Hengen leipää
Kipeistä muistoista siunaukseen
Kortti sai kyyneleet nousemaan yksinhuoltajaäidin silmiin. Yhteinen matka oli sitonut äidin ja vaikeasti vammaisen, jo melkein aikuisen, lapsen elämät tiukasti yhteen. Lapsen syntymä oli ollut käännekohta nuoren perheen elämässä. Arki piti ajatella uusiksi, etsiä uusi suunta unelmille. Perheen isä väsyi ja lähti yksin kohti omia unelmiaan.
Erityistä tukea tarvitsevan lapsen perheessä ovat puntarissa rakkaus ja voimavarat, kun arjen haasteet käyvät yli vanhempien voimien. Annoimme oman vaikeavammaisen lapsemme 16-vuotiaana hoidettavaksi Ylisen kuntoutuskeskukseen.
Kotiloman päättyessä lähetin lapsemme matkaan itkien, kunnes ymmärsin, että yhteiset hetkemme olivat hyviä meille kaikille. Voimme hymyssä suin lähettää lapsen tutun taksin kyydissä koko perheelle tutuksi tulleiden hoitajien luo. Joka kerran tavatessamme pojan hymyilevät kasvot sulattivat syyllisyyden tunteen viimeisetkin rippeet.
Lapsuudestani muistan, että kävin hyvissä ajoin ennen äitienpäivää tarkistamassa, kukkivatko valkovuokot sopivasti. Askartelin kortin ja kirjoitin siihen runon äidille parhaan taitoni mukaan.
Toivoin, että äiti tulisi iloiseksi, kun äitienpäivän aamuna ojentaisin kukat ja kortin hänelle. Mutta niin ei käynyt. Vanhempani olivat adoptoineet minut, mutta äiti ei koskaan toipunut siitä, ettei saanut omaa biologista lasta.
Odotan ensi sunnuntaita kiitollisena kaikesta hyvästä, mitä äitinä, tyttärenä ja isoäitinä olen saanut kokea. Kun kipeät muistot nostavat päätään, turvaudun silloin Jumalaan niin kuin lapsenakin tein. Luotan siihen, että elämämme tapahtumat voivat parhaimmillaan kääntyä siunaukseksi ja voimavaraksi.
Millaisin miettein sinä tulevaa äitienpäivää odotatkin, toivon sinulle siitä parhainta mahdollista, auringon pilkahdusta taivaalta tai lasten tai lastenlasten tuomana.
Tyhjän sylin messu lauantaina 7.5. kello 18 Lielahden kirkossa. Äitienpäivää vietetään 8.5.
Pirjo
Tuiskunen
Kehitysvammaistyön pastori Pitkäniemen sairaalassa
sekä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella.
Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi