Eihän tässä näin pitänyt käydä

Lähimmäisen huolien purkaminen yhdessä ja katselu toiveikkaammin eteenpäin antoivat taas voimia ja puhtia tulevaisuuteen. Jaksettiin paremmin.

Maailmantilanne tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että monissa asioissa ollaan sellaisessa tilanteessa, jossa olisi taas tarpeen kysyä toiselta ja toisilta, että olisiko hetki aikaa.

Maailmalla tapahtuu kaikenlaisia asioita, jotka vaikuttavat tietysti nyt NATO-aikana meihin eri tavalla kuin ennen. Se luonnollisesti huolestuttaa meitä yhteisesti. Jaksetaanko?

Me tarvitsemme toisiamme poikkeusolojen aikana ja tavallisen elämän poikkeuksellisissa tilanteissa. Tavallisessa arkipäivän elämässäkin voi tapahtua kaikenlaista ikävää, mikä rikkoo meidän normaalin elämänrytmimme.

Samalla rikkoutuu jotain meidän katsomuksessamme elämästä. ”Eihän tässä näin pitänyt käydä!” Tämä lienee monille tuttu ajatus aivan arkipäivän asioissakin. Kuitenkin kävi.

Sodan ajan pappien haastatteluissa tulee esiin se, ettei sotilailla ollut mitään suuria rintamaherätyksiä. Sen sijaan he näkivät hyvin, että sotilaat painautuivat lujemmin Jumalaa vasten, kukin hiljaa sisimmässään.

Tämä näkökulma on nähtävissä tänäkin päivänä. Se näkyy Pelkosenniemellä muistomerkissä, johon siellä taistelleet sotilaat halusivat tekstin: ”Pelkosenniemen taistelu 18.12.1939. Tässä auttoi Herra”.

Meilläkin on tänään lupa uskoa samaan kuin talvisodan Pelkosenniemellä: Meitä auttaa Herra.

Siunausta vuodelle 2025.

Sauli Keskinen, rovasti, kenttärovasti evp