Jeesuksen monta syntymäpäivää

Juutalaisille viikon viimeinen päivä on lepopäivä, sapatti. Evankeliumit määrittävät Jeesuksen ylösnousemuksen sapatin jälkeiseen päivään. Siksi varhaiset seuraajat rupesivat kokoontumaan yhteiselle aterialle viikon ensimmäisenä päivänä. Tapa on jatkunut katkeamatta 2000 vuotta, kristitylle jokainen sunnuntai on pieni pääsiäinen.

Omaksi isoksi juhlakseen pääsiäinen muotoutui vuoteen 250 mennessä. Ihmiset, jotka halusivat kääntyä kristinuskoon, saivat ensin opetusta, ja menivät sen jälkeen ohjaajiensa johdattamina kasteelle. Näitä tilaisuuksia järjestettiin juuri pääsiäisenä.

Jo aiemmin juutalaiset olivat juhlineet pääsiäistä Egyptin orjuudesta vapautumisen muistoksi. Juutalaiskristityillä rinnalle nousi toinenkin merkitys, Jeesuksen tuoma vapautus synnistä.

Pääsiäistä, helluntaita ja loppiaista kristityt juhlivat paljon ennen kuin nykysisältöistä joulua, joka oli varhaiselle keskiajalle saakka loppiaisen varjossa. Loppiaista (kreik. epifania = taivaallinen ilmestys) suuri osa kristikuntaa viettää tammikuun kuudentena. Silloin on muistettu Jumalan ihmiseksi syntymistä ja Jeesuksen kastetta. Myöhemmin pyhästä tuli läntisessä kristillisyydessä itämaan tietäjien päivä.

Loppiaistraditiossa viisaat miehet osasivat lukea vanhoja kirjoituksia ja etsiä vastasyntynyttä kuningasta. He suunnistivat taivaalla näkyneen tähden avulla ja löysivät Beetlehemistä Jeesuksen. Tietäjien määrää saati nimiä ei Raamatussa mainita. Legendan mukaan heitä oli kolme, ja heidän nimensä olivat Melkior, Kaspar ja Balthasar. Eri-ikäisiä miehiä pidettiin kuninkaina, jotka hallitsivat silloin tunnettuja maanosia Eurooppaa, Aasiaa ja Afrikkaa.

Maalliset hallitsijat kalliine lahjoineen tulivat kunnioittamaan Kristusta kuninkaana. He olivat pakanoita, joten Jeesus-lapsen luona eriuskoiset kohtasivat hyvässä hengessä. Tietäjiä pidetäänkin ensimmäisinä lähetystyöntekijöinä, ja loppiainen muistuttaa kirkon lähetystehtävästä. Jeesus on valo kaikille maailman kansoille.

Itämaan tietäjien matka jatkuu yhä: kolme kuningasta ei esiinny sattumalta Ruotsin valtakunnan vaakunassa.

Joulun kehittymistä omaksi juhlakseen jarrutti vastustus kristittyjen keskuudessa. Jotkut pitivät vääränä juhlia Jeesuksen syntymäpäivää samaan tapaan kuin kunnioitettiin pakanajumalia, faaraoita tai Herodesta. Keskinäistä kiistaa oli myös opillisista kysymyksistä, kävihän joulun juhlasisällössä vahvasti ilmi Kristuksen ihmisyys ja jumaluus.

Jeesuksen syntymäpäivää on paljon spekuloitu. Mestarin merkkipäiväksi on aikojen saatossa ehdotettu muitakin kuin meille tuttu joulupäivä, muun muassa 2. tammikuuta, 18. huhtikuuta, 20. toukokuuta ja 17. marraskuuta.

Toisella vuosisadalla elänyt kirkkoisä Irenaeus esitti Jeesuksen sikiämisen tapahtuneen 25. maaliskuuta (Marian ilmestyspäivä), laski siitä 9 kuukautta eteenpäin ja sai syntymäpäiväksi 25.12. Lännen kirkossa eletään näin, idän kirkot päätyivät laskutoimituksessaan tammikuun kuudenteen.

Jo antiikin aikaan ajateltiin suurmiesten kuolinpäivän olevan sama kuin heidän alkunsa, joten Jeesuksen kuolinpäivä 25.3. saatettiin nähdä hänen sikiämisen päivänään.

Nykyisen joulumme aikaan muinaiset roomalaiset viettivät voittamattoman auringon juhlaa. Kristittyjä on syytetty perinteen omimisesta, ja joulun sijoittamisesta vanhan pakanallisen juhlan paikalle. Kaksi tarinaa yhdistyy kuitenkin luontevasti. Talvipäivänseisauksen aikaan valo alkaa päivittäin lisääntyä, ja siinä on vahva vertauskuva Jeesuksen syntymälle. Kristittyjen voittamaton aurinko on Kristus.

Pirjo Silveri

Kirjallisuutta:

• Juhani Rekola: Ilo pimeydessä. Beetlehem on kaikkialla. Ruusumaanantaista pääsiäisaamuun. Kirjapaja, 2013
• Reijo Ylimys: Pyhän vuoden pyhät. Johnny Kniga, 2003

Onko joulu sittenkin kristillinen juhla? Yksi näkökulma teemaan:

http://www.areiopagi.fi/2013/12/onko-joulu-sittenkin-alunperin-kristillinen-juhla/