Katsokaa taivaan lintuja
Viiriäinen, piileskelevä pallero
Oletko nähnyt Suomen luonnossa viiriäisen, Vanhan testamentin kertomuksesta tutun kanalinnun? Onnittelut, jos vastaat myöntävästi, sillä kaikki aktiiviset lintuharrastajatkaan eivät ole saaneet sitä näkökenttäänsä. Sen sijaan moni on onnistunut pelloilla tai jokilaaksojen laidunniityillä tavoittamaan korviinsa viiriäiskoiraan rytmikästä huittailua. Soidinäänen PYT-py-PYT kuuleminen vaatii yleensä öistä retkeilyä, sillä laji kuuluu alkukesän yölaulajiin.
Kauttaaltaan viiruinen
Yleisväritykseltään hiekanruskea viiriäinen (Coturnix coturnix) on kauttaaltaan vaaleaviiruinen. Pää on silmiinpistävän juovikas, koiraalla on musta kurkkutäplä. Palleromainen, kottaraisen kokoinen lintu näyttää lähes pyrstöttömältä.
Peltopyiden ja fasaanien sukulainen on meillä harvinainen pesimälintu, mutta Raamatun syntyseudulla, laajoilla alueilla Aasiassa, Afrikassa ja Euroopassa se on yleinen.
Viiriäinen syö hyönteisiä, etanoita, kotiloita ja matoja, siemeniä, ruohon versoja ja muita kasvinosia.
Suomessa lajin esiintyminen 1800-luvulta nykyhetkeen on vaihdellut voimakkaasti. Pikkuinen kanalintu viihtyy maatalousympäristössä, vilja- ja heinäpelloilla, apilanurmilla ja viherkesannoilla. Se suosii kuivia, lämpimiä ja suojaisia alueita ja pysyttelee etäällä puista, pensaikoista ja avomaalta.
Maataloustuotannon tehostuminen on vaikuttanut lajin taantumiseen niin meillä kuin muualla Euroopassa. Viiriäiselle sopivia nurmia ja viljelemättömiä peltoja on entistä harvemmassa. Lisäksi torjunta-aineiden käyttö on vähentänyt ravinnoksi soveltuvien hyönteisten sekä rikkakasvien siementen määrää.
Kymmenen, sata – tai enemmän
Vaikka linnuista tiedetään nykyään paljon ja hyvinkin tarkasti, Suomen viiriäiskanta tunnetaan erittäin huonosti. Viiriäinen on Suomessa harvinainen pesimälintu, joka saapuu toukokuun loppupuolella tai kesäkuussa. Vuosikymmeniin pesintää ei ole meillä varmistettu.
Viiriäinen viihtyy yksinomaan maassa. Se on taitava piileskelijä, ja pesän löytäminen maasta, korkean heinikon suojasta on tavattoman vaikeaa.
Pariskuntia saattaa kuitenkin olla vähintään kymmeniä. Kannanarvioksi on esitetty 10–100 paria, mutta luvut voivat olla roimasti alakanttiin.
Joka tapauksessa viiriäinen kuuluu Suomen pesimälinnustoon, uhanalaisuusarviossa se on luokiteltu vaarantuneeksi (2015).
Kanalinnuksi viiriäinen on poikkeuksellisesti muuttolintu. Euroopan viiriäiset talvehtivat Afrikassa. Ne matkaavat suurissa parvissa, lentävät yleensä yöllä ja taittavat muuttomatkansa pienempinä osuuksina. Siipien rakenne mahdollistaa nopean lennon, mutta ei yhtä kyytiä kovin pitkää matkaa.
Uskontotunneilta tuttu laji
Jos viiriäisen sattuisi luonnossa silmätysten kohtaamaan, harva suomalainen taitaisi sitä tunnistaa. Silti lintu on nimenä tuttu kouluaikojen uskontotunneilta.
Vanha testamentti kertoo Israelin kansan vaivalloisesta matkasta Egyptin orjuudesta luvattuun maahan. Nälkäiset vaeltajat napisevat johtajilleen, kuinka he kuolevat erämaahan. Raamatun kertomuksen mukaan Jumala puuttuu peliin ja käskee Mooseksen ilmoittaa nurisevalle joukolle, että iltahämärässä on tiedossa yltäkyllin lihaa ja leipää.
Herran lupaus pitää: illalla viiriäisparvet peittävät leirin ja ihmiset saavat lihaa syödäkseen. Aamulla tienoot peitti ylhäisen Isän lähettämä leipä, manna:
”Illalla lensi leiriin viiriäisiä niin paljon, että ne peittivät sen kokonaan. Aamulla oli maassa leirin ympärillä runsaasti kastetta, ja kun kaste oli haihtunut, oli autiomaassa jotakin hienoa ja rapeaa, ohutta kuin kuura maan pinnalla. Tämän nähdessään israelilaiset kyselivät toisiltaan: ”Mitä tämä on?” He eivät näet tienneet, mitä se oli. Mooses sanoi heille: ”Se on leipää, jonka Herra on antanut teille ruoaksi.” (2. Moos. 16:13–16)
Monissa maissa viiriäistä metsästetään syötäväksi, esimerkiksi eteläisessä Euroopassa muuttoreitillä pyynti on ollut ankaraa.
Viiriäisiä myös kasvatetaan tuotantoeläimenä kanojen tapaan, koska niiden munia pidetään suurena herkkuna. Tarhatut viiriäiset ovat usein aasialaista alkuperää ja eri lajia kuin luonnonvaraiset linnut. Alun perin jalostaminen ja tarhaaminen levisivät Japanista muualle. Suomessakin viiriäisen munia tuotettiin jo 1960-luvulla kaupallisiin tarkoituksiin.
Gastronomisessa tehtävässä pikkuruiset munat tuovat joihinkin annoksiin esteettisen edun: ne ovat kauniita koristeita lautasella.
Somia, peukalonpään kokoisia ja hienostuneen makuisia munia saa nykyisin isoista marketeista ympäri vuoden. Niitä voi käyttää ruoanlaitossa ja leivonnassa kananmunan tavoin.
Ravintosisällöltään viiriäisenmunat ovat jopa kananmunaa rikkaampia, esimerkiksi rautaa ja B-vitamiinia niissä on moninkertaisesti enemmän.
”Herra levitti pilven heidän verhokseen ja pani tulen valaisemaan yötä. He pyysivät ruokaa, ja hän lähetti viiriäisiä ja ravitsi heidät taivaan leivällä. Hän avasi kallion, ja siitä kumpusi vettä, vesi juoksi virtanaan pitkin kuivaa maata.” (Ps 105:39–41)
Antiikin kreikkalaiset vieroksuivat viiriäisen syömistä, koska linnun uskottiin käyttävän myrkyllisiä kasveja ravinnokseen. Siitä sitten pääteltiin, että lihakin on ihmiselle vaarallista nautittavaksi.
Kristillisessä symboliikassa viiriäistä ei juuri ole käytetty. Sen sijaan vanhat kiinalaiset pitivät sitä vastakkaisten voimien Jinin ja Jangin vertauskuvana, ja uskoivat maailmanjärjestyksen tarvitsevan molempia. Harmonia säilyy, jos voimat vaikuttavat oikeassa suhteessa, toisiaan täydentäen.
Kristitylle maa ja taivas ovat Jumalan, mutta kiinalaisessa näkemyksessä on puolensa. Ajatus luonnon tasapainosta on tärkeä – ja jos mahdollista entistä ajankohtaisempi. Elämän tulevaisuus maapallolla on vaakalaudalla, kun ihminen on leikkinyt kaikkivaltiasta ja välittänyt liian vähän luonnosta ja huolehtinut huonosti koko luomakunnasta.
Raamatussa mainitut viiriäiskohdat kertovat sekä Jumalan huolenpidosta että määräysvallasta. Hänen käskystään linnut lentävät ja tuuli puhaltaa. Herra ei katsonut hyvällä israelilaisten ahneutta, kun nämä lihattoman kauden jälkeen rupesivat erämaassa ahnehtimaan lintupaisteja.
”Sitten nousi Herran lähettämä tuuli. Se ajoi mereltä päin viiriäisiä ja painoi niitä leiriin sellaiset määrät, että niitä oli maassa kahden kyynärän paksuisena kerroksena, joka ulottui päivänmatkan verran leiristä joka suuntaan. Israelilaiset ryhtyivät kokoamaan viiriäisiä ja keräsivät niitä koko päivän ja yön ja koko seuraavankin päivän, ja vähitenkin kerännyt sai niitä kymmenen homer-mittaa.” (4. Moos. 11. 31–32)
Kirjallisuutta:
- Häkkinen: Linnun nimi, Teos 2011
- Järvinen: Linnut liitävi sanoja, Otava 1991
- Järvinen (toim.): Pieni lintukirja. Suomalaista
kansanperinnettä. SKS 2005
- Koskimies-Varesvuo: Tiesitkö tämän linnuista? Tammi 2012
- Kosonen, Rintamäki, Seppälä, Geiger: Pirkanmaan linnusto,
Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys 2016
- Laine: Suomalainen lintuopas, WSOY 1991
- Lempiäinen: Katsokaa taivaan lintuja, Kirjapaja 1982
- Stott: Linnut opettajamme, Uusi tie 2007
- Väisänen: Mitä symbolit kertovat, Kirjapaja 2015
- Väisänen: Kristilliset symbolit, Kirjapaja 2011
Palaa otsikoihin | 1 Kommentti | Kommentoi