäki, Seppälä, Geiger: Pirkanmaan linnusto, Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys 2016
• Laine: Suomalainen lintuopas, WSOY 1991
• Lempiäinen: Katsokaa taivaan lintuja, Kirjapaja 1982
• Stott: Linnut opettajamme, Uusi tie 2007
• Väisänen: Mitä symbolit kertovat, Kirjapaja 2015
• Väisänen: Kristilliset symbolit, Kirjapaja 2011