Katsokaa taivaan lintuja
Kalavesien kuningas
Joutsen, kurki, pyy ja varis ovat omaperäisiä, suomalaisia linnunnimiä. Samaan ikivanhaan sanastoon kuuluu Raamatussakin mainittu kalasääski eli sääksi (Pandion haliaetus). Silti Kanta-Hämeen maakuntalinnun nimi hämmentää yhä, ässän ja koon järjestys tahtoo mennä sekaisin.
Sääski on hyönteinen ja sääksi lintu, ja nykyään suositellaan käyttämään juuri tätä lyhyttä ja ytimekästä muotoa.
Kautta aikojen ylväs siivekäs on kuulunut suomalaiseen maisemaan. Siitä kielivät kymmenet sääks- tai sääksialkuiset paikannimet, joita tunnetaan etenkin Hämeestä, Satakunnasta ja Savosta.
Sääksi on yksi maailman laajimmalle levinneistä lintulajeista. Suomessa se on kotkien jälkeen kookkain päiväpetolintu. Tuoreimman arvion mukaan kanta on 1 200 paria, niistä 120–140 Pirkanmaalla.
Kalavesien kiistaton kuningas käyttää ravintonaan yksinomaan kaloja, ja niiden kimppuun se syöksyy ja sukeltaa suoraan ilmasta. Pesänsä lintu rakentaa mieluiten vanhan petäjän latvaan, mistä on esteetön näkyvyys ympäristöön. Koti on satojen kilojen risulinna, jota pariskunta voi käyttää vuosikymmeniä. Ihanteellisen puun puutteessa muukin korkea paikka käy. Pesiä on löydetty kivien, kolmiomittaustornien, voimajohtopylväiden ja merimerkkien päältä.
Suomen sääkset viettävät talven Afrikassa. Ne viuhtovat linnuntietä lähes 10 000 kilometriä, matka yhteen suuntaan kestää kuukauden. Reitin vaarallisimpia osuuksia on kuuma, kuiva Saharan autiomaa. Etelä-Euroopassa uhkana voi olla myös ihminen, sillä joskus sääksiä ammutaan niiden laskeutumispaikoilla.
Hämäläinen Mirja oli maailman ensimmäinen kalasääksi, jonka muuttomatkoja seurattiin tarkasti satelliittilähettimellä. Sittemmin satelliittireppua selässään kantavien sääksien liikkumista tarkkailemalla on saatu paljon uutta tietoa.
Mikä ihmeen lintuhaukka?
Kun vuoden 1642 Bibliassa nimetään saastaisia eli syötäväksi kelpaamattomia eläimiä, joukossa on muun muassa lintuhaukka. Sen merkitys tai tarkka lajinmääritys on jäänyt hieman epäselväksi, mutta yhtenä vaihtoehtona on esitetty sääkseä. Raamatun lintulajit ovat joskus vaikeasti tulkittavia.
Nykysuomennoksessa lista kuuluu:
”Inhotkaa ja karttakaa seuraavia siivekkäitä älkääkä syökö niiden lihaa, sillä ne ovat teille iljetys: kotka, hanhikorppikotka ja partakorppikotka, isohaarahaukka ja muut haarahaukat, kaikki korpit, strutsi, kehrääjä, lokki ja kaikki jalohaukat, varpuspöllö, merimetso ja huuhkaja, tornipöllö, pelikaani ja kalasääski, kattohaikara ja muut haikarat sekä harjalintu ja lepakko.” (3. Moos. 11:13–19)
Hämeen vanhimpiin lukeutuva kirkkopitäjä Sääksmäki mainitaan muun muassa paavin bullassa vuodelta 1340. Jo pakanuuden aikana aluetta oli kutsuttu linnun mukaan. Legenda kertoo, kuinka Sääksmäen kirkon paikalla kasvoi ennen suuri puu, jossa oli sääksen pesä. Kun puu hävitettiin, lintu häipyi.
”Tiedetään, että kristinuskon tultua Suomeen, vanhan uskon harjoittaminen pyrittiin kaikin tavoin kitkemään ihmisten mielistä. Tulkitsen kertomuksen niin, että sääksi on ollut yhteisön pyhä lintu ja pesäpuun kaadolla uudet vallan pitäjät ovat halunneet saada tiettäväksi, että tämä yhteys loppuu. Käytäntöön kuului, että kirkot rakennettiin muinaisuskomme pyhien paikkojen tilalle,” kuvaa Sirpa Rautiainen Sääksi Suomessa 100 vuotta -historiikissa (Sääksisäätiö 2017).
Kuvat: Pirjo Silveri, Kim Kuntze
Teksti: Pirjo Silveri
Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi