Sisältöä elämään

Sain tutustua uusiin ihmisiin. Maittavan aterian päätteeksi kokoonnuimme yhteiseen hartaushetkeen papin johdolla.

 Tuntuu, kuin olisin tullut lähetyskäskyn äärelle: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.”

 Olen paljon pohtinut kehittyvien maiden ongelmia, lapsityövoimaa ja orjuutta. Näiden maiden ihmisiä pitää auttaa, ja me voimme auttaa.

Lähetyskäsky on kuitenkin muutakin kuin matkoja kaukaisiin maihin ja keräyksiin osallistumista. Se on tässä lähellä, sinulta minulle, minulta sinulle. Se on oppimista, ja erityisesti se on rukousta lähimmäisten puolesta.

 Seurakunta ei ole ainoastaan työntekijöiden rakentama organisaatio, vaan seurakunta olemme me kaikki. Uuden testamentin kirjeissä annetaan paljon neuvoja seurakunnan rakentamisesta ja seurakunnassa toimimisesta.

Moni asia on edelleen ohje myös meille. Ihmettelin pitkään sitä tunnetta, jonka yhteinen tekeminen synnyttää, kunnes silmiini osui Roomalaiskirjeen 12. luvun teksti.

 Seurakuntaa verrataan usein Kristuksen ruumiiseen, ja seurakunnan jäsenet ovat sen osia. Jokaisella ruumiinosalla on oma tehtävänsä, ja niin meillä jokaisella on tehtävämme seurakunnassa.

 Me kaikki olemme saaneet armolahjoja. Löydämme ne itsestämme ennemmin tai myöhemmin. Onko se tämä eläkkeelle jäänti tai iän tuoma kokemus, kun huomaamme, mitä kaikkea olemme oppineet elämämme varrella. Samainen teksti puhuu myös jakamisesta.

 ”Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toisianne.” (Room. 12:10), sekä ”Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa.” (Room. 12:15)

 Vapaaehtoistyö on tuonut sisältöä elämään. Kirkossa siihen on valtavasti mahdollisuuksia: saa olla apuna monenlaisissa tilaisuuksissa ja antaa osaamisensa seurakunnan käyttöön.

 Vapaaehtoiset odottavat, että kirkkojen ovet avautuisivat, ja pääsisimme jatkamaan toimintaa ja tapaamaan toisiamme kasvokkain. Kaipuu yhteiseen ehtoolliseen ja rukoushetkiin on suuri.

 Tuula Yli-Krekola
Tuomiokirkkoseurakunnan vapaaehtoistyöntekijä