Kallion kirkko?

Sain vihiä asiasta Kyllikki Heleniuksen Wilhelm von Nottbeck ja Finlayson -kirjasta, jonka mukaan ”puusta vai kivestä” -debatti teki 1860-luvulla paluun: kaupunkilaiset pohtivat pitäisikö Vanha kirkko purkaa ja rakentaa kivinen temppeli sen tilalle.

Finlaysonin johtaja von Nottbeck esitti kiistaan vaihtoehtoisen ratkaisun: mitä jos annettaisiin Vanhan kirkon olla, rakennettaisiin uusi Mustanlahden kalliolle, ja hän maksaisi rakennustarpeet.

Mojova tarjous, joka ei Heleniuksen mukaan kuitenkaan saanut kannatusta syrjäisenä pidetyn sijainnin vuoksi. Niinpä patruuna ryhtyi puuhaamaan omaa rukoushuonettaan tehtaan alueelle.

Tapaus oli kuitenkin monisyisempi kuin tästä ilmeisesti Finlaysonin historiikkiin perustuvasta kuvauksesta ilmenee. Ennen kaikkea kirkko oli paljon lähempänä toteutumista.

Voitto Silfverhuth on selvittänyt tämänkin asian niin sanotusti viimeisen päälle. Hän paljastaa, että 1871 ehdittiin jo päättää uuden kirkon rakentamisesta nimenomaan Näsinkalliolle. Tarkka sijainti olisi ehkä ollut tuolloin vielä rakentamattoman Tirkkosen suihkulähteen takana – tai sinne se ainakin vuoden 1868 asemakaavassa on merkitty.

Kylläpä muuten olisikin ollut hulppea paikka kirkolle! Siinä se olisi komeillut vähän kuin Helsingin tuomiokirkko Senaatintorin portaiden yläpäässä.

Mutta: viitisen vuotta myöhemmin eli joulukuussa 1876 kirkonkokous kumosi aiemman, virallisesti vahvistamatta jääneen päätöksensä. Paikka oli alkanut vaikuttaa paitsi liian etäiseltä myös vaikeakulkuiselta.

Uusina kandidaatteina pöydälle nostettiin Vanhan kirkon paikka, sitä vastapäinen tontti kosken toisella puolella sekä hautausmaan viereinen peltotilkku, joka voittikin kisan.

Mustanlahden tai Näsinkallion – Kallioksihan se varmaan olisi lyhentynyt – sijaan saatiin siis Aleksanterin kirkko.

Lopputulos ei ollut huono ollenkaan, tai itse asiassa oikein kiva: puupyhäkkö pelastui, uusi rakennettiin Hämeenkadun länsipäähän ja myös tehtaalaiset saivat omansa. Siis yhteensä kolme kirkkoa, kun toisessa, aivan mahdollisessa todellisuudessa yksi niistä olisi purettu ja kaksi jäänyt rakentamatta.

Eli hyvä näin – kaikkea kun ei voi saada!

 Mikko Pollari

Lähteet:

• Helenius, Kyllikki: Wilhelm von Nottbeck ja Finlayson (2004)
• Lindfors, Gustav: Finlaysonin tehtaat Tampereella I 1820–1907 (1938)
• Silfverhuth, Voitto: Tampereen seurakuntahistoria 1 (SKS 2013)