Sattumuksia kirkon kulmilta
Tanssilattia kalliolla
Alkuvuodesta piipahdin yhdessä keskustan laatuantikvariaateista, ansaintamielessä. Vaihdoin vanhaa ammattikirjallisuutta uuteen, ajatuksenani löytää odottamaton idea tätä palstaa varten. Ja niinhän siinä sitten kävi! Saaliini seassa oli Ensio Kauppilan valokuvista koostettu Tamperelainen viiskyt’luku, jonka Kalevasta otetuissa kuvissa näkyi jotain minulle ennennäkemätöntä. Kirkon paikalla nökötti matala, mutta pinta-alaltaan laaja, latomainen rakennus.
Mikä ihme tuo on, ajattelin, ja miksei se ole osunut silmiini aiemmin? Nyt pitkän linjan tamperelaiset tai muuten vaan paremmin tietävät voivat tuhahtaa: – Voi poikaa! Eikö se nyt Liisankallion tanssilavaa tunne? Eli tässä kuukausittainen annoksenne pätevyyden- ja ylemmyydentunnetta, olkaa hyvä!
No enpä tuntenut en, joten oli turvauduttava tutkimustyöhön. Kyseessä oli todellakin Kalevan kirkon tontilla 1950-luvulla sijainnut tanssilava, jonka suosio parkettiporukoiden parissa jäi vähäiseksi. Syy oli kuulemma tervatussa lattiassa, joka on tuoksumielikuvana romanttinen, mutta tanssialustana epätarkoituksenmukainen. Terva kun ei ole mikään voiteluaine ja vei luiston tanssilipokkailta.
Turhauttaahan sellainen, mikä vaikuttaa myös romantiikan määrään. Parin vuoden jälkeen kaupunki otti lavan varastokäyttöön, ja seuraavalla vuosikymmenellä sen sijoille nousi Kalevan kirkko.
Lavaan epäilemättä liittyy sattumuksia – joskaan oletettavasti ei liukastumisia. Nyt kuitenkin kerron kehityskulun, joka tapahtui ihan omassa päässäni.
Saatuani tiedon ladon luonteesta se nimittäin yhdistyi aiempiin vaikutteisiini ja synnytti assosiaatioketjun. Hetki raksutusta – raks, raks, ja raks – ja aivoistani tulostui palstan otsikko. Tunsin välittömästi, että tässä oli jutun aihe, vaikka sen sisältö olikin vielä arvoitus.
Tanssilattia kalliolla? Niin että mikä? Mielleyhtymän kohde oli Pentti Saarikosken teos Tanssilattia vuorella (1977), jonka hän kirjoitti asuessaan Ruotsissa, Tjörnin saarella. Koska minua selvästi sysittiin runoelman suuntaan, päätin tarkistaa, mitä se sisältää – ja sain kokea miellyttävän hämmästyksen hetken.
Muutaman sivun selailtuani huomasin Saarikosken runoilevan ”kuperasta sileästä kalliosta”, josta näki ”koko kylän”, ja jonka laelta saattoi katsoa, kuinka ”tyynesti joka piipusta savu nousee” ja ”miten kauniisti maantie kaartuu / miten liikenne sujuu!”
Siinähän oli ilmiselvästi Kalevan taloja, siinähän oli Sampolan liikennesumppu! Ja kallio tietysti Liisankallio. Saarikoski oli siis ehkä ajatellut kirjoittavansa tjörniläisestä vuoresta, mutta tuli kuvailleeksi Kalevan kirkon paikan; kukkulan, ”jonka varjossa pienikin on turvassa”.
Lähteet
- Hildén, Juhani: Kaikkien aikojen Kaleva (Tampere-Seura, 1996); Kettunen, Asta: Hellitä mäkivyötä meridiaani on kalan muotoinen kirkko. Silta 3.8.2016; Saarikoski, Pentti: Runot (Otava, 2004); Silfverhuth, Voitto: Tampereen seurakuntahistoria 2 (SKS, 2013); Tarkka, Pekka: Pentti Saarikoski II (Otava, 2003).
Ks. Sillan aiempi juttu Kalevan kirkosta
Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi