Toivon lähteillä

Nykymaailmassa nuoret kohtaavat monia haasteita, jotka voivat helposti viedä uskon ja toivon paremmasta tulevaisuudesta. Koulupaineet, sosiaalisen median luomat odotukset ja epävarmuus tulevasta voivat tuntua musertavilta. Kuitenkaan en usko siihen, että oman ikäiseni olisivat kadottaneet toivon.

Olen löytänyt paljon toivoa omista intohimoistani ja harrastuksistani. Musiikki on erityisesti ollut minulle suuri lohdun lähde. Kun soitan pianoa tai kuuntelen lempikappaleitani, voin hetkeksi unohtaa huolet ja keskittyä vain siihen hetkeen.

Luonto on myös ollut minulle merkittävä toivon tuoja. Kun kävelen metsässä tai istun järven rannalla, tunnen oloni rauhalliseksi ja aistin, että olen yhteydessä johonkin suurempaan. Luonto muistuttaa minua siitä, että elämä on täynnä ihmeitä ja kauneutta, ja vaikeudet ovat vain osa elämän kiertokulkua.

Hengellisyys on ollut minulle henkilökohtainen toivon lähde. Vaikka en aina osaa pukea uskoani sanoiksi, rukous ja hiljentyminen tuovat minulle rauhaa ja muistuttavat siitä, että en ole yksin. Usko siihen, että kaikella on tarkoituksensa, auttaa näkemään vaikeudet osana suurempaa kokonaisuutta. Omat rakkaat ihmisetkin tuovat järjettömän määrän toivoa. Se on sanomattakin selvää. 

Aika simppeleitä toivon lähteitä, eikö? Olimme sitten minkä ikäisiä vain, luotan siihen, että jokaisella meillä on edes jonkin verran toivoa. Saatamme itse menettää oman toivomme siinä, jos uskomme, että toisilla toivoa ei olisi. On mielestäni typerää ajatella, että toivon löytäminen olisi jotenkin kovin vaikeaa. Meidän täytyy vain itse ymmärtää omat toivon lähteemme! 

Kirkon juhlat saivat aikaan minussa sen, että olen pohtinut omia lähteitäni toivoon. Ehkä joku muukin on saanut samoja ajatuksia. Toivon lähteitä ei loppujen lopuksi ole edes vaikea löytää. Täytyy vain hetkeksi pysähtyä.

Lukiolainen ja nuorten vaikuttajaryhmän jäsen Tuomiokirkkoseurakunnasta