Uutta kohti

Kuvassa tonttuja kulkee pitkin puistokäytävää,
reippahin askelin kohti maamerkkiä näyttävää.
On hankea ja nietosta, niin kuin jouluna saisikin olla,
ja kivaa kirpeää pakkasta, eli lämpötila sopivasti alle nollan.

Puu, penkki ja puistotie, joka Tampereen uudelle kirkolle vie. Kuva: Tampereen yliopiston kansanperinteen arkisto.

Ehkä vuoden tonttuilut ovat jo takanapäin,
ja nyt voi kulkea käsikkäin
kohti kirkkoa uutta
ja loppuvuoden tärkeää juhlatilaisuutta.
Varmaan tontutkin haluavat hiljentymään,
hengittämään syvään, joulutouhuiluista elpymään.

Niin kuin kortista näkyy, on Aleksanterin kirkkokin
siis joskus ollut tamperelaisille uusi,
vaikka nythän se on kaikille tuttu;
vanha, hyvä, perinteinen juttu
– niin kuin jouluna joulukuusi,
tai arkena kalapuikot ja perunamuusi.

Kirkko ei alun perin,
vuonna tuhatkahdeksansataakahdeksankymmentäyksi,
saanutkaan nimeä Aleksanterin,
eli tullut tsaarin mukaan nimetyksi,
vaan tuli Uutena tai vain Tampereen kirkkona tunnetuksi, tiedetyksi.
Ja kun se oli kerran uutena kirkkona lähtenyt kansan suussa kulkemaan,
oli enää vaikea vaihtaa nimeä, jolla se oli opittu tuntemaan.

Vasta kun kirkko Johanneksen alkoi nousta peruskivestä,
joutui Aleksanterin kirkko luopumaan nimestä:
eihän se silloin enää ollut ollut uusin Tampereella,
vaan sen paikan oli ottanut kirkko Juhannuskylän mäen harjanteella.

Puu hellepäivänä tarjoaa päiväkävelijöille varjoaan. Myös kortissa näkyy kuusi sama, tässä se on vain vähän suurempana. Kuva: Museovirasto, Historian kuvakokoelma, M. L. Carstensin kokoelma. CC BY 4.0

Koska tuleva tuomiokirkko vihittiin vuonna tuhatyhdeksänsataaseitsemän,
on kortilla ikää ainakin satakaksikymmentäviisi vuotta, ehkä enemmän.
Joskus silloin se siis on postiin laitettu,
tai jos ei lähetetty, niin vähintäänkin painettu.
Vaikea sanoa varmaksi, määritellä ihan tarkasti!

Sen jälkeen ovat vuodet vierineet,
mikä näkyy vaikkapa puiston puista,
kortissa nykyisten jättiläisten paikalla
kun on vain puuta pikkuruista.

Vaan mikä on tuo talo, joka näkyy kirkon takaa?
Se ei ole aiemmin osunut silmiini todellakaan.
Eikä osu nytkään, kun ajan valokuvia selailen,
tihrustan, suurennan ja eestaas kelailen.
Ja koska se tuskin on mielikuvitusta, satua,
on se varmaan sijainnut toisella puolella Pirkankatua.

Mutta se siitä: ensi vuonna taas lisää
kirkkojen kulmien sattumuksia,
saapa nähdä, mitä historiallisia hassutuksia
luettavaksenne keksinkään.
Se selviää kun alan etsiä kuvituksia,
ja pari ideaa onkin jo, joitakin ajatuksia,
mutta en voi vielä kertoa enempää!

Hyvää joulua siis tontuille ja muille tallustelijoille
– kaikille Sillan lukijoille!
Ollaan kilttejä toisillemme, eikö vaan,
tehdään tekoja kivoja, tai ainakin koetetaan.
Ajatellaan mukavia, ja vältellään tuumia tukalia.

Myötä tämän kuvan toivotan
myös hyvää juhlaa vuoden vaihtuvan, talven taittuvan.
Nyt saa ottaa rennosti, minä annan luvan!
Voidaan tonttujen tavoin toimia ja keräillä voimia,
eli vetää lonkkaa koko konkkaronkka.

Vähän toki saa lahjapapereita aukoa
ja joulun hyvää henkeä haukkoa,
mutta muuten – eiköhän pidetä taukoa!

Lähteet: Silfverhuth, Voitto: Tampereen seurakuntahistoria 1 (SKS, 2013).