”Minulla ei ole ketään”

Teksti oli tehtävääni ajatellen mitä osuvin.  Siinä 38 vuotta sairastanut, itsensä syrjäytetyksi kokeva mies sanoo: ”Minulla ei ole ketään, joka auttaisi”. 

Elettiin 90-luvun laman jälkeistä aikaa. Yhteiskunnallisen työn ja diakonian painopiste suuntautui pitkäaikaistyöttömiin, maahanmuuttajiin ja köyhyyteen. Tänään esillä ovat nuorten mielenterveysongelmat, yksinäisyys sekä ruokajonot ja niiden asiakkaiden köyhyys. Eikä työttömyyskään ole minnekään kadonnut.

Mielenkiintoista tekstissä on, että Jeesus tarjoaa apuaan pyytämättä. Lisäksi Jeesus auttoi miestä eri tavalla kuin tämä oli odottanut. Mies oli toivonut pääsevänsä kastautumaan altaaseen, jossa uskoi olevan parantavaa vettä. Jeesus kuitenkin paransi hänet puheellaan ja lähetti kävelemään omilla jaloillaan.

Olemme Tampereen yhteiskunnallisessa työssä ja diakoniassa pyrkineet toimimaan tämän esimerkin mukaan. Työntekijöiden ja vapaaehtoisten yhteisellä työllä on kehitetty monia menetelmiä, joilla ihmisiä autetaan ”kävelemään omilla jaloillaan”. Työvälineiksi on otettu muun muassa Mummon Kammari, Tarinamatto, Messinpaja, työllistämispolut, voimavararyhmät, arjen kaupunki- ja luontopyhiinvaellukset, yhteisömusiikki, raha-asianeuvonta ja monia muita toimintoja.

Moni kysyy, onko tuo kirkon toimintaa. Vastaan, että on. Jumala ei luonut tätä maailmaa taivaan esikartanoksi, vaan omaksi hyväksi luomuksekseen.

Jeesus sanoo: ”Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.” (Lk.17:21)

Tehtävämme kirkkona on tuoda sanoma Jumalan rakkaudesta tämän maailman keskelle.  Uskomme, että Kristus itse sen kautta kohtaa niitä, jotka oman ”Betesdansa” äärellä kokevat jääneensä syrjään. Hän tahtoo, ettei kenenkään tarvitsisi tässä maailmassa sanoa: ”Minulla ei ole ketään, joka auttaisi minua”.

Jään kiitollisin mielin eläkkeelle tästä tehtävästä, jossa olen saanut iloiten palvella liki 20 vuotta. Toivotan siunausta teille kaikille, jotka yhdessä jatkatte työtä.

Ilkka Hjerppe, Rovasti, Diakonian ja yhteiskuntavastuun johtaja