Istutuksia Tuomiokirkon kulmilla

Tiedollista aukkoa täyttääkseni hankin jouluksi kirjan Tampereen kaupunkiluonto (2008), tiikeriloikkasin sen kimppuun ja kylläpä sain yllättyä. En muista, olenko aiemmin nauranut ääneen luontokirjaa lukiessani.

Muun hyvän ohella teoksesta löytyy Puistojen parhaimmisto -osio, johon Tampereen kirkkokeitaista ovat päässeet Tammerkosken, Liisan-, Aleksanterin- ja Tuomiokirkonpuistot.

Suoritus on oivallinen, koska valikointi on tehty kaupunkiekologisin kriteerein. Korkeatasoisen arkkitehtuurin ympärillä on siis myös ensiluokkaista taajamaluontoa.

Lindroosien talo koivuineen aivan 1900-luvun alussa. Kuva: Vapriikin kuva-arkisto/ William Lomax. CC BY 4.0

Esimerkiksi Tuomiokirkonpuisto on saanut pisteitä kukkivista puista, eli koristeomenoista ja Satakunnankadun varren syreeneistä, sekä kotimaisten lajien käytöstä: länsilaidassa kasvavat pähkinäpensas ja erityinen ratkaisu, tamminen aita.

Yksi valintaperusteista oli myös se, ”onko valituilla lajeilla jotain kerrottavaa kävijöille”, ja Tuomiokirkolla tällaista ”älykästä puistosuunnittelua” edustaa amerikantuliainen, Suomen suurin hopeavaahtera.

Mutta löytyy puistosta toinenkin istutus, jolla olisi jotain kerrottavaa. Ja kotimainenkin se on.

Tampereen historiasta laajalti kirjoittanut, edellisessäkin Sattumuksessa esiintynyt Kyllikki Helenius nimittäin omistaa Tarinoita Tampereelta -kirjassaan (1991) kokonaisen luvun puiston eteläpuolen koukeroisille koivuille.

Erityinen ulkomuoto johtuu kuulemma siitä, että puut kokivat kovia kirkon rakentamisvaiheessa, yli vuosisata sitten.

Varttuneita yksilöitä siis, ja jos tarinaan on uskominen, tiedetään niiden ikä varsin tarkkaan.

Kerrotaan nimittäin, että koivut on istuttanut tontilla asunut ajuri Jooseppi Lindroos jälkikasvunsa syntymän kunniaksi – yksi per lapsi. Ja koska isäntä ehti eläessään saada kaksi poikaa (Karlin eli Kallen 1891 ja Laurin 1894) sekä tytön (Olgan 1892), pitäisi rykelmässä olla kolme valkokylkistä vanhusta.

Heleniuksen jutussa onkin kuva koivuista, ja Vapriikin tietojen mukaan ne olivat pystyssä vielä 2004.

Paikan päällä käydessäni en kuitenkaan löytänyt enää kuin yhden sopivan ikäiseltä vaikuttavan puun.

Tuomiokirkonpuiston koivuseniori tammikuussa 2025, etualallaan huomattavasti nuorempi lumikökkö. Kuvaaja: Mikko Pollari

Mutta olipahan se vielä sentään!

Voi siis olla, että Lindroosien perheestä on Tuomiokirkolla – ainakin toistaiseksi – elävä muisto. Vielä kun tietäisi, mikä koivuista on jäljellä. Kalle, Olga vai Lauri?

Mikko Pollari

Lähteet:

• Helenius, Kyllikki: Tarinoita Tampereelta (Tampere-Seura 1991)
  
• Ranta, Pertti & Rahkonen, Pekka: Tampereen kaupunkiluonto (Tampere-Seura 2008)