Laskiaispullan päälle paasto

Trendikkäät dieetit ja erilaiset erityisruokavaliot ovat nykyään suosittuja ja yleisiä. Maallisista tavoista poiketen kristillinen paasto ei ole itsetarkoitus, vaan tavoitteena on lähentyminen Kristukseen. Se ei ole vaatimus tai päämäärä, vaan väline ja mahdollisuus.

Paasto johdattaa hiljentymiseen, mietiskelyyn, rukoukseen. Sen avulla voi arvioida omaa elämäänsä uudessa valossa. Kun luopuu ympärillään olevasta turhasta, huomaa, että lopulta niin vähän on tarpeellista. Turha voi olla aineellista tai aineetonta, syötävää tai ei-syötävää. Parhaimmillaan keskittymiskyky paranee, itsehillintä kasvaa, ja esimerkiksi ilkeä sana jää sanomatta.

Rukousta, katumusta

Evankeliumissa Jeesusta syytetään, kun hänen opetuslapsensa eivät pidä juutalaisia paastoja. Jeesus vastaa, etteivät häävieraat paastoa, kun ylkä on heidän kanssaan, vaan vasta, kun hänet on otettu pois (Matt.9:14–15, Luuk.5:33–35).

Toteamus on ymmärretty niin, että Jeesuksen taivaaseen ottamisen jälkeen kristitytkin paastoavat, ja mestari itse antaa siihen myös ohjeita (Matt.6:16–18).

Ensimmäisiä meidän aikoihimme säilyneitä, Raamatun ulkopuolisia paasto-ohjeita tarjoaa varhaiskristillinen kirjoitus Didakhe (Kahdentoista apostolin opetus). Se kehotti rukoilemaan kolmesti päivässä Herran rukouksen (Isä meidän) ja paastoamaan kahdesti viikossa, keskiviikkoisin ja perjantaisin, mutta ei maanantaina ja torstaina ”kuten tekopyhät”. Tällä viitataan mitä ilmeisimmin juutalaisiin.

Tavanomaisen paastosäännön mukaan ainoan päivittäisen aterian sai syödä vasta illalla, liha ja viini olivat kiellettyjä.

Kun raskaat ruoat eivät sumenna mieltä, rukoileminen helpottuu. Paasto kytkeytyy myös katumukseen, koska siinä luovutaan muista elämän asioista ja pyritään tekemään tilaa Herralle. Ruoka vaikuttaa kokonaisvaltaisesti ihmiseen: kun syö vähemmän, sen tuntee ruumiissaan ja paremmin muistaa paastonsa.

Monet erämaaisät pitivät mahan ja pelastuksen yhteyttä vahvana. He uskoivat, että kieltämällä itseltään ruokaa – etenkin herkut – taistelee parhaiten kiusaajaa vastaan, ja saa ruumiinsa Kristukselle alamaiseksi. Tiesipä joku, että nimenomaan leivonnaiset ovat johtaneet monia kristittyjä kadotuksen tielle!

Pääsiäinen, joulu – ja perjantai

Paasto rukouksena ja valmistautumisena on kautta kristinuskon historian liittynyt etenkin pääsiäisen edelle. Kaikkein tiukin paasto ajoittui hiljaiselle viikolle, pitkäperjantaihin ja lauantaihin ennen pääsiäissunnuntaita.

Didakhe ohjeisti, että kastettavan ja kastajan tulee paastota kaksi päivää ennen kastetta. Myöhemmin paasto liitettiin myös pääsiäisjuhlaan valmistautumiseen, koska suurin osa kasteista tapahtui juuri tuolloin. Vähitellen paasto laajeni koko seurakuntaa koskevaksi, ja lopulta se kesti 40 päivää. Sunnuntait olivat poikkeuksia. Ylösnousemuksen juhlapäivänä ei koskaan paastota – ja ehtoollisessahan Jeesus on läsnä seurakuntansa keskellä.

Vuodessa oli muitakin, pienempiä paastoja, muun muassa lihan syöminen oli kiellettyä (abstinenssi) jokaisena perjantaina.

Joulua edeltänyt paasto on perua 400-luvulta, ja lähtöisin Ranskasta. Muualle länteen tapa levisi myöhemmin. Jo muutaman vuosisadan kuluttua varsinainen paasto korvattiin pidättäytymisellä lihasta. Adventtipaastoon kristityillä ei kuitenkaan ole pitkiin aikoihin ollut yhtenäistä käytäntöä.

Perinne elää ruokalistassa

Keskiajalla paastosäädökset muuttuivat. Päivän ruoka-annos siirtyi ensin iltapäivään, myöhemmin keskipäivään, ja samalla iltapala tuli yleiseksi. Katolisessa kirkossa annoksiin lisättiin aamupala 1800-luvulla, ja lihasta luopuminen rajoitettiin 1900-luvulla koskemaan vain perjantaita ja lauantaita paastonaikana. Paikallisia eroja silti säilyi.

Lihaan liittyvä perjantaiabstinenssi on katolisessa kirkossa paikoin muuttanut muotoaan, Se ei enää velvoita kaikkia, ja se voi luonteeltaan olla muutakin kuin luopumista lihasta, esimerkiksi ajan antamista enemmän perheelle.

Uskonpuhdistus höllensi aiempia sääntöjä. Luterilaisessa maailmassa monet vuotuiset paastoamistavat kuitenkin pysyivät pitkään samanlaisina. Samalla muistuteltiin, ettei näillä teoilla saavuta autuutta ”vaan yksin Kristuksen tähden”. Reformaatioajan polemiikki vaikutti kaikessa, vaikka keskiajalla ihmisen omaa kilvoitusta painotettiin ehkä liikaakin.

Suomessa vanha paastoperinne elää yhä esimerkiksi koulujen ruokalistoissa, torstai on hernerokkapäivä ennen perjantain kalapäivää.

Jumalanpalveluselämässä pääsiäistä edeltävä paastonaika näkyy liturgiassa kunnian vähittäisenä katoamisena ja kulkemisena kohti pitkäperjantaita, jolloin tavattiin riisua alttari kokonaan Kristuksen alentumisen muistamiseksi. Meillä mustaan pukeminen symboloi tätä samaa.

Ei paastoa paaston vuoksi

Ensimmäisten vuosisatojen erämaaisät ohjeistivat, että jos paastonaikana luoksesi saapuu matkalainen, keskeytä paastosi ja kestitse vierasta. Vastaavasti toisinpäin eli jos menet vieraisille toisen luokse ja hän haluaa osoittaa hyvyyttään, älä kieltäydy tarjottavista paastoosi vedoten, vaan nauti ja ota iloiten vastaan.

Tämä muistuttaa paaston kristillisen paaston oikeasta ja perimmäisestä tarkoituksesta. Sen ei pidä muuttua kuolleen kirjaimen noudattamiseksi tai yhdeksi ihmedieetiksi muiden joukossa. Toki etenkin punaisesta lihasta pidättäytyminen ja kalapäivä kerran tai kaksi viikossa on myös meidän aikanamme viisasta jo kansanterveydellisistä syistä.

 

Pirjo Silveri