Hyvää yötä, juhlariemua!

Jo toisella vuosisadalla seurakunta valvoi jumalanpalveluksessa koko pääsiäisyön. Jeesuksen toista tulemista odoteltiin samaan tapaan kuin Jumala oli vapauttanut israelilaiset Egyptin orjuudesta.

Ehtoollista vietettiin auringonnousun aikaan. Aurinko on ylösnousseen Kristuksen vertauskuva, auringonnousu symboloi kuolleista nousemista. Pimeään pääsiäisyöhön sytytettävät kynttilät viittaavat yhä kuoleman pimeyden väistymiseen.

Varhaisten kristittyjen pääsiäisjuhlinta laajeni melko pian sisältämään pitkäperjantain ja kiirastorstain palvelukset. Edelleen ne muodostavat kolmen juhlan yhtenäisen kokonaisuuden.

Ortodoksit ovat perinteisesti kokoontuneet pääsiäisyön messuun. Ikivanha kristillinen tapa on 2000-luvulla yleistynyt myös luterilaisissa seurakunnissa. Monet kirkot täyttyvät, kun ihmiset haluavat kokea elämyksellisen, liturgisesti rikkaan jumalanpalveluksen.

Peruste riemulliseen, öiseen juhlimiseen avautuu suoraan päivän aiheesta ja sisällöstä. Raamatussa ylösnousemuksen ensimmäisiä todistajia ovat aamusella haudalle tulleet naiset, joten Jeesuksen on täytynyt herätä kuolleista joko yöllä tai ani varhain aamulla. 

Kaikilla aisteilla

Pääsiäisyön messussa tyhjän haudan ihme tuodaan esiin vahvalla symboliikalla:

Saavut kirkkoon, kun lankalauantai on myöhäillassa. Ovella saat käteesi rukouskynttilän. Asetut penkkiin käytävän puolelle, siitä on hyvä näköyhteys riisutulle alttarille. On pimeää, kuin haudassa.

Kuuntelet Vanhan testamentin lukukappaleita, joissa käydään läpi luomiskertomus, vedenpaisumus, Israelin kansan vapautuminen Egyptin orjuudesta. Nämä tapahtumat ovat esikuvia ylösnousemuksen salaisuudelle: uusi luominen, synnin hukkuminen, vapautuminen synnin orjuudesta.

Kirkkosalin pimeyteen syttyy pääsiäiskynttilä, Kristuksen kynttilä. Kuolema on voitettu! Kristus nousi kuolleista! Seurakuntalaisille jaetaan tulta rukouskynttilöihin.

Valo laajenee, maailma kirkastuu. Myös sähkövalot napsautetaan päälle. Alttari puetaan ja sinne takaisin tuodut alttarikynttilät sytytetään. Taas on aika täysillä ylistää ja laulaa kunniaa, joka paastonaikana oli pitkään poissa jumalanpalveluksesta.

Messu huipentuu ehtoolliseen. ”…sinun puolestasi vuodatettu”. Ylösnoussut Vapahtaja itse saapuu käsin kosketeltavasti seurakuntansa keskelle.

Kasteessa meidät on liitetty Kristuksen ruumiiseen. Siksi olemme osallisia myös hänen kuolemastaan – ja ylösnousemuksestaan. Koska Jeesus on herätetty, samoin heräämme me.

Jälleennäkemisen ihana toivo ei ole vain lohdullinen hautajaisfraasi, vaan odotusta, jolla on kohde ja sisältö: pääsemme kerran kotiin ja kohtaamme siellä edeltä menneet rakkaat läheiset.

Kasteen muistaminen ei ole vain menneen palauttamista mieleen, vaan pääsiäisyönä seurakunta uudistaa yhdessä kastelupauksensa, sanoutuu irti kaikista pimeyden voimista ja sitoutuu seuraamaan Kristusta.

Varaslähtö juhlaan?

Eikö lauantain puolella alkava pääsiäisjumalanpalvelus ole varaslähtö juhlaan? Ei, sillä vuorokauden vaihtuminen on sopimuskysymys.

Vuonna 1884 International Meridian Conference hyväksyi esityksen, jonka mukaan 24 tunnin päivä vaihtuu keskiyöllä. Siihen suomalaiset ovat tottuneet, mutta toisinkin voi olla. Esimerkiksi islamilaisessa ja juutalaisessa uskonnollisessa kalenterissa vuorokausi alkaa auringon laskusta. Samoin varhaiskristillisen laskutavan mukaan sunnuntai alkoi lauantai-iltana.

Aikakäsitys selittää myös sitä, miksi Jeesus piti saada perjantai-iltapäivällä varhain alas ristiltä. Sapatti oli alkamassa ja kuolemaantuomitut piti Jerusalemissa ottaa alas ennen sitä.

Viikonpäivien järjestyksen nimeäminen on niin ikään historiassa elänyt, ja käytäntö muovautunut muista kuin uskonnollisista syistä. Sunnuntain siirtyminen viikon viimeiseksi päiväksi kalentereissa on standardoitu lähinnä Euroopassa ja sekin vasta 1900-luvun jälkipuoliskolla. Suomessa tapaa on käytetty vuodesta 1973.

Juutalaisille viikon viimeinen päivä lauantai oli – ja on yhä – lepopäivä. Jeesuksen ylösnousemus tapahtui sapatin jälkeisenä päivänä eli sunnuntaina. Siksi sitä on pidetty viikon ensimmäisenä päivänä, pyhäpäivänä, joka on koko kirkkovuoden perusyksikkö. Kristitylle jokainen sunnuntai on pieni pääsiäinen.

Moderni ihminen puhuu mielellään viikonlopusta, ja tarkoittaa arjen ja työviikon päätteeksi saatavaa riittävän yhtenäisen levon jaksoa. Nimitys viikonvaihde on tavallaan ”kristillisempi”, sillä se korostaa paremmin sunnuntain roolia viikon ensimmäisenä päivänä.

Pääsiäisen mysteeriä voi ajatella myös niin, että sunnuntai on vanhan luomisen ensimmäinen päivä ja samalla ikään kuin 8. päivä, uuden luomisen päivä.

Sapattiin liittyvän levon siirtyminen sunnuntaille sisältää ajatuksen, kuinka Kristus on myös sapatin herra. Ylösnousemus tavallaan lykkää suuren juhlan sunnuntaihin, vaikkei päivien numerointi muutu.

Juutalainen kytkee sapatin vahvasti luomiskertomukseen. Kristitylle mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että Jeesus makasi haudassa juuri sapattina eli samana päivänä, jolloin Jumala lepäsi luomiskertomuksessa. 

Oikea ajankohta 

Pääsiäisen ajankohdasta varhaisessa kirkossa ei ollut täyttä yksimielisyyttä. Nikean kirkolliskokous linjasi vuonna 325, että pääsiäissunnuntaita vietetään kevätpäiväntasauksen jälkeisen täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina. Se tarkoittaa, että juhla on aikaisintaan 22. maalikuuta ja myöhäisimmillään 25. huhtikuuta. Tänä vuonna ensimmäinen pääsiäispäivä on 5. huhtikuuta.

Muista kristityistä poiketen juliaanista ajanlaskua noudattavat ortodoksit juhlivat pääsiäistä eri aikaan. Poikkeuksen tekee Suomen ortodoksinen kirkko, joka viettää pääsiäistä lännen kirkkojen tapaan gregoriaanisen kalenterin mukaan.