Hengen leipää
Kun syysenergiaa ei tullutkaan
Syksyn alkaessa oloni on usein ollut energinen tavalla, joka saa ilmoittautumaan zumbatunneille, aloittamaan latinan opiskelun, ottamaan vastaan uusia työprojekteja, ryhtymään vapaaehtoistehtäviin…
Epävarmuus määrittää nyt elämää. Mitkä suunnitelmat
peruuntuvat? Viitsiikö mitään edes suunnitella? Millainen syksystä tulee? Miten
korona vaikuttaa ympärilläni oleviin? Elämä yllättää aina, eikä sitä voi
kontrolloida. Nyt tämä hallitsemattomuus on korostetusti nähtävissä.
Ennakoimattomuus, varuillaan olo ja varovaisuus väsyttävät. Ruumis ja mieli kaipaavat virkistystä, mutta osa normaalisti virkistävistä asioista ei joko onnistu tai niitä ei koe viisaiksi.
Korona-aikana minua on puhutellut eräs tunnetuimmista raamatunkohdista, Psalmi 23.
”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Hän virvoittaa minun sieluni, hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden.”
Jumala vie lepoon. Häneltä voin saada virkistystä arkeen myös poikkeuksellisissa oloissa. Lisäksi voin luottaa Hänen johdatukseensa. Paimen tietää, minne on lammasta ja laumaa viemässä. Lampaan ei tarvitse hätäillä, jos se ei tiedä, minne kulku vie. Lammas voi vain seurata.
”Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi. Sinä katat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä, ja minun maljani on ylitsevuotavainen.”
Jos kulku käy pimeään laaksoon, sielläkin Jumala on läsnä. Jos ”viholliset” kuten epätoivo uhkaavat, saan nojata Jeesukseen. Jeesuksessa elämä voi olla runsasta ja rikasta – myös rajoittuneissa tilanteissa.
”Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä, ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.”
Silloinkin kun sairaus, kipu, epäilys tai muut vaikeudet ovat läsnä, olemme Jumalan suojassa. Mitä tuleekaan vastaan, saamme jokaisena elämämme päivänä olla Jumalan hyvyyden ja rakkauden ympäröimiä.
Inkeri Pyylampi
Kirjoittaja on Hervannassa asuva viestinnän ammattilainen, joka toimii seurakuntayhtymän viestintäjohtokunnan puheenjohtajana.
Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi