Poikasia ja huolenpitoa

Eräänä yönä heräsimme vertahyytävään kiljumiseen. Naapurihuoneeseen majoittuneen tytön tyynylle oli jostakin ullakon rakosista pudonnut lepakonpoikanen! Kieltämättä aika hurja kokemus kohdata pieni, karvainen, nahkasiipinen otus kesken unien.

Eläinrakas ja rohkea serkkuni oli samalla leirillä. Otimme pikkuisen hoteisiimme. Lepakko sai nimekseen Leevi, ja yritimme syöttää sitä muovipillillä suuhun, ruokavaliona pääasiassa hyttyset ja vedellä lantrattu maito. Siihen aikaan ei vielä ollut kännykkää, jonka avulla olisi voinut selvittää lepakon ruokavaliota.

Muutaman päivän saimme hoivata ja ihailla nahkasiipistä karvapalleroa, mutta sitten Leevi valitettavasti menehtyi. Itku ja parku olivat melkoista, sillä kaikki olivat jo kiintyneet Leeviin. Kauhistuttavasta oli tullut mielenkiintoinen ja rakas. Sain tehtäväkseni haudata lepakonpoikasen pihapiiriin, ja kun pieni hauta oli ummessa, lisäsin sille vielä pienen oksista kyhäämäni ristin.

Työtoverini kertoi heidän perheensä kesäisestä hoidokista. 8-vuotiaan Emma-tyttären huoneeseen oli jotenkin joutunut sinitiaisen poikanen ja muutamia linnunmunia. Tarkemmin asiaa selvitettäessä Emma sanoi, että poikanen löytyi maasta.

Perhe paneutui linnunpojan hoidon vaatimuksiin, ja monilta asiantuntijatahoilta neuvoja kyseltyään ruokki tätä, Harlekiiniksi nimettyä poikasta, kahden viikon ajan.

Se tarvitsi ruokaa parin tunnin välein, yötä päivää. Kastemadon palaset, hyönteiset ja jauhotoukat kelpasivat hyvin pikkuiselle. Lopulta lintu vietiin asiantuntevalle vapaaehtoiselle, joka päästi sen sopivalla hetkellä vapauteen.

Rakkaus ja välittäminen tekevät kohteensa arvokkaaksi. Näen diakoniatyössä paljon ihmisiä, joiden omanarvontunto ja itseluottamus ovat koetuksella.

Joskus yksi ainoa kohtaaminen muuttaa elämän suunnan. Jotakin salattua tapahtuu: ”Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme.” (1. Joh. 4:10 – 11)

Päivi Vuorinen

Eteläisen seurakunnan diakoniatyöntekijä