Usko, toivo ja rakkaus

Tämä liturginen rukous kuuluu kiitosrukouksiin. Erotan siinä kaksi osaa.
Ensin kiitämme Jumalaa, että Hän on avannut meille tien, pelastuksen tien. Sitten anomme matkaevästä vaelluksellemme.

Vahvista uskoamme! Miksi tämä rukous on tarpeellinen?
Koska uskomme on heikko. Epäilys vaivaa, ja luottamus Jumalan lupauksiin horjuu.
Koettelemuksissa vapisemme, pettymyksissä horjumme, murheessa ahdistumme.

Herra, vahvista uskoamme.

Lisää toivoamme! Miksi tämä rukous on tarpeellinen?
Koska toivottomuus uhkaa meitä joka käänteessä.
Silloin kun petymme itseemme, toisiimme tai elämäntilanteeseemme,
silloin kun epäonnistumme omissa tai toisten silmissä.
Kun tunnemme yksinäisyyttä, osattomuutta, vaille jäämistä.

Herra, lisää toivoamme.

Uudista rakkauttamme. Miksi tämä rukous on tarpeellinen?
Siksi, että rakkautemme on ailahtelevaista ja heikkoa.
Uudista meitä rakastamaan lähimmäistämme niin kuin itseämme. Uudista meitä rakastamaan luomakuntaa viljellen ja varjellen. Uudista rakastamaan Jumalaa, Isää Kaikkivaltiasta ja Poikaa Pelastajaa ja Pyhää Henkeä, Puolustajaa.

Eikö vanha rakkaus riitä, eikö eilinen tunne kanna, eikö entinen tahto kelpaa?

Joka aamu on armo uus!  Siis myös rakkaus; tuoreena, lämpimänä, hyväksyvänä, tämän päivän tarpeisiin annettu, tämän päivän jakoa varten lahjoitettu.

Herra, uudista rakkauttamme.

Rakkaus ei vähene jakamalla. Se on kiertotaloutta parhaimmillaan.
Rakkaus etsii kekseliäästi erilaisia ilmenemismuotoja rajoitustenkin keskellä.

Sydän ja mieli avoinna saamme ottaa vastaan Jumalan lahjat
- uskon, toivon ja rakkauden lahjat.
Ja näin varustettuna näemme enemmän, kuulemme tarkemmin, koemme syvemmin ja elämme täydemmin Jumalan lahjaa, tätä elämää.

Tarja Plukka, ahkera Aleksanterin kirkon kävijä