Teemapyhä vetää luonnon helmaan

Kirkkovuoden nuorilla teemapyhillä ei ole vakiintunutta ajankohtaa, vaan niitä vietetään jonakin seurakunnan valitsemana sunnuntaina helluntain jälkeen.

Luomakunnan sunnuntain tekstit ja rukoukset palauttavat mieleen, kuinka Jumala loi koko maailmankaikkeuden Sanan, Kristuksen, kautta: ”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo.” (Joh. 1:1–4).

Päivän lukukappaleissa on aina myös luomiskertomus ensimmäisestä Mooseksen kirjasta.

Runollinen sana ’luomakunta’ sisältää käsityksen, että joku on aktiivisena toimijana tehnyt maat, meret, kalliot, kasvit, avaruuden, kaiken.

Kristilliseen uskoon kuuluu ajatus luomakunnan pyhyydestä. Luonto itsessään ei ole jumalallinen – tai pyhempi kuin luomakunnan muut osaset, ihminen mukaan lukien – vaan kaiken pyhyyden perusta on Jumala, joka Lutherin ajatuksen mukaan on Luojana läsnä pienimmässäkin puun lehdessä.

Erilaisia käytäntöjä

Monella paikkakunnalla lähdetään luomakunnan sunnuntaina ulos kirkkorakennuksesta. Messuun tai hartauteen kokoonnutaan pihassa, metsässä, puistossa, torilla tai rannalla.

Tapa ei sinänsä ole uusi. Uuden testamentin evankeliumeissa Jeesus julistaa usein muualla kuin taloissa tai rakennuksissa sisällä. Opetuksissaan mestari vielä mielellään viittaa asioihin, joita kuulijat voivat ympärillään havaita: katsokaa kukkia tai taivaan lintuja, laaksoa tai kaupunkia vuorella.

Seurakunnat ovat kehitelleet erilaisia tapoja, tilaisuuksia ja käytäntöjä. Kun teemapyhää on mahdollista viettää toukokuusta lokakuuhun, ajanjaksoon mahtuu kylvö, paras kasvukausi, sadonkorjuu ja vielä luonnon valmistautuminen lepoon.

Keväällä keskeisenä ajatuksena voi olla luonnon herääminen, uusi elämä ja kasvun alku, ja maaseudulla päivän ohjelmaan voidaan sisällyttää kylvöjen siunaus. Jos luomakunnan sunnuntaita – Luojan päivää – vietetään juhannuksen tienoilla, silloin korostuu keskikesän luonnon kauneus ehkä enemmän kuin profeetallinen ääni ekokatastrofin edessä.

Sydänsuven tilaisuudet ovat omiaan houkuttelemaan myös lomalaisia ja mökkiläisiä luonnon helmaan. Syyspuolella painottuu luontevasti sadonkorjuu ja luonnon monipuoliset antimet.

Liturginen väri on luonnollisesti vihreä, arjen väri. Se kuvaa elämän vehreää kasvua ja Jumalan läsnäoloa luomakunnassaan.

”Maa luotiin ensin, ihminen lopuksi. Jospa se onkin todellinen tärkeysjärjestys? Me tarvitsemme maata, mutta maa näyttäisi tulevan paremmin toimeen ilman meitä. Me olemme Luojan kuva, mutta maasta tehtyjä.”

Jaakko Heinimäki, Hilkka Olkinuora: Puhetta pyhästä (Kirkkohallitus, 2010)

Maat ja vedet antimineen ovat arvokkaita, koska ne ovat Luojan käsialaa. Toisaalta luomakunnan sunnuntai muistuttaa vastuusta: seisomme Jumalan maaperällä, olemme vuokraviljelijöitä.

Ihminen ei ole luonnon herra, eikä luomakunta tarkoita pelkkää ympäristöä, vaan ihminen on itse osa sitä. Meidät on asetettu viljelemään ja varjelemaan, ei vain nauttimaan, kuluttamaan ja hyödyntämän luonnonvaroja. Tästä näkökulmasta luomakunnan päivää sopii viettää 365 kertaa vuodessa.

Pelastuksen kannalta ei ole samantekevää, kuinka kristitty elää. Hänet on kutsuttu yksinkertaiseen elämään, jonka keskiössä on Kristus. Kokonaisvaltaista hengellisyyttä ja kohtuullisuutta korostava usko muodostaa vastavoiman ylikorostuneelle kulutuskulttuurille.

Ruoka, juoma, asiat ja esineet ovat Jumalan antamia hyviä lahjoja, mutta niiden ei kuulu täyttää elämää ja syrjäyttää Kristusta. Jos luonto muuttuu välineeksi, riistämme ja kohtelemme sitä huonosti, kärsivät lähimmäiset lähellä ja kaukana. Meillä on tunnettava, missä kulkee raja, sillä se suojelee sekä luontoa että ihmistä itseään.

Luomakunnan nimikkopyhään mahtuu kiitosta ja iloa, mutta myös katumuksen elementtejä, koska ihminen on laiminlyönyt Jumalalta saamaansa tehtävää viljelemisestä ja varjelemisesta. Sen ikäviä seurauksia ovat luonnon tasapainon järkkyminen, saastuminen ja ilmastonmuutos.

”Lupaus maasta on meille ihmisille eloonjäämislupaus. Aineelliset varannot ja luonnon energia on käytettävä yhteisesti ja vastuullisesti, muuten meidät hukka perii. Mutta pyhä lupaus on enemmänkin. Se on luomistyön jatkamista, oman vastuun ottamista, pyhää työtä.”

Jaakko Heinimäki, Hilkka Olkinuora: Puhetta pyhästä (Kirkkohallitus, 2010) 

Yhteisöt yhteisellä asialla

Kirkon työssä ympäristöasioilla on ollut tärkeä asema 1980-luvulta lähtien.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ilmasto-ohjelma ohjaa sekä kirkkoa että jokaista seurakuntalaista kantamaan ekologista vastuuta, etsimään yksinkertaisia elämäntapoja, vähentämään kulutusta ja edistämään luonnon suojelemista.

Ilmasto-ohjelmassa ”Kiitollisuus, kunnioitus, kohtuus” (2008) kiteytyy käsitys siitä, mihin ihmistä kutsutaan.

Myös kansainvälinen kirkkojen yhteisö Luterilainen maailmanliitto pitää kestävää kehitystä yhtenä keskeisenä tavoitteenaan. Se käynnisti Filippiinien viimevuotisen tuhoisan hirmumyrskyn jälkeen paastoamiskampanjan #fastfortheclimate, yhdessä eri uskontojen edustajien kanssa.

Kampanjalla halutaan lisätä tietoisuutta ilmastonmuutoksesta ja tavoitteena on saada sitovat päästörajat COP20-ilmastokokouksessa Pariisissa joulukuussa 2015.

Perhe kirkon esikuvana

Perheen sunnuntaita on luomakunnan sunnuntain tapaan vietetty ensi kertaa 2000-luvulla. Se muistuttaa, kuinka myös perhe on Jumalan lahja, joka perustuu siihen, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Päivän raamatunteksteissä ja rukouksissa nousevat esille perheeseen ja avioliittoon liittyvä Jeesuksen opetus.

Pohdinnassa on lapsen asema perheessä ja seurakunnassa, yhteiskunnassa ja maailmassa samoin kuin sukupolvien välinen vuorovaikutus, joka sekin on tärkeää lapsen tasapainoiselle kehitykselle.

Osaltaan teemapyhä muistuttaa perheestä myös kirkon elämän esikuvana. Kristityt ovat keskenään veljiä ja sisaria, joille kirkko on äiti ja Jumala isä. Uudessa testamentissa seurakuntaa verrataan kotiin ja perheeseen, ja jumalanpalvelus on Jumalan perheväen yhteinen juhla.

Perheen sunnuntaita viettäessään kirkko tunnistaa samalla sen, että monen perhe on rikkoutunut. Silloin kokemukset isästä ja äidistä sekä heidän tavastaan toimia saattavat olla kipeitä, ja kyky ymmärtää Jumala rakastavana isänä ja kirkko toisiaan rakastavien sisarusten perheenä voi olla koeteltu. Silti kirkko pitää kiinni näistä perustavista kuvista ja haluaa edistää eri tavoin perheessäkin särkyneiden parantumista.

Taustalla rukouspäiviä

Luomakunnan sunnuntain ja perheen sunnuntain taustalla on osaltaan rukouspäiväkäytännön muuttuminen.

Suomessa on 1500-luvulta lähtien vietetty valtiovallan määräämiä rukouspäiviä. Niistä päättäminen siirtyi perustuslain uudistamisen seurauksena kirkoille, ja uutta käytäntöä alettiin noudattaa vuoden 2008 alussa.

Aiempien neljän vuotuisen sijaan siirryttiin vain kahteen, kiinteästi sijoittuvaan rukouspäivään. Kristittyjen ykseyden rukouspäivä on 18. tammikuuta ja rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivä 24. lokakuuta.

Entisten toisen ja kolmannen rukouspäivän teemoja yhdistettiin perheen sunnuntaihin ja luomakunnan sunnuntaihin, ja niiden sijoittuminen kalenterissa muuttui vapaammaksi.