Hengen leipää
Toivoa suruun
Pappina olen kohdannut monenlaista, koronan aiheuttamaa surua viime kuukausina. Suru tulee, kun ei voi tavata ihmisiä henkilökohtaisesti ja olla läsnä heidän ainutkertaisissa hetkissään.
Siunaustilaisuuksissa ei voi lohduttaa ja jakaa tilannetta kuin haluaisi. Jokainen suru ja siunaus ovat omanlaisiaan. Papin pitää olla tilanteen vaatimalla tavalla läsnä ja saatavilla, nyt siihen valmistautuminen on toisenlaista.
Muistotilaisuuksien puuttuminen aiheuttaa surua. Siunaus ja muistotilaisuus muodostavat kokonaisuuden, ja ne palvelevat surun kantamista yhdessä. Muistotilaisuudella on tärkeä paikkansa muistelussa ja yhdessä jakamisessa. Surun aika on pitkä joka tapauksessa.
Tilanteiden jälkihoito nousee tärkeäksi. Olen ajatellut, että joillekin omaisille voisin soittaa jonkin ajan kuluttua ja kysellä jaksamista. Toivottavasti henkilökohtaiset tapaamiset voivat jatkua, kun tautitilanne tasaantuu.
Kasteet ovat siirtyneet. Niidenkin kohdalla olen aistinut hämmennystä ja surua, kun suku ei pääse juhlistamaan yhdessä uutta tulokasta. Toivottavasti ilo sitten kertaantuu, kun voidaan olla yhdessä koolla.
Psyykkinen hätä on havaittavissa. Monet tuntevat pelkoa ja huolta omasta ja läheisten selviämisestä. Kuormittavuus voi nostaa myös pintaan vanhoja selvittämättä jääneitä asioita.
Toisaalta soittokierrokset seurakuntamme vanhuksille ovat antaneet rohkaisua meille nuoremmillekin; suuri osa vanhuksista voi hyvin ja heistä huolehditaan. Lähiomaisten vierailujen puuttumista surtiin. Samoin laitoksista on tullut viestiä, että omaisia ja läheisiä kaivataan.
Yhteyden puuttumisesta on suuri suru. Ihmiset kuitenkin tuntuvat hyväksyvän tilanteen ja yrittävät elää sen mukaan. Näitä surun monia muotoja ja kerroksia joudumme käymään vielä pitkään läpi, ja se onkin ainoa keino vahvistua ja ajan oloon selvitä.
Kun jumalanpalvelukset pääsevät taas tavalliseen tapaan käyntiin, on niilläkin iso yhteisöä hoitava merkitys. Ehkä niiden sielunhoidollinen ulottuvuus tulee näkyviin aiempaa enemmän.
Näen kirkon ja seurakunnan valtavan tärkeänä toivon välittäjänä. Vaikka mitä elämässä on takana, edessä ja ympärillä, Kristus on. Seurakunta toimii hänen lähettiläänään. Pappi voi välittää toivoa, kannatella uskoa ja rohkaista elämään.