Toivon ja rauhan pyhiinvaelluksella

Tallinnassa toteutui vaikuttavasti, miten kukin voi omasta kirkkotaustastaan ja kansallisuudestaan lähtien tulla yhteen toisten kanssa, jakaa kokemuksiaan, huoliaan, toivoaan ja rukoustaan.

Tallinnan tapaamisen jokaisena iltana Tondiraban jäähallissa vietettiin yli tunnin iltarukous, jossa laulettiin levollisia Taizé-rukouslauluja monilla kielillä. 

Taizé-veli Matthieu kertoi nimeltä mainiten tapaamistaan libanonilaisista ja ukrainalaisista, jotka jaksoivat ylläpitää toivoa sodan keskellä. Samalla ukrainalaisten nuorten läsnäolo ja puheenvuorot tekivät rauhan kaipuun entistä konkreettisemmaksi.

Kaikkien libanonilaisten, ukrainalaisten, Lähi-idän ihmisten ja kaikkien terrorismin, väkivallan ja sotien uhrien puolesta rukoiltiin yhdessä oikeudenmukaisuutta ja rauhaa.

Iltapäivisin oli mahdollista osallistua keskipäivän rukouksiin Tallinnan keskustan kirkoissa. Meidän tamperelais-porilainen ryhmämme osallistui Taizé-lauluihin ja rukouksiin luterilaisessa Kaarlin kirkossa.

Yhdyn porilaisen retriittipapin ajatuksiin: Hiljainen rukous oli syvästi koskettava. Monituhatpäinen nuoriso syventyi ja keskittyi rauhassa rukoukseen niin, että hallissa vallitsi hiljaisuus, jota mikään ei häirinnyt. Rukouksen hengen täyttämät Taizé-laulut kutsuivat liittymään yhteiseen levolliseen rukoukseen, joka täyttyi hartaudella, kiitollisuudella ja toivolla. Jumala oli keskellämme.

Koin erityisenä lahjana, että sain viettää kaksi jäähallin rukousiltaa tamperelaisen nuoren kanssa. Toisella kerralla vieressämme istui puolalainen nuori mies, jonka kanssa vaihdoimme syvällisiä ajatuksia. Pelkästään se, että näki tapaamisen kokoavan niin paljon nuoria, toi toivoa nykyiseen rikkinäiseen maailmanaikaan. Tulevaisuus on nuorten.

Pirkko-Liisa Kastari, seurakuntalainen Harjusta