Sielunhaavoja

Tarinassa isä pyytää poikaa naulaamaan puuhun naulan aina, kun hän tekee tai sanoo toiselle jotakin kurjaa. Lopulta puussa on aika paljon nauloja, ja jo sen näkeminen saa pojan pyytämään anteeksi.

Kun isä sitten poistaa naulat puusta, siihen jää kuitenkin koloja ja kuoppia, jälkiä pahan mielen tuottamisesta. Jäljelle jää pieniä jälkiä ja syvempiä jälkiä. Kaikki ne ovat kuitenkin jälkiä, joita puusta ei enää saa pois, vaikka kuinka olisi pahoillaan ja pyytäisi anteeksi.

Kunpa aina muistaisin tämän tarinan ennen kuin avaan suuni. Kunpa ensin aina muistaisin ajatella ja sitten vasta sanoa. Kunpa aina olisi malttia ja kykyä asettua toisen asemaan ennen kuin sammakot pääsevät suusta ilmoille.

Meitä haastetaan muun muassa Roomalaiskirjeessä näin: ”Meidän on jokaisen otettava huomioon lähimmäisemme, ajateltava, mikä on hänelle hyväksi ja vahvistaa häntä. Ei Kristuskaan ajatellut itseään. Onhan kirjoitettu: Sinun herjaajiesi herjaukset ovat osuneet minuun.” (Room. 15:2–3)

Jokaisessa meissä on elämän varrella kertyneitä koloja; jälkiä ja haavoja sielussamme. Jokainen meistä on tuottanut niitä joskus toiselle ihmiselle. Olemme haavoitettuja ja haavoittajia.

Osa haavoista on kipeitä vielä vuosienkin jälkeen, osa jo arpeutuneita, ja arvetkin hyvin haalistuneita. Kaikki ne kuitenkin vaikuttavat meihin jollakin tavalla. Koskaan emme voi tietää vastaantulevasta ihmisestä, millaisia haavoja ja arpia hän mukanaan kantaa.

Tämä haastaa meitä entistä enemmän ajattelemaan, kuinka toisemme kohtaamme. Katsommeko kohti, näemmekö ja hyväksymmekö ihmisen arpineen ja haavoineen? Kohtaammeko niin, että haavat eivät ainakaan entisestään lisäänny? Voisimmeko jopa auttaa haavojen arpeutumisessa ja arpien haalistumisessa?

Jeesus oli ainoa, joka ei koskaan haavoittanut muita. Silti hän joutui kärsimään meidän kaikkien haavoittajien tekojen takia ja kantamaan meidän rikkomustemme seuraukset ristille.

Hänen haavojensa hinnalla meillä on mahdollisuus parantumiseen. Meillä on mahdollisuus saada anteeksi aiheuttamamme haavat. Hän, jota eniten on haavoitettu, on eniten meidän kaikkien haavoittuneiden ja haavoittaneiden puolella. Hän pysyy lähellä ja auttaa.

”Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.” (Ps. 34:19)

Mari-Anne Luukas