Luottamuksesta ja ymmärtämisestä

Lauloin kymmenen vuotta sitten Tuomiokirkossamme Jaakko Löytyn säveltämiä ja sanoittamia lauluja. Tytti Issakaisen näytelmä Vihan päivät 1918 vetosi eri puoliin: ”Sovinnollisuuden anna yhä meissä kasvaa vain. Emme ilman toisiamme tule toimeen näillä main.”

Yhteiskunnassa on eri ikäryhmien, etnisten ryhmien, vakaumusten sekä sukupuolten välistä keskinäistä ymmärtämättömyyttä. Viihdymme samanmielisten kanssa. Jos silloin luodaan vahvoja rajoja, erillisyys, yksinäisyys ja epäluulokin lisääntyvät.

Kansankirkkomme herätysliikkeet ja yhteisöt ovat syntyneet koskettavista kohtaamisista Jumalan kanssa. Seurakunnissa on eri tavoin uskovia ja myös epäilijöitä yhdenvertaisina ilman uskomisen vaatimuksia tai mittoja. Saa olla mukana haastajana.

Opetuslapset eivät heti ymmärtäneet Jeesuksen lupauksia. Vasta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen he tajusivat, miksi Hän tuli keskellemme, meidänkin vuoksemme. Jumala on tasapuolinen. Hänen armahduksensa, sovitus, on tarkoitettu kaikille. Armon tunnistaminen ja tunnustaminen omassa elämässä lähentää meitä toinen toisiimme. Olemme valmiimpia armahtamaan ja keventämään toistenkin mieltä. Emme ole silloin vieraita toisillemme.

Ehkä me vähitellen rakennamme omat seurakuntammekin aidosti ihmisen arvon mukaisiksi, kuten Jumala meidät kunkin näkee. Seurakunnissa on jaksettava olla kärsivällisiä ja tukea monenlaista uskon kasvua, mukaantuloa ja ilmenemistä.

On odotuksia hyväksymisestä, yhteydestä tai avusta. Tarvitsemme toinen toistamme Jumalan rakkautta välittämään ja tuomaan turvaa kirkkoomme ja yhteiskuntaan.

”Sovinnon sanomalla lähestymme itkemällä heidän itkujaan, toivomalla heidän toiveitaan, kärsimällä heidän kärsimyksiään, etsimällä heidän eksyneitään”. Näin Issakaisen näytelmän pappi puhui.

Paavali kehottaa efesolaisia ja meitä: ”Auttakoon rakkaus teitä tulemaan toimeen keskenänne. Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys.”  

Jumalan rauha on kaikkea ymmärrystä ylempi.