Tassut kohti taivasta

Kun meno on riittävän lennokasta, ei kamerakaan pysy perässä! Kuva: Vapriikin kuva-arkisto/ Pekka Kosonen

Onneksi ollaan kuitenkin vuodessa 1951 ja meneillään ihka uusi innovaatio, seurakunnan päiväkerho.

Lattian kuvioinnista päättelen, että ollaan Pispalan seurakuntatalossa, eli kuva on aivan toimintamuodon alkulähteiltä: kerhot nimittäin lähtivät Tampereella liikkeelle juuri Harjun seurakunnasta.

Alli Siuvon, Pispalan toisen alkuperäisen ”kerhotädin”, kertoman mukaan idea oli lähtöisin tuolloiselta Viinikan kirkkoherra Paavo Lehtiseltä, joka sympatisoi kadulla näkemänsä perheenäidin koettelemuksia: lastenvaunuissa oli kaksi lasta, helmoissa pari lisää, mutta ostoksilla oli käytävä.

Eikö kirkko voisi tehdä jotain auttaakseen äitejä selviämään arjesta, pohti Lehtinen, ja sai ajatukselleen sosiaalipappi Onni Honkkilan kannatuksen.

Tämä ryhtyi viemään asiaa eteenpäin, ja toimen asteelle päästiin pyhäinpäivänä 6.11.1949, jolloin kirkkoherra Ilmari Tuominen ilmoitti saarnastuolista pienten lasten päiväkerhojen alkavan Pispalassa ja Lamminpäässä.

Siinä se tuli, lähtölaukaus! Sitten vaan ryhdyttiin jännittämään, että tuleeko ketään, kuten Siuvo myöhemmin muisteli.

Jälkiviisaudella voi sanoa, että eipä olisi tarvinnut olla huolissaan. Kerho oli nimittäin varsinainen jymymenestys: ensimmäisellä kerralla Pispalan seurakuntataloon saapui 52 lasta. Ja kun joukon perään katsomassa oli vain kaksi kaitsijaa, Siuvo sekä seurakuntasisar Elsa Heiskanen, oli meno varmasti melkomoista.

Voinee siis sanoa, että paisuneet ryhmäkoot eivät ole vain nykyajan ongelma!

”Tätejä” päiväkerhojen alkuajoilta. Kuva: Tampereen seurakuntien arkisto, Honkkiloiden kokoelma.

Koska kerho polkaistiin pystyyn lähes tyhjästä, oli varustus tietysti puutteellinen, varsinkin lelujen osalta. Siuvo muistelee, että kerholle kerättiin esimerkiksi kerrastolaatikoita, joita hyödynnettiin pistelytöissä. Lisäksi leikkeihin saatiin lahjoituksena ”taulunkehyksiä ja kengänkorkoja”. Kas kun ei käpyjä ja havunneulasia!

Uudesta työmuodosta aiheutui toki kuluja. Vapaaehtoisena aloittaneelle Siuvolle ryhdyttiin vuodenvaihteen jälkeen oikein maksamaankin, ja myös seurakuntatalon vahtimestari pyysi palkantarkistusta työtaakan kasvun johdosta. Yksi menoerä oli sekin, että Pispalan pojille piti hankkia pari pottaa, koska he eivät tulleet sinuiksi talon kohisevan vesivessan kanssa.

Toimintaan anottiin – ja ilmeisesti myös myönnettiin – seuraavana vuonna 18 000 markan avustussumma. Panostus kannatti, koska, kuten tiedetään, kerhojen lentoonlähtöä seurasi vakaa nousukiito: seuraavana vuonna niitä järjestettiin jo viidessä pisteessä ja lapsia oli pari sataa, kymmenen vuotta myöhemmin jo reilusti puolitoista tuhatta.

Toivottavasti tätien määrä kasvoi samassa suhteessa.

Lähteet

• Malkavaara, Erkki: Täti, piirrä Jumala! (Tampereen ev.lut. seurakunnat 2000); Mäki-Tuuri, Martti ym.: Oppipoikia ja enkeleitä (Tampereen ev.lut. seurakunnat 1986); Silfverhuth, Voitto: Tampereen seurakuntahistoria 2 (SKS 2013)