Sattumuksia kirkon kulmilta
Muinaismuistoja metsästämässä
Keskustori ja Vanha kirkko – eipä näkymä paljon tamperelaisemmaksi enää voi mennä! Mutta hetkinen, jotain kummallista tässä nyt on: kirkkohan on väritykseltään tumma, ei tutun keltavalkoinen.
Mustavalkokuvasta ei selviä, mikä väri on kyseessä, mutta melko omituiselta se tottumattomaan silmään näyttää.
Kirkon ympärillä on myös ilmiselvästi rakennustelineitä: siellähän on remppa meneillään! Liittyyköhän outo väritys uudistustöihin?
Kaivan Voitto Silfverhuthin Tampereen seurakuntahistorian osan I esiin, ja sieltä löytyy vastaus tähänkin askarruksen aiheeseen: kyllä, keväällä ja kesällä 1892 Vanha kirkko remontoitiin ja se sai pintaansa uuden värin ja paneloinnin, joista jälkimmäinen on ilmeisesti paikoillaan edelleen.
Kuvan ottamisen syy onkin sitten toinen juttu. Kuvaaja on nimittäin arkkitehti Selim Lindqvist, joka painoi laukaisinta Muinaismuistoyhdistyksen viidennen taidehistoriallisen retkikunnan jäsenen ominaisuudessa.
Muinaismuistoyhdistyksen retkikunta kuulostaa Indiana Jones -hommilta, ja hieman senlaatuisesta seikkailusta retkessä olikin kyse: reliikkejä metsästettiin, ja matkan varrella oli myös vaivoja ja haasteita. Jälkimmäisistä tosin olivat vastuussa lähinnä tuon ajan Suomen tie-, hotelli- ja ravintolaverkostossa ilmenneet puutteet – taideaarteita kilpaa etsivistä natseista ei sentään tarvinnut huolehtia, eikä käärmeitäkään tainnut matkan varrella aivan tuhottomasti olla.
Vanha kirkko ei kuvanottohetkellä toki ollut vielä mikään muinaismuisto, olihan se vihitty käyttöön vain reilut kuusikymmentä vuotta aiemmin. Kuvauskohteeksi se kuitenkin valikoitui siksi, että yksi retkikunnan päämääristä oli kerätä tietoa alueen kirkoista ja niiden kätköissä piilevästä esineistöstä. Tässä työssä apuvälineenä oli ensimmäistä kertaa kamera, jota käytteli paljolti juuri Lindqvist.
Lindqvistin pyrkimykset olivat siis taidehistoriallisia: hän pyrki tallentamaan Vanhan kirkon esimerkkinä hämäläisestä kirkkoarkkitehtuurista, mutta minkäs teit – remonttikuvahan siitä tuli. Harmia uudistustyöt aiheuttivat myös siten, että kirkon esineet oli viety varastoon, eikä retkikunta sen vuoksi päässyt piirtämään niitä.
Se, mikä retkikunnan tarpeiden kannalta oli vahinko, on kuitenkin nykyajan silmissä onnenpotku. Lindqvistin linssi nimittäin tallensi ainutlaatuisen ajankuvan, jossa Vanha kirkko ei ole mikään muinaisjäänne, vaan elävä rakennus elävän elämän keskellä.
Samalla tallentui myös värikokeilu, joka ilmeisesti jäi melko lyhytaikaiseksi. Ainakin verkosta löytyvien valokuvien perusteella jo vuoden 1905 suurlakon aikana kirkon maalipinta oli muuttunut, ja 1910-luvun alkupuolella se näyttää jo tutun vaalealta.
Vaikeaa Vanhaa kirkkoa onkaan ajatella muussa kuin keltavalkeassa asussaan. Vai onko? Tummanpuhuva Vanha kirkko – jatkoon vai ei?
Lähteet:
- Silfverhuth, Voitto: Tampereen seurakuntahistoria I (SKS 2013)
- Valkeapää, Leena Elina: Saman taiteen lapset (Suomen Muinaismuistoyhdistys 2020).
Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi