Sympaattinen, salaperäinen otus

Lintu näyttää kuin sillä olisi silmälasit, mutta oikeasti naamakiehkuralla on tärkeä tehtävä. Se terästää muutenkin erinomaista kuuloa keräämällä ääniaaltoja ja ohjaamalla niitä korviin.

Suomessa pesii kymmenen pöllölajia. Yksi niistä on otus myös tieteelliseltä nimeltään, korvatöyhdöistään tunnettu sarvipöllö eli Asio otus.

Jos joku nimittää sinua pöllöksi, harkitse kahdesti ennen kuin loukkaannut. Antiikin Kreikasta asti pöllö on nimittäin symboloinut viisautta. Se oli myös tiedon, viisauden ja sotataidon jumalattaren, kaupunkien ja valtioelämän vaalijan Pallas Athenen tunnus. Esimerkiksi Amerikan intiaaneilla tunnetaan lukuisia pöllön viisautta kuvaavia tarinoita.

Helmipöllö. Kuva: Meri Öhman

Aivan toisinkin on kyllä tulkittu. Monien eurooppalaisten kansojen ja kulttuurien perinteissä tai uskomuksissa hämärän ja yön kulkijaa on pidetty onnettomuuksien, kuoleman ja muun pahan enteenä.

Koska symboliikka on usein perin moniulotteista, kristikunnassa on esiintynyt sekä kielteinen että myönteinen käsitys. Yhtäällä pöllö on ilmaissut henkistä ja hengellistä pimeyttä, vääräoppisuutta, epäuskoa ja totuudesta luopumista, toisaalla sitä on pidetty mietiskelevänä viisauden lintuna. Sen on selitetty jopa kuvaavan Kristusta, joka tuo pimeään maailmaan valon ja lohdutuksen.

”Huuhkajat pesivät huoneissa”

 Pöllöhavaintoja pääsee tekemään myös ison kirjan sivuilla. Muun muassa minervanpöllö, tornipöllö, huuhkaja ja sarvipöllö lienevät olleet Raamatun aikaan yleisiä lajeja Pyhän maan seuduilla.

Israelilaisille pöllö oli saastainen eli syötäväksi kelpaamaton eläin. Kolmas Mooseksen kirja kehottaa: ”Inhotkaa ja karttakaa seuraavia siivekkäitä, älkääkä syökö niiden lihaa, sillä ne ovat teille iljetys: kotka, hanhikorppikotka ja partakorppikotka, isohaarahaukka ja muut haarahaukat, kaikki korpit, strutsi, kehrääjä, lokki ja kaikki jalohaukat, varpuspöllö, merimetso ja huuhkaja, tornipöllö, pelikaani ja kalasääski, kattohaikara ja muut haikarat sekä harjalintu ja lepakko.”

Vanhassa testamentissa pöllön avulla ilmaistaan sekä Jumalan tuomion perusteellisuutta että ihmisen ääretöntä yksinäisyyttä.

”Niin käy Babylonin, kuningaskuntien kruunun, kaldealaisten ylpeyden ja ihmeen, kuten kävi Sodoman ja Gomorran, jotka Jumala pyyhkäisi pois. Koskaan siellä ei asuta, se jää autioksi polvesta polveen. Ei arabi pystytä sinne telttaansa, ei yksikään paimen lepuuta siellä laumaansa. Vain aavikon eläimet siellä lepäilevät, huuhkajat pesivät huoneissa, strutsit ovat asettuneet taloksi ja villivuohet hyppelevät talojen välissä. Sakaalit ulvovat sen palatseissa, huvilinnoissa kaikuu hyeenan nauru.” (Jes. 13:19–22)

Voimakas ja väkevä kuvaus Jumalan rankaisusta Eesaun jälkeläisten Edomissa kertoo, kuinka pöllöt ja huuhkajat jäävät asuttamaan entisiä remuavia kaupunkeja:

”Maa ei sammu yöllä eikä päivällä, siitä kohoaa savua lakkaamatta, polvesta polveen se pysyy asumattomana, ajasta aikaan se on kulkijaa vailla. Sen perivät siilit ja huuhkajat, korpit ja pöllöt majailevat siellä. Herra jännittää mittanuoran ja rakentaa autiuden, hän laskee luotilangan ja pystyttää tyhjyyden. Ei ole enää ylimyksiä kutsumassa ketään kuninkaakseen, maan kaikki ruhtinaat ovat jäljettömiin kadonneet. Palatsit kasvavat piikkipensasta, varustukset nokkosta ja ohdaketta.” (Jes. 34: 10–13)

Vaikka Vanhan testamentti viittaa tuhansien vuosien takaisiin tapahtumiin, tekstiä Jumalan muuttumattomasta pyhyydestä ja jumalattoman kaupungin kauhistuttavasta tulevaisuudesta sopii tutkiskella nykypäivän näkökulmasta. Onko jumalattomuus juurtunut ja levittäytynyt oman aikamme kaupunkeihin?

Psalmilaulaja valittaa ja vaikertaa yksinäisyyttään ja ahdistustaan Jumalan edessä.

”Päiväni haihtuvat kuin savu, tuska polttaa luitani kuin tuli. Sisimpäni on kuin kulottunut ruoho. Enää en muista syödäkään, huokailen vain, olen pelkkää luuta ja nahkaa. Minä olen kuin huuhkaja autiomaassa, kuin pöllö, joka asustaa raunioissa. Minä valvon yöni, olen yksin kuin katolla kyyhöttävä lintu.” (Ps. 102:4–8)

Jos elämän murheet valvottavat sinua öisin ja samaistut autiomaan huuhkajaan, lue psalmi 102 kokonaan. Siihen on kirjoitettu myös lupaus, ettei Jumala hylkää ja jätä yksin: ”Hän katsoo sorrettujen puoleen, ei torju heidän rukoustaan. --- Herra katsoo pyhästä korkeudestaan, tähyää taivaasta maan päälle. Hän kuulee vankien vaikerruksen, hän vapauttaa kuoleman omat.”

Liukkaat laakerit niskassa

 Maapallolla on parisataa pöllölajia. Suomessa niistä pesii kymmenen: suopöllö, sarvipöllö, lehtopöllö, viirupöllö, huuhkaja, lapinpöllö, hiiripöllö, helmipöllö, varpuspöllö sekä äärimmäisen uhanalainen tunturipöllö. Lisäksi meillä on tavattu kolme harhailijaa, kyläpöllönen sekä superharvinaisuudeksi luokiteltavat tornipöllö ja minervanpöllö.

Pöllöt osaavat lentää lähes äänettömästi. Useimmat lajit saalistavat pimeässä, ja koukkunokilla on hyvä hämäränäkö, mutta ennen muuta ilmiömäisen tarkka kuulo. Ne pystyvät paikallistamaan pienen hiiren lehtien tai lumen alta, ja pudottautumaan ääneti pahaa-aavistamattoman jyrsijän kimppuun. Vankoilla, pihtimäisillä kynsillään pöllö tarttuu tukevasti saaliiseensa.

Pikkunisäkkäät, kuten myyrät, hiiret, rotat ovat pöllöjen pääasiallista ravintoa, joillakin lajeilla myös jänikset, pikkulinnut, sammakot ja hyönteiset.

Niskassaan pöllöllä on niin liukkaat laakerit, että se pystyy kääntelemään päätään jopa 270 astetta.

John Stott kirjoittaa kirjassaan Linnut opettajamme, kuinka kristityn tulisi oppia jäljittelemään pöllöä, joka kiepauttaa päänsä kokonaan ympäri. Samoin tekemällä ihminen voi harjoittaa hengellistä akrobatiaa: katsoa kiitollisena taaksepäin Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen sekä hänen paluutaan odottaen luottavaisesti eteenpäin.

Yllättävä rauhanrakentaja

 Pöllöstä on tullut eräänlainen rauhanrakentaja Lähi-idässä, missä ihmisten keskinäinen vihanpito on jatkunut vuosikymmeniä.

Hula-joen laakso Pohjois-Israelissa on kuuluisa muuttolintujen levähdyspaikka, ja siellä huomattiin tornipöllökannan huvenneen uhkaavasti. Lintuja kuoli myrkytyksiin, koska niihin kertyi suuria määriä maatalouden tuholaistorjunnassaan käyttämiä kemikaaleja.

Israelilaiset, palestiinalaiset ja jordanialaiset alkoivat vetää yhtä köyttä tornipöllönsä puolesta. Vapaaehtoishankkeessa on paikallisin voimin ja eurooppalaisten asiantuntijoiden tuella rakennettu pöllöille pesäpönttöjä ja turvattu puhdasta, myrkytöntä ravintoa. Lintujensuojelu on kylkiäisenä rakentanut ystävyyttä ja lähentänyt väestöryhmiä muissakin asioissa. 

Lentävä hamsteri ja stadikan tähti

Suomen pienin pöllö on hädin tuskin punatulkkua suurempi varpuspöllö. Ahkera hamstraaja varastoi talvikaudeksi pönttöönsä saalista niin, että kasoista saattaa löytyä kymmeniä ja taas kymmeniä myyriä, päästäisiä tai tiaisia. Leutoina ja vetisinä talvina pakastettu pahan päivän vara ei kuitenkaan säily, vaan mätänee ja jää syömättä.

Viirupöllö ja lapinpöllö puolustavat pesiään erittäin ärhäkkäästi. Jos alkukesällä metsässä liikkuessasi kuulet viirupöllön kimeän varoitusäänen tai satut näkemään emolinnun, ole varuillasi, äläkä lähde etsimään pesää, sillä poikasaikaan viirupöllö voi olla vaarallinen tunkeilijaa kohtaan.

Huuhkaja: Kim Kuntze

Huuhkajalla on hehkuva, tulinen katse. Pöllöistämme suurimman soidinääni on kumea ja kantava huu-uu. Vanha kansa onkin käyttänyt linnusta nimiä hyypiä, hyypiö, hauppo, huuppo, huhka ja huhkainen. Kuva: Kim Kuntze

Euroopan suurin pöllö huuhkaja (Bubo bubo) on kotkia pienempi, mutta Suomessa tavattavia haukkoja suurempi. Sen siipiväli voi olla 140–170 senttiä.

Vanhojen kallioisten havumetsien ja saariston asukki on sopeutunut myös kaupunkimaisempaan ympäristöön, kaatopaikkojen liepeille ja jopa keskelle ihmisasutusta. Useissa Euroopan suurkaupungeissa on tavattu kaupunkihuuhkajia. Helsingin cityhuuhkajista tunnetuin on Olympiastadionilla suurta julkisuutta saanut Bubi.

Huuhkaja rauhoitettiin täydellisesti 1983, mutta sitä ennen se joutui kokemaan kovia. Ison linnun pahimpia vihollisia olivat ihmisen rakennustoiminta sekä riistanhoidon nimissä erheelliseen tietoon perustunut vaino, säälimättömine metsästystapoineen. Huuhkajasta maksettiin 1950-luvun alkuun asti jopa tapporahaa.

Tulinen hehkuva katse ja kammottavana pidetty, valittava soidinääni saivat vanhan kansan pitämään huuhkajaa paholaisen lintuna, näin sekä koti-Suomessa että muuallakin lajin levinneisyysalueilla.

Vaikka monet kansat ovat nähneet ja kuulleet huuhkajassa pahan enteitä, Japanissa ainut ovat kunnioittaneet sitä jumalallisena olentona, joka tahtoo ihmiselle pelkkää hyvää. Ainuille huuhkaja tarkoittaa jumalan sanansaattajaa. Keski-Aasian Altai- ja Sajanvuorten seuduilla shamaanin puku on jäljitellyt huuhkajan ulkomuotoa.

Helmipöllö puputti jänölle nimen

Suomalaisessa kansanperinteessä on ”tiedetty” tai uskottu pöllöistä yhtä ja toista.

Sortavalassa arveltiin, että huuhkaja on muuttunut linnuksi vanhastapiiasta: ”Kun vanhapiika varttui ikävissään sulhasten tuloa, eikä niitä kuulunut, se rupesi huhuilemaan herättääkseen sulhasten huomiota. Silloin vanhapiika muuttui isoksi, harmaaksi linnuksi. Kun vanha kansa kuuli huuhkajan huutaman, sanoivat: Taas vanhapiika huutaa sulhasii!”

”Jos huuhkaja tulee asuttuun kylään huutamaan, se tietää veritöitä ja kuolemaa.” (Nilsiä)

”Jos huuhkaja myöhään ehtoolla humahuttelee, tulee lumipyry.” (Tyrvää)

”Huuhkaja on paha lintu. Se kyllä pian iskee kyntensä pikkulapsiin ja nokkii silmät päästä.” (Artjärvi)

Alavudella tiedettiin, kuinka jänöjussi sai pupu-nimensä helmipöllön eli tarhapöllön mukaan:

”Tarhapöllö laulaa puputtaa, jotta pupu-pupu-pupu-pupu, ja koska se usein oleilee samoilla paikoilla kuin jänis, niin sen pelehtiminen on pantu jäniksen tiliin, ja siitä on saatu jänikselle nimikin.”

Kiwirautiasta ja pissihaukasta hiiripöllöksi

Vuosisatojen aikana monia pöllölajeja on kutsuttu toisin kuin nykysuomessa ja nykyaikaisessa lintutieteessä. Lajinmääritys oli eri tasolla kuin nyt, ja entisajan ihminen nimesi siivekkäitä niiden ominaisuuksien tai tapojen mukaan.

Lintujen nimiä tutkineen professori, kielitieteilijä Kaisa Häkkisen mukaan huuhkaja on ollut muun muassa hyypiä, hyypiö, hauppo, huuppo, huhka ja huhkainen. Tunturipöllöstä on puhuttu hiiriäishaukkana ja hiirenhaukkana, yökkönä ja yökkösenä, sotapöllönä ja jänishaukkana.

Vuoden 1642 Bibliassa hiiripöllö oli kiwirautia. Sittemmin sitä on nimitetty pulliaishaukaksi, mäkihyypiöksi, haukkapöllöksi, hiiriäispöllöksi ja pissihaukaksi. Elias Lönnrot ehdotti nimeksi tarhapöllöä, yölipakkaa tai yöleilakkaa, pökköä, hyypiää ja hyytiää.

Tarhapöllönä on Suomessa pidetty sekä varpuspöllöä, lehtopöllöä että helmipöllöä. Yökkö, parvipöllö, yökkönen, kissapöllö, yöhaukka ja yöpöllö ovat muita lehtopöllöstä käytettyjä nimiä.

Sarvipöllö on ollut mettäpöllö, huhka ja huhkainen, suopöllö puolestaan lyhykorwa-mettäpöllö, lyhytsarvinen pöllö, pumpuhaukka ja suohaukka.

Öinen seikkailu odottaa

Pöllöjen äänet vaihtelevat kumeasta huhuilusta kimeään kirkunaan. Oletko koskaan retkeillyt kuuntelemassa niitä?

Jos elämys on vielä kokematta, nyt on aika valmistautua jännittävään seikkailuun.

Tampereelta voi lähteä idän tai pohjoisen suuntaan, rauhallisille metsän ja peltojen kirjomille kulmille esimerkiksi Teiskoon ja Orivedelle. Kuuntelun kannalta hiljaiset maaseutualueet ovat parempia kuin vilkasliikenteisten teiden halkomat seudut.

– Pöllöretkelle kannattaa lähteä heti auringon laskiessa, sillä varpuspöllö viheltelee aktiivisimmin hämärässä. Illan pimetessä aloittaa huuhkaja, ja muut pöllöt vasta pimeän kokonaan laskeuduttua: esimerkiksi viirupöllö haukkuu vasta täysin pimeässä. Usein myös aamuyö on antoisaa aikaa, tietää kokenut lintuharrastaja Kim Kuntze.

Pöllöretkeilyn sesonki alkaa yleensä helmikuussa. Paras ajankohta vaihtelee jonkin verran lajin, paikan sekä talven kylmyyden tai leutouden mukaan.

– Itselläni on ollut huippuretkiä sekä helmi-, maalis- että huhtikuussa, Kuntze sanoo.

Matkalla kannattaa pysähdellä noin kilometrin välein. Hyvä paikka on esimerkiksi hakkuun tai pellon reuna, koska silloin pöllöjä kuuluu isommalta alalta kuin keskellä tiheää metsää.

Ellet itse tunne lintuja, pyydä joku harrastaja mukaasi tai osallistu lintuyhdistyksen järjestämälle, opastetulle retkelle.

Pirjo Silveri 

• Tutustu pöllöjen ääniin:

• Jos kumeaa huhuilua tai kimakkaa kirkunaa kuuluu, lähetä havaintosi. Näin tuet tiedoillasi luonnonsuojelua ja pöllöjen kannanseurantaa. 

Kirjallisuutta:

Häkkinen: Linnun nimi, Teos 2011

Järvinen: Linnut liitävi sanoja, Otava 1991

Järvinen (toim.): Pieni lintukirja. Suomalaista kansanperinnettä. SKS 2005

Koskimies–Varesvuo: Tiesitkö tämän linnuista? Tammi 2012

Kosonen, Rintamäki, Seppälä, Geiger: Pirkanmaan linnusto, Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys 2016

Laine: Suomalainen lintuopas, WSOY 1991

Lempiäinen: Katsokaa taivaan lintuja, Kirjapaja 1982

Stott: Linnut opettajamme, Uusi tie 2007

Väisänen: Mitä symbolit kertovat, Kirjapaja 2015

Väisänen: Kristilliset symbolit, Kirjapaja 2011