Sattumuksia kirkon kulmilta

Sattumuksia kirkon kulmilta -juttusarjassa tamperelainen historian tutkija Mikko Pollari kertoo Tampereen kirkkojen historiasta kuvien kautta.
4.1.2023

Johanneksen kirkon Johannes

Mikko Pollari 

Tämänkertaiseen Sattumuksia-juttuun sisältyy hämmästyttävä tosielämän yhteensattumus. Mutta ennen kuin päästään siihen, kerron oheisen kuvan tarinan.

Herra Kotka istuu sängyllä ja lukee Tampereen Tuomiokirkko-lehteä.
Herra Kotka selailemassa kotikirjastonsa Tuomiokirkko-teosta, josta hän löytyy sivulta 104. Kuva: Vapriikin kuva-arkisto/ Reino Branthin
Niin kuin Sillan-lukijat toki muistavatkin, viime tammikuun palstan pääosassa olivat Hugo Simberg ja hänen vahamuovailunsa, joista lopulta tuli köynnöksenkantajia Tuomiokirkon lehterin reunukseen.

Sommittelu vahaukoilla oli kuitenkin vasta ensimmäinen vaihe Simbergin työssä: jotta materiaalin saisi herätettyä henkiin, tarvittiin eläviä malleja, ja sellaisina hän käytti paikallisia poikia.

Arvaattekin jo varmaan, että kuvan herrasmies liittyy asiaan. Kyllä, hän on Johannes Kotka, alttarilta katsoen oikeanpuoleisista köynnöksenkantajista kuudennen malli. Tai ainakin yksi heistä – kantajien esikuvina kun saattoi toimia useampiakin poikia. 

Kuva on Aamulehden köynnöksenkantajien malleista kertovasta jutusta, joka ilmestyi jouluaattona 1954. Tuolloin Simbergin maalaustyöstä oli kulunut jo melkein viisi vuosikymmentä, mutta Kotka vaikutti muistavan kohtaamisen taiteilijan kanssa erittäin hyvin. Kokemus lienee siis ollut mieleenpainuva.

Tuomiokirkon lehterin kaiteesta otettu kuva maalauksesta, jossa nuori Johannes kantaa pitkää seppelettä.
Nuori Johannes kuvattuna Tuomiokirkon lehterin kaiteessa. Kuva: Museovirasto, Historian kuvakokoelma. Kuvaaja: Teuvo Kanerva CC BY 4.0
Toisin kuin useat pojat, Kotka – tuolloin vielä sukunimeltään Adler – oli itse hakeutunut malliksi, koska oli kuullut, että ”Keskustorin varrella on muuan valokuvaaja, joka ottaa ilmaiseksi kuvia”.

Tarjous ei noina aikoina ollut aivan jokapäiväinen, joten nuori Johannes päätti pienen mietinnän jälkeen mennä katsomaan pääsisikö linssin eteen.

Reissusta ei kuitenkaan tullut vain pikainen kuvaustuokio, vaan Kotka alkoi käydä mallina Simbergin ateljeessa viikoittain, kaksi tuntia kerrallaan, kaikkiaan 10–12 kertaa.

Ratkaisevaa urakkaan suostumisessa oli hänen mukaansa se, että Simberg maksoi hyvää palkkaa. Kotka teki siis aivan oikeita mallintöitä, eikä vain huvikseen poseerannut!

Tämä ensimmäinen keikka ei sysännyt Kotkaa mallin uralle – elämäntyönsä hän teki konduktöörinä – mutta jotain vaikutusta Kotkan elämänvalintoihin sillä oli. 

Kuorolaulua harrastanut Kotka nimittäin kuului melkein kolme vuosikymmentä nimenomaan Tuomiokirkon kuoroon – ainakin osittain juuri siksi, että hänen kuvansa löytyi sen lehterin kaiteesta.

Onhan se epäilemättä ollut komeaa antaa äänensä soida Tuomiokirkon holvikaarissa ja laulaa samalla vähän nuoremmalle itselleenkin!

Mutta mikä se yhteensattumus oli, jonka alussa mainitsin?

No, minäpä kerron: kävi nimittäin niin, että Kotka-jutun kanssa samalta sivulta silmiini osui myös pikkuruinen uutinen Tampereella ilmestymisensä alkavasta seurakuntien lehdestä, Tampereen Kirkkosanomista – samasta lehdestä, joka myöhemmin muuttaisi nimensä Sillaksi. 

Siis Siltaan juttua kirjoittaessani kaikkien mahdollisten Aamulehtien kaikista mahdollisista sivuista osuin juuri sille, jossa kerrotaan Sillan syntymästä.

Mikähän lienee tällaisenkin sattumuksen todennäköisyys?

Lähteet: Tampereen tuomiokirkon lehterifriisin mallit ovat jo ikämiehiä. Aamulehti 24.12.1954; Kivinen, Paula: Tampereen Tuomiokirkko (WSOY, 1986).



Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja